Nyt palo käämi tohon ukkoon

Mulla on taas pahempi kausi nivelreuman kanssa ja aamulla liikkeelle pääsy on tosi vaikeaa. Olen sairaslomalla ainakin vuoden loppuun, mahdollisesti pidempäänkin.



On tässä viime viikkoina tehty niin, että mies vie aamulla työmatkalla lapset (4 ja 5 v) tarhaan ja minä sitten haen iltapäivällä heidät, kun olen saanut saanut itseni liikkeelle aamukipujen helpotettua.



Tänään aamulla hän sitten ilmoitti, että on ihan typerää, että lapset ovat päivät tarhassa kun äiti makaa kotona. Hän ei ymmärrä ja jättää lapset kyllä taatusti herättämättä ja viemättä tarhaan. Liekö joku hänelle eilen moisesta kuittaillut...



Minä en siinä puoliunessa ymmärtänyt, mitä hän oikeasti meinaa, mutta tosiaan jätti lapset minulle seuraksi koko päiväksi. Tässä olen nyt sitten aamupäivän itkua vääntäen tehnyt ensin lapsille aamupalaa ja leikkinyt heidän kanssaan. Ulos ei ole voitu lähteä, kun minä en oikeasti kykene ja kaksin noita ei uskalla laskea, kun omalla talolla ei oikein ole pihaa. Eikä kyllä ole leikkikavereitakaan näkynyt.



Onneksi sain kaverin auttamaan kotiaskareissa. Hän lupasi käydä tullessaan kaupassa ja tekee lapsille päiväsapuskat, niin minä saan huilata edes hetken...



Mut miten ihmeessä ton ukon voi olla niin vaikee ymmärtää, että kun sattuu niin sattuu ihan oikeesti. Ja miten vaikee sitä on tehä yksin kertaisia kodin hommia, jos leipäveitsi ei pysy kädessä. Miten voi olla niin tuskaista ymmärtää, et miä en vapaaehtoisesti saikulle jäis, mut kun tosiaan ei ees ittestään pysty huolehtimaan.



Kiitos kun sain purkautua.