Esite elämänkatsomustiedosta koululaisten vanhemmille

haluaisi hänen osallistuvan uskonnonopetukseen, mutta koska aikasemmasta kokemuksesta isompien lasten kohdalla tiedän, että ET-opetus on täysin ala-arvoista ja hyppytunteja kesken koulupäivä, lapsi osallistuu ainakin nyt alakoulun ajan uskontotunneille ja jää pois sitten siirtyessä ylä asteelle.

Vapaa-ajattelijat taustalla -> et ei voi olla oikeasti neutraali uskovia kohtaan

ei herätä luottamusta et:tä kohtaan (kakkonen)



Uskonnonopetus ja pappien koulutus

Valtio on suonut valtionkirkolle oivan mahdollisuuden levittää omaa propagandaansa aivan nuorimmista lapsista alkaen. Valtio rahoittaa kouluissa ja päiväkodeissa järjestettävän uskonnonopetuksen. Uusi uskonnonvapauslaki velvoittaa kaikkia kirkkoon kuuluvia osallistumaan tähän "opetukseen". On epäilyttävää, miten oppilaiden uskonnonvapaus toteutuu nykyjärjestelmässä. Oppilas ei ole itse valinnut kuulumistaan valtionkirkkoon, vaan hänet on pakkoliitetty lapsena kirkkoon. Oppilas ei voi erota valtionkirkosta ilman vanhempiensa lupaa, vaan hänen on kiltisti kuunneltava mitä sanotaan, oli vakaumus mikä tahansa. Onneksi valtionkirkkoon kuulumattomat voivat välttää tämän "opetuksen".



Olisi ensiarvoisen tärkeää, että kaikki uskonnollinen opetus lakkautetaan veronmaksajien kustantamissa kouluissa ja päiväkodeissa. Pakollisesta uskonnonopetuksesta luovutaan ja opetus jätetään kodin, uskonnollisten yhteisöjen ym. tehtäväksi.



Ruotsissa pappien koulutus lopetettiin yliopistoissa jo vuonna 1981, mutta Suomessa valtion rahoittamat yliopistot toimivat edelleen pappien pappisseminaarina. Pappien koulutus on uskonnollisten yhteisöjen tehtävä lähes kaikkialle muualla maailmassa. Pappien koulutus ei sovi nykyisenlaiseen yliopistoon ja se olisi siirrettävä kirkon omiin oppilaitoksiin.

Vapaa-ajattelijat taustalla -> et ei voi olla oikeasti neutraali uskovia kohtaan

Elämänkatsomustiedon opetus oli (ainakin teoriassa) vaihtoehtona jo silloin kun olin ala-asteella, eikä silloin ollut vapaa-ajattelijoita.

ollut ala-asteita ja että elämänkatsomustietokin tuli kouluaineeksi vasta 80-luvun puolivälissä.

Elämänkatsomustiedon opetus oli (ainakin teoriassa) vaihtoehtona jo silloin kun olin ala-asteella, eikä silloin ollut vapaa-ajattelijoita.

Vapaa-ajattelijat taustalla -> et ei voi olla oikeasti neutraali uskovia kohtaan

Ei elämänkatsomustieto ole mikään Vapaa-ajattelijoiden oppiaine! Tutustukaa asiaan paremmin, ja lukekaa opetussuunnitelmia. Oppiaineen sisällöissä on onnistuttu harvinaisen hyvin. Aine kelpaa pienissä kunnissa muslimeillekin.

Mutta tosiaan: luterialaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvat eivät saa opiskella elämänkatsomustietoa. Kirkko ei halua luopua saavutetuista eduista vaan haluaa säilyttää pakkouskonnon.

haluaisi hänen osallistuvan uskonnonopetukseen, mutta koska aikasemmasta kokemuksesta isompien lasten kohdalla tiedän, että ET-opetus on täysin ala-arvoista ja hyppytunteja kesken koulupäivä, lapsi osallistuu ainakin nyt alakoulun ajan uskontotunneille ja jää pois sitten siirtyessä ylä asteelle.

Kannustaisin kaikkia tyytymättömiä ottamaan yhteyttä kunnan viranomaisiin ja tekemään epäkohdat näkyviksi. Siitä hyötyvät myös tulevat ET:n opiskelijat.

Hyppytunteja ei tosiaan saisi tulla ET:n opiskelun vuoksi, ja opetuksenkin pitäisi olla laadukasta.

elämänkatsomustiedon saamista koulujen oppiaineeksi liittonsa suurimpana yksittäisenä saavutuksena ja ovat hyvin valmiita ottamaan et:stä kunnian itselleen.

Ei elämänkatsomustieto ole mikään Vapaa-ajattelijoiden oppiaine!

elämänkatsomustiedon saamista koulujen oppiaineeksi liittonsa suurimpana yksittäisenä saavutuksena ja ovat hyvin valmiita ottamaan et:stä kunnian itselleen.

Mistä tämän tiedon voisi lukea?

Itse en kuulu Vapaa-ajattelijoihin, mutta olen todella iloinen siitä, että koulussa voi opiskella elämänkatsomustietoa.

Elämänkatsomustiedon historiaa PDF Tulosta Sähköposti

Ensin tuli "uskonnon historia ja siveysoppi"



Valistusajan aatteet toivat mukanaan suomalaiseen yhteiskuntaan 1800-luvun lopulla tarpeen uskonnon vapaudelle. 1903 perustettiin Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue, ja sen yhdeksi päätavoitteeksi asetettiin valtion ja kirkon ero toisistaan. Muitakin samaa ajavia yhdistyksiä perustettiin eri puolille maata. Mm. opiskelijayhdistys Prometheus yritti vaikuttaa päättäjiin, jotta vielä 1906 kaikille pakollisesta uskonnon opetuksesta luovuttaisiin. Suurlakon 1905 jälkeen perustettiin uskonnonvapauskomitea, jonka tehtävänä oli mm. uskonnonvapauslain valmisteleminen tuolloisessa keisarillisessa Suomessa. Komitea ei saanut tehdä työtään, ja seuraavan kerran asiaan palattiin vuosikymmen myöhemmin juuri ennen itsenäisen Suomen syntyä.



Tämä uskonnonvapauskomitean vuoden 1917 mietintö esitti uskonnonhistoria-nimisen aineen opettamista tunnustuksettomana ja lisäksi sen rinnalle oppiaineena siveysoppia. Ajat Suomessa olivat kuitenkin sen verran rauhattomat, että asiaan palattiin vasta vuonna 1921, jolloin eduskunta käsitteli uskonnonvapauslakia. Laki astui voimaan 1923. Laissa säädettiin uskonnon opetuksesta:



Jos uskonnonopetusta valtion tai kunnan ylläpitämässä tai avustamassa kansakoulussa, oppikoulussa tai muussa oppilaitoksessa annetaan jonkun uskontokunnan opin mukaan, on oppilas, joka kuuluu toiseen uskontokuntaan tai joka ei kuulu mihinkään uskontokuntaan, edusmiehen vaatimuksesta vapautettava sellaisesta uskonnonopetuksesta.



Uskonnonvapauden toteutuminen kouluopetuksessa sai kuitenkin heti vakavaa vastustusta eri kirkkokuntien keskuudessa. Pelättiin Suomen kansan siveellisyyden kärsivän, jos kaikille ei opeteta kristillisyyteen perustuvaa pakollista siveysoppia. Asiasta tuli merkittävä vaaliteema eri puolueille, jotka yleisesti vastustivat kaikille yhteistä siveysoppia.



Valtioneuvosto antoi esityksen laiksi uudesta kansakoulusta syyskuussa 1922. Esityksen mukaan siveysoppi olisi pakollinen oppiaine vain niille, jotka eivät osallistuneet koulun uskonnonopetukseen, muille se olisi ollut vapaaehtoista.



Esitys ei mennyt läpi sellaisenaan ja toukokuun 18. päivänä 1923 säädettiin laissa oppiaineesta nimeltään uskonnonhistoria ja siveysoppi, jonka mukaisesti katsomusopetus Suomessa järjestettiin seitsemän vuosikymmentä. Tätä lakia tarkensivat kuitenkin eri vuosina hyväksytyt opetussuunnitelmat. Opetussuunnitelmat heijastivat vahvasti yhteiskunnan evankelisluterilaisuutta ja niissä pidettiin tärkeänä, että uskontokuntiin kuulumattomien oppilaiden opetuksen oli avarrettava oppilaiden henkistä näköpiiriä perehdyttämällä heitä niihin uskonnollisen elämän muotoihin ja arvoihin, joita meillä läheiset tai muuten sivistyselämäämme huomattavasti vaikuttaneet uskonnot sisältävät. Opetuksen olisi myös herätettävä ymmärtämystä erilaisten uskonnollisten katsomusten omaksuneita kohtaan toisaalta osoittamalla, että eri aikain ja eri paikkain uskonnollisella etsinnällä on yhteinen inhimillinen pohja ja toisaalta näyttämällä, mitkä syyt ovat vaikuttaneet uskontojen erilaisuuteen. Opetus oli siis selvästi uskontokeskeistä ja ei-uskonnollisia elämänkatsomuksia ei ollut olemassa.



Uskontojen historia ja siveysoppi ei ollut merkittävä oppiaine oppilaiden määrällä mitaten, mutta kuitenkin siirryttäessä peruskouluun oli sen lainsäädännössä ja opetussuunnitelmissa otettava huomioon myös uskonnoton katsomusopetus.



Moninaisten lainsäädäntöön liittyneiden vaiheiden jälkeen annettiin laki koulujärjestelmän perusteista, jossa uskonnonopetuksen rinnalle säädettiin entisen kansakoululain tavoin uskonnonhistoria ja siveysoppi. Tämän aineen opetukseen saivat uuden lainkin mukaan osallistua vain uskonnonvapauslain nojalla uskonnon opetuksesta vapautuneet, joskin aineen vapauttamista kaikille esitettiin valmisteluvaiheessa eri säätäjätahoilta.





Yhteiskunnan koulutusasioita suunnittelevat henkilöt halusivat vielä tällöin 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa edelleen, että uskonnonhistoria ja siveysoppi olisi edelleen tunnustukselliseen kristilliseen aineistoon pohjautuvaa. Muualla yhteiskunnassa tämä herätti kiivasta keskustelua, ja vuonna 1972 asetettiin työryhmä muuttamaan aineen opettajan opasta. Tämäkin aiheutti uutta keskustelua, ja monien vaiheiden jälkeen, kun päättäjät Suomessa eivät saaneet asiaa päätökseen, antoi Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuskomitea asiasta ratkaisun (Vapaa-ajattelijain Liitto ry:n pääsihteeri Erkki Hartikaisen kantelun pohjalta) vuonna 1981. Komitea totesi, että opetussuunnitelman, joka oli sen mukaan ainakin osittain uskonnollinen, toteuttamisessa on ollut vaikeuksia. Komitea totesi myös, että silloisten voimassa olevien lakien nojalla ei asiaa saataisi ratkaistuksi.





Vuonna 1980 aikaansaatiin ensimmäinen uskonnonhistorian oppimäärä, jolla ei ollut uskonnollista katsomuspohjaa, ja oppiaineen sisältöön oli saatu mukaan oleellisena osana etiikan opetus yleishumanistisesti ilman uskonnollista pohjaa ja työryhmä olisi halunnut sen näkyvän myös oppiaineen nimessä.

Elämänkatsomustiedon opetus alkaa



Aika oli viimein kypsä, ja vuonna 1981 esitettiin että jos kolme oppilasta koulussa (lukiossa) oli vapautettu uskonnon opetuksesta, tuli heille opettaa uskonnon sijaan etiikkaa. Oppiaineen nimeksi esitettiin mm. uskontotieto ja etiikka tai elämänkatsomustieto. Uskonto-sanan poistamiseen oppiaineen nimestä esitettiin perusteluiksi mm. se, että suurin osa aineen oppilaista tuli kodeista, joissa huoltajat olivat katsomuksensa osalta uskonnottomia, jolloin opetuksen sisällön tuli olla katsomuksellisesti puolueetonta ja objektiivista sekä mahdollisimman monipuolista. Tällaiselle oppiaineelle olisivat nimet etiikka tai elämänkatsomustieto kuvaavampia ja oikeampia.



Jo tuolloin Vapaa-ajattelijain Liitto katsoi, että elämänkatsomustieto tulisi olla oppiaine vain uskontokuntiin kuulumattomille oppilaille. Vuonna 1983 hyväksyttiin uudet koululait ja kouluhallitus antoi uskonnonhistoriatyöryhmälle tehtävän peruskoulun ja lukion elämänkatsomustiedon oppimäärän (= nykyinen opetussuunnitelman perusteet) valmistelun. Työryhmän nimi muutettiin uuden oppiaineen mukaisesti Peruskoulun ja lukion elämänkatsomustiedon työryhmäksi (ET-työryhmä) ja siihen kutsuttiin mukaan edustaja myös vapaa-ajattelijoista. Työryhmän esitys peruskoulun elämänkatsomustiedon oppimääräksi vahvistettiin kouluhallituksessa 12.2.1985.



Uusi oppiaine kiinnosti kuitenkin myös uskontokuntiin kuuluvia, ja eduskunta-aloitteen myötä asiasta nousi monia kansalaispiirejä kuohuttanut keskustelu, joka ei kuitenkaan johtanut toimenpiteisiin.



Peruskoulun aikana on koulujen opetussuunnitelmia muutettu useaan otteeseen, valtakunnallisesti on määritelty opetuksen rajat opetussuunnitelman perusteissa ja ohjeissa arvioinnista, tämän lisäksi opetusta ohjaa kuntatason opetussuunnitelma ja vielä lopuksi koulujen omat opetussuunnitelmat. Koulukohtaisia opetussuunnitelmia ovat laatineet kyseisten koulujen omat opettajat, jotka omassa käytännön opetuksessaan oman henkilökohtaisen opettamisensa kautta toteuttavat näitä kaikkia