Minusta ei ole juurikaan kuvia lapseni kanssa.
Poistan melkein kaikki kuvat, joissa olen itse. Inhoan omaa ulkonäköäni. Jotenkin tuntuu, että valokuvissa näytän vielä hirveämmältä kuin luonnossa. Ei pitäisi ajatella näin, se vaikuttaa varmaan negatiivisesti tyttölapseni kehitykseen. Ja olisi kiva, jos jäisi muistoksi kuvia, joissa olen lapsen kanssa, kun hän on pieni. Mutta minkäs teet. Jotenkin inhoan niitä kuvia, joissa olen. Surettaa ja raivostuttaa, että voin näyttää siltä, miltä näytän.
Kommentit (2)
Ainahan itse on kriittinen omille kuvilleen, mutta siitä huolimatta ota muistoksi kuvia, missä Sinä olet mukana. Ainakin lapselle se tulee olemaan tulevaisuudessa tärkeää. Minusta ei ole otettu lapsena montaa kuvaa äidin kanssa, ja olen ihmetellyt sitä aikuisena.
minäkään en yleensä onnistu kuvissa, en ole tyytyväinen itseeni kuvissa, muutoin ok.
Mitä jos menisitte ns elämyskuvaan. Voisi tulla luonnollisempi, uusi näkemys?