Tunnetteko ketään heteromiestä, jonka PARAS ystävä on nainen?
Kommentit (7)
Olemme kummatkin naimisissa tahoillamme. Emme koskaan ole harrastaneet seksiä tai muutakaan siihen viittaavaa. Olemme olleet parhaat ystävät 16/18 vuotiaista saakka. Nyt minä olen 34 ja hän 36. Olemme sielunkumppaineita, mutta meillä ei ole minkäänlaista eroottista vetoa toisiimme. Eikä ole koskaan ollutkaan. Jonkin verran liikumme pariskunnittain, mutta useimmiten hengailen ystäväni kanssa kahdestaan. Kummankaan puolisoilla ei ole asian kanssa ongelmaa. Uskon, että tämä voi kuulostaa erikoiselta, mutta totta on.
Tai ehkei kyseinen nainen enää ole varsinaisesti paras ystävä, vuodet eri paikkakunnilla ovat etäännyttäneet, mutta ainakin erittäin hyviä ja pitkäaikaisia ystäviä ovat.
Ystävyys alkoi sokkotreffeiltä, jotka olivat siis romantiikan suhteen täysin tuhoon tuomitut. Huomasimme kuitenkin, että meillä on hemmetin hauskaa yhdessä ja siitä lähtien olemme olleet parhaita ystäviä. Mitään intiimiä välillämme ei ole, eikä ole koskaan ollut. Olen nykyisin aviossa ja aviomieheni hyväksyy ystävyyteni ja tuskin edes on koskaan epäillyt, että asiassa olisi jotain vilunkia.
Miehen ja naisen ystävyys mahdollistuu minusta silloin kun kemiat eivät seksuaalisella tasolla toimi. Se saattaa olla jopa ystävyyden perusedellytys.
voi olla!
minun entisen poikaystävän paras kaveri oli nainen ja on edelleen. olen jo ajat sitten eronnut tästä miehestä mutta nainen jäi myös minun ystäväkseni :)
Mies ja nainen ystävinä jo yli 15 vuotta. Ei edes suudeltu koskaan tai sitten sekstailtu. Aikaisemmille tyttöystävillä oli ehkä vaikeuksia ymmärtää, mutta rakas vaimoni onneksi hyväksyy täysin.
Monelle tämä aihe on vaan mahdoton yhtälö. Sinänsä kuitenkin hyvin luonnollinen juttu. Hauska kuulla että on muitakin.
Niin, ja seksuaalisesti olen kai aktiivisimmasta päästä ja puutteessakaan ei tule mieleen ystävän kanssa. Kai mä olen sitten nirso.
Opiskeluaikaan pyöri samoissa piireissä erään naisen kanssa (olimme tällöin jo naimisissa) ja nyt ovat samassa työpaikassa ja jakavat työhuoneen. Nyt nainen tosin on äitiyslomalla.
Kirjoittelevat sähköposteja usein ja silloin tällöin käyvät kahvilla. Tai naisen ollessa töissä söivät ja kahvittelivat tietenkin päivittäin.
Parin kk välein tapaamme perheittäinkin. Oikein mukava mies tuolla naisella on ja on hän toki itsekin oikein mukava. Ei tulisi mieleenkään epäillä että miehelläni olisi jotain vipinää tuon naisen kanssa, vaikka ovat matkustelleet ympäri maapalloa yhdessä ja normaalisti viettävät suuren osan päivästä yhdessä.
Miehelläni ei ole kavereita, joiden kanssa viettäisi suuren osan vapaa-ajastaan.
Mitä luulette, löytyykö Suomesta tällaisia ystävyksiä? Kiinnostaa...