Kissan hiilijalajälki on isompi kuin Haitilaisen!!!
Miksi tonnikalahyytelöt pitää kuljettaa maapallon toiselta puolen ja pakata yksittäismuovipakkauksiin????
Kommentit (8)
Sitten se pannaan muovipussiin ja suomalaiselle kaatopaikalle.
Asuuko yli 25 neliön kodissa? Kai kotia lämmitetään? Pakko sen kai on ostaa ruokaa, jota joko lennätetään ulkomailta tai tuotetaan Suomen talvipakkasissa hurjasti energiaa syövissä kasvihuoneissa?
rahaa kissansa luxus creme feli-annoksiin kuin haitilaisille avustusta.
Näyttelyihin roudaaminenhan vasta kasvattaisi ekologista tassunjälkeä. Kuka menee kimppakyydeillä tai julkisilla? Ja koiran jalanjälki on roimasti isompi kuin kissan!!!
Onneksi kissaa ei ole pakko ruokkia jollain tonnikalakermahyytelöllä. Silakka, kananroippeeet ja satunnainen kuivamuona maistuvat kissalle myös ja ovat suht vähäpäästöistä ruokaa. Maalaiskissa pääsee tekemään tarpeensa ulos (ihanteellisesti omaan aitaukseen) joten kaukaa rahdattua hiekkaakaan ei tarvita. Ja kas! Kissan hiilitassunjälki onkin yllättäen juuri sen kokoinen kuin sellaiselle eläimelle sopiikin.
Tottakai on turhuutta ruokkia kissaa toiseltapuolen maailmaa tuoduilla eväillä. Ja syytönhän se kissa on siihen, jos se joutuu asumaan kaupunki kämpässä, josta sitä ei voi laskea ulos tarpeille :(
Mutta eiköhän tämä hiilijalanjälki asia ole kuitenkin eräänlaista politikointia.
Ne hiekatkin rahdataan ties mistä. Jo Suomen sisällä kuljetukset on kovia.
Ehkä haitilaisen jalka on kuin kissantassu ja kissan vastavasti kuin ison haitilaismiehen jalka suhteutettuna.
Varmaan kissanhiilijalanjälki on peräti suurempi kuin jonkin suomalaisen. Voisin kuvitella, että esim. mummoni hiilijalanjälki ei kummoinen ole.