Kertokaas nyt mulle..

Onko ihan oikeesti kaikkien ykslapsisten vanhemmat samanlaisia nipottajia?.. Vähän raju alotus, mutta.. siis.. Elän avoliitossa miehen kanssa, jonka äiti ei ole saanut napsastua napanuoraa vielä poikki. Silloin aikoinaan kun muutettiin yhteen, äiti poraten pärräytti että ei tule koskaan hyväksymään sitä, että asutaan saman katon alla. Ei luvannut koskaan auttaa rahallisesti tai muutenkaan. Tästä saakka se on soitellut 4-6 kertaa viikossa että riittääkö rahat, tarvitaanko jotain.. ja siellä pitäis käydäkkin vähintään sen kerran viikossa, ettei vaan välit mene huonoiks. Mies ei oikein käsitä mun näkökantaani tässä asiassa.. anoppi on ihan ok, kunhan sitä ei tarvitse jatkuvasti kuunnella/katsella. Noh nyt kun sitten raskauduin, pitäisi mennä mahdollisimman pian naimisiin, koska anoppi ei mitään äpäröitä rupea kaitsemaan. Niin ja meidän elämähän on nyt aivan täysin piloilla, niin rahallisesti kuin rakkaudellisestikin. Vauvoja kun ei sovi tehdä kuin vasta sitten, kun on taloudellinen tilanne tarpeeksi hyvä. Ei ota huomioon sitä, että tätä pikkuista on yritetty 2 ja puoli vuotta, ja todellakin on toivottu lapsi. Tässä rupeaa tuntemaan itsensä ihan avuttomaksi, kun mies menee narun perässä lähes minne vain, kun äiti vain sanoo. Tuntuu ettei sillä oo ollenkaan omaa tahtoa. Kun äiti käskee, niin silloin tehdään. Seitsemättä vuotta ollaan seurusteltu, joten mitä tämä naimisiin meno tässä vaiheessa muuttaisi, ihan samat ihmiset me oltaisiin senkin jälkeen. Parilta paperisotkulta siinä selviäis, mutta eikö me saada päättää ihan itse koska naimisiin mennään, tai mennäänkö ollenkaan. En oo pariin kuukauteen jaksanut enää käydä anoppilassa. En jaksa sitä valittamista ja kitinää. Ainoa ihminen, joka ei ole pätkääkään kiinnostunut siitä miten vauva voi, vaikka esittää kiinnostunutta (rv siis 32+2) miehelle aina puhelimessa. Onko kaikki ykslapsisten mamit ihan oikeesti tälläsiä ihanan rakkaita sekaantujia??