4-vuotias usein iltaisin suree kun ei ole kavereita

ja samoin viikonlopuksi. kun ei tässä lähellä asu lapsiperheitä.

Heti kärkevä kannanotto :)



Meillä on 5-vuotias, joka välillä itkseskelee myös kavereiden perään. Hän on pari kertaa viikossa aamupäivän tarhassa, jossa leikkiseuraa on. Silti kavereita pitäisi saada joka päivälle.

Puistossa olen yrittänyt tutustua naapuruston mammoihin, mutta tuntuvat katsovan kieroon tällaista lähentymistä. Samoin olen kysynyt saako jotain lasta tulla hakemaan puistoon leikkimään tms. ja käynyt kyselemässä. Tästä ollaan oltu hyvin hämmästyneitä eikä tilanne ole muuttunut.

Liekö pk-seudulla ihmiset niin varautuneita etteivät uskalla tutustua tai tutustuttaa lapsiaan uusiin ihmisiin. Sääli sinänsä.



Nyt roudaan lasta avoimissa päiväkerhoissa ja niissä puistoissa, joiden tiedän olevan hyvin suosittuja.

kyläilyistä, eli kuskataan lapsia toistensa luo leikkimään. Tämänhän ei tarvitse olla jokailtaista mutta kyllä meillä 2-3 kertaa viikossa lapset kyläilevät toistensa luona.

Mä olen kanssa itse huomannut, että on ihan luonnotonta alkaa jossain leikkiupuistossa avaamaan keskustelua, että "te kun asutte tässä lähellä niin voisko meidän poika tulla leikkimään teidän pojan kanssa" -oikeesti, täällä pk-seudulla ollaan vissiin niin sulkeutuneita. Tai sitten minä olen...



Samaten mietin, että pitäiskö kutsua pojan tarhakavereita synttäreille... siis en tunne KENENKÄÄN niiden vanhempia niin olisko ihan hullua kutsua niitä synttäreille?



Vai selviääkö nää hengissä sinne vanhemmalle iälle, jossa alkavat sitten itse hankkia kaverinsa??

Missä te ehditte tutustua tarhakavereiden vanhempiin? Siis otatteko asian esille vanhempainillassa vai ehdittekö aamulla naulakolla jutella ja luoda tällaisen käytännön, että "voisko meidän lapset leikkiä yhdessä?"



Meidän pojalla on yksi sydänystävä tarhassa ja mietin, miten hänen kanssaan saisi luotua ystäväsuhdetta myös tarhan ulkopuolella.



Tästä kaikesta huolehtimisesta taitaa hyvin paistaa läpi huoli nykyajan "ulosjäämisen" haasteesta ja miten heti joutuu silmätikuksi ja koulukiusatuksi, jos ei "kuulu porukkaan"

kaverin lokeroon ja pyyntö tulla leikkimään. Siinähän sitä sitten on tutustuttu, kun on soiteltu ja sovittu ajankohtaa jne. Myös vanhempainillassa ja hoidosta lasta hakiessa jutellaan kylästelyistä tms.

Mä olen kanssa itse huomannut, että on ihan luonnotonta alkaa jossain leikkiupuistossa avaamaan keskustelua, että "te kun asutte tässä lähellä niin voisko meidän poika tulla leikkimään teidän pojan kanssa" -oikeesti, täällä pk-seudulla ollaan vissiin niin sulkeutuneita. Tai sitten minä olen...

Samaten mietin, että pitäiskö kutsua pojan tarhakavereita synttäreille... siis en tunne KENENKÄÄN niiden vanhempia niin olisko ihan hullua kutsua niitä synttäreille?

Vai selviääkö nää hengissä sinne vanhemmalle iälle, jossa alkavat sitten itse hankkia kaverinsa??

jos et tunne vanhempia? Eihän ne ole synttäreille tulossa ja siinähän sitä tutustuu kun lapsia tuodaan juhlimaan ja ekan kerran tavataan.

soita poikasi sydänystävän äidille tai isälle, ja kutsu heidän lapsensa teille leikkimään tyyliin "kun meidän y ja teidän x ovat tarhassa niin hyviä kavereita, ja y toivoisi että x voisi tulla meille leikkimään vaikka ensi viikon tiistaina". Useimmat vanhemmat ilahtuvat kovasti tällaisesta yhteydenotosta, koska heillä on täsmälleen sama huoli että saako heidän lapsensa kavereita :)

Minkä ikäisiä noi teidän lapset on, joilla käy tarhakavereita kotona leikkimässä?



Meillä 3 v 4 kk ja ei vielä ole ollut tarhakavereita leikkimässä

neljän ikäisenä. Lapset eivt kyllä vielä sovi itse tapaamisia tai kylile toistensa luona ilman vanhempia, joten pakko vain sopia säännöllisesti tapaamisia toisten äitien kanssa.

hänellä yksi hyvä kaveri, joka on naapurin poika. Nyt tämä poika muuttaa pois ja lapseni sydän kyllä murtuu.

Mulla itselläni on niin paha olo lapseni puolesta.

Poikani on ollut pienryhmässä toisella puolella kaupunkia ja siksi ei tarhakaverit käy meillä.

Ensi syksynä aloittaa lähi eskarissa ja tutustuu tämän alueen lapsiin.

Meidän pojalla on pakko olla kavereita, että on onnellinen.

Yleensä ovat aina meillä ja siten lapsi ei ole poissa elämästäni.

Pojalle kaverit olleet tärkeitä siitä asti, kun täytti 5v. ja kohta täyttää 6v.

En millään haluaisi naapurin pojan muuttavan, olen häneen niin tottunut.

Asutaan rivarissa, mutta näissä meidän taloissa kaikki on tyttöjä ja oman poikani ikäisiä ei ole.

On poikasi sosiaalisuus ihan normaalia, vaikka moni ei niin kaveria kaipaa tuossa iässä, mutta poikkeuksia löytyy. Sellainen ylisosiaalisuuskin on hyväksyttävä, aivan niinkuin sekin, että lapsi ei ole sosiaalinen.

...ja yrittää rohkaistua luomaan kontaktia :)



Ajattelinkin, että varsinkin kun kevät tulee ja lämpimät niin meillä on tosi iso pihakin, missä olisi lasten hyvä leikkiä -hiekkalaatikko ja trampoliini jne.



Ehkä mä kutsun sieltä tarhasta pari poikaa, joiden kanssa meidän poika paljon leikkii nyt synttäreille ja laitan vaikka kutsun saatteeksi, että "kun ei täältä alueelta tunneta oikein ketään lapsia niin olisi mukava tutustua myös tarhan ulkopuolella" -ja sitten tulevat jos tulevat. Ainakin olen yrittänyt.



Ja kukas se oli kun kyseli, koska alkoi kaveriseuraa kaivata... meidän poika alkoi selvästi siinä 3 vuotiaana leikkiä tarhassa kavereiden kanssa oikein sellaisia juonellisia leikkejä (siis jotain muuta kuin päristetään autoja esim) ja siitä kun on kuukausia tullut mittariin, niin yhä enemmän on selvästi alkanut kaivata nimenomaan lapsikavereita.



On meillä pikkuvelikin, mutta kun hän on vasta vajaa vuotias, niin siitä ei kyllä leikkikaveriksi ole vielä muutamaan vuoteen :)

Elle kouluikäinen on vielä liian nuori hankkimaan kaverinsa itse lähiseudulta, sen sijaan päiväkodissa kontakteja syntyy helposti. Mutta on ihan aikuisten vastuulla se, tiivistyykä suhde myös kattamaan vapaa-aikaa.



VAikka itseänikään puistossa notkuminen ei aina niin kiinnostanut ja tutustuminen tuntui välillä hankalalta, tein sitä tarkoituksellisesti. Minusta aikuinen voi tehdä paljonkin lapsensa kaverisuhteiden eteen ennen kouluikää. Monilla vanhemmilla on sama tilanne, joten eiköhän niitä kaverisuhteita ja "leikkirinkejä" synny, ihan täällä pääkaupunkiseudullakin. Tietysti joidenkin vanhempien kanssa synkkaa paremmin kuin toisten.

poika itkeskeli ettei ole kavereita kenen kanssa leikkiä. Tai yksi kaveri on, serkkupoika joka pian 9v ja meidän poika pian 5v. Syksyllä lähti hoitoon ja sieltä onneksi on kavereita löytynyt oman ikäisiä.

Siis ainakin täällä ihan Helsingissä puistoissa mun mielestä just tutustuu ihmisiin. Sen kun avaa suunsa ja alkaa puhumaan. Jos käy samassa puistossa usein, niin väkisin tutustuu ihmisiin. Tai käy jossain perhekerhossa tai muussa lähialueen harrastuksessa.



Isompien lasten kanssa lienee se ongelma, että useimmat 4-5-vuotiaat ovat tosiaan tarhassa.



Mun mielestä on myöskin ihan yleinen käytäntö, että jos tuntuu, että lapset leikkivät yhteen tarhassa, niin sitten vanhempiin yhteys. Jätät vaikka lapun lokeroon, jos hakuajat ovat kovin erilaiset. Mutta useinhan sitä voi kysyä kun sen vanhemman näkee.



samoin voi järkätä synttärikutsut. Nelivuotiaalle tulee helposti vielä vanhempi mukaan, niin siinä on tosiaan helppo tutustua.



Minä ainakin tutustun vanhempiin ihan niin, että tervehdin ja esittelen itseni.