Missä uskonnossa vauvaa ei kasteta eikä vauvalle kummeja?
Kommentit (6)
sekä sellaisissa uskonnoissa, jotka eivät ylipäänsä ole kristillisen uksonpiirissä.. Eli vaihtoehtoja on nyt aika paljon.
paljon myös sellaisia henkilöitä, jotka eivät katso tv:tä (tai omista sitä) ihan vaan siksi, etteivät halua niin tehdä. Meillä esimerkiksi ei ole tv:tä, emmekä koe mistään jäävämme paitsi. Silloin tällöin kaverilla tai sukulaisilla tulee katsottua jotain telkusta ja se yleensä vain vahvistaa käsitystä, ettei tv:tä tähän taloon.
eivät kasta lapsia. kaste tulee ottaa kun tahtoo uskoa, ns.uskonkaste. pieni vauva ei kykene päättämään itse uskooko Jeesukseen Vapahtajanaan vai ei. Ja, vapaat suunnat ovat kyllä tasan kristillisiä kirkkoja/yhdyskuntia. VapaaKIRKKO ja helluntailaisetkin ilmeisesti nykyään ovat kirkko...
Eipä olla niin rajoittuneita.
Esimerkiksi ihmiset, jotka eivät kuulu mihinkään kirkkoon, eivät kasta tietenkään lapsiaan. Itse asiassa en ole varma voiko lapsen jättää kastamatta vaikka kuuluisi kirkkoon. Noottia saattaa tulla tosin seurakunnalta. Kastehan on kirkollinen seremonia, josta pappi lähettää tiedot maistraattiin. Ilman tätä seremoniaa lapselle voi antaa nimen ilmoittamalla nimen maistraattiin.
Television katsominen ei taida myöskään olla uskonnon asia. Sitä katsovat ne ketkä sitä katsovat. Itse olen hieman harmissani television hankinnasta pitkän tauon jälkeen. Turhaa menee aikaa tyhjän tuijotukseen.
mutta eivät katso tv:tä. Tai eivät ainakaan omista tv:tä.
Helluntailaiset eivät kasta vauvoja mutta katsovat tv:tä...
Oletkohan sekoittanut nämä kaksi?