-Haahujen tammi-helmikuu-

tökkipä tää paljon taas tää palsta.



Meil ei oo mitää kummallista ollu. Murunen on ruvennu huutelee hassuja äänteitä ja asiaa kyllä riittää esitelmäksi asti.



Hampaat tuli alas viime la ja su sillon oli 2 levotonta yötä. Samaan syssyyn siirrettiin omaan huoneeseen ja nyt kaikki nukutaan paremmin. Mulle se oli vaikeinta. Nukku viime yönäki jo 20.50-05.15 ja sit heräs syömää vasta. Ihanaa.



Lattialla pyöritään nyt kovasti. Istumista myös kovasti opetellaan mut se ei ihan viel yksin onnistu.



Mä oon ite alkanu nyt kuntoileen 3 kertaa viikos ja tarkkailee et syön terveellisesti ja ssäännöllisesti. Jospa ylimääräiset kilot karisis sen myötä.



Tissiä meil syödää vielä mut annan korviketta päiväl ku ei millää malta päivisin syyä tissii. Illal ja yöl ja aamul kelpaa. Muuten syödää aamupuuro, lihalounas, kasvis/hedelmäpäivällinen ja iltapuuro. Velliä joskus välissä. On tosi kova tyttö syömään. Tullu äitiinsä.



Me halutaa kyl lisää lisää lapsia joskus kai!



Nyt meen nukkuu.



Is ja Murunen 5,5 kk

Tässä onkin tovi vierähtänyt ettei oo tullu kirjoteltua tänne.



Meillä oli kastajaiset ihan vuoden alussa ja siihen sai todella touhuta ;) Nimi me saatiin onneks päätettyä jo Joululta. Nyt on ne juhlittu ja pikkujätkä sairasti ensimmäisen flunssansakin samaan syssyyn. Epäilen kyllä että kuume nousi ihan juhlaväsymyksestä eikä flunssasta johtuen. Itselläni joskus väsymys teettää sen että lämpö nousee korkeallekin... tiedä häntä. Parannuttu kumminkin siitä jo ;)



Poika kasvaa huminalla ja iso kasa vaatteita siirretty odottamaan seuraavaa käyttäjää. Toivottavasti se on meillä ;) Vauvakuumetta siis todella pukkaa, mutta sen verran jarrua painan, että haluan vähän käydä töissä välillä... yltiösosiaalisena ihmisena sekoan kotona... haluan nähdä ihmisiä ja täällä maalla ei oo edes mitään kerhoja tms. minne mennä niitä tapaamaan. Vasta kun vauva on isompi niin voi seurakunnan kerhoon tarjoutua.



Tyytyväinen poika meillä on. Ei turhia kiukkua. Nälkää kitisee ja seuraa välillä kiljuu, siis oikeesti kiljuu ei itke ;) Kovasti juttelee muutamalle lelulleen ja omalle nyrkilleen sekä sille neuvolasta saadulle naamankuvalle =D Äitille on mukava hupatella tissinsyönnin lomassa. Hullun näköistä se on kun poika syö ja yhtäkkiä muistaa asian. Alkaa hupatella ja tissi irti --> maitosuihku suoraan naamalle ;D mulla edelleen tuo toinen rinta suihkuttaa maitoa...



Jep, nyt touhuilemaan kun jätkä nukkuu. Ihana kun saa ulkona nukkua lauhalla kelillä, uni maistuu paremmin ;)



Irish ja jätkä 9vko

Täällä arki sujuu mukavasti ja Alpi on tosi kova syömään :) Viime torstain neuvolassa painoa oli jo 4710g :O Aika mötkylä tuo meidän ukkeli kyllä on.

Imetys sujuu hyvin ja maitoa tulee yli tarpeenkin.



Ekat hymytkin on jo bongattu :) On uo vaan niin ihana ukkeli

Taas se hukkasi melkein koko tekstin :((((



No yritän vielä illalla palata kirjoittamaan lisää..

Kävin tuolta odotuspuolelta jo kurkkimassa että Jennuli oli jakaantunut ja ovat jo pojan kanssa kotona. Rivien välistä tulkitsin, että oli ollut rankkaa, toivottavasti nyt jo parempaa kuuluu.



Mulla alkaa hajota pää täällä kotona. Onneksi huomenna on tiedossa Tampereen vierailu niin saa vähän muuta ajateltavaa. Mennään tyttösen kanssa taas TAYSiin käymään verikokeilla ym. Vähän jännittää miten molemmat tytöt tsemppaa siellä. Ens viikolla saa sitten taas uusia mittojakin kun on jo puoli vuotta tytöllä täynnä!!



Tytöt onkin ens viikolla menossa yökyläilemään mun vanhempien luo ja päästään miehen kanssa tytön kummitädin väitökseen ja karonkkaan. Aika jännää.. ja niin ihanaa saada mennä ilman lapsia. Taidan kuullostaa aika kamalalta äidiltä.. Täällä kotona ollessa sitä tarvitsee vaan joskus omaa aikaa kun ei oikein voi mitään harrastaa kun miehen työ on niin vaihtelevaa. Ja mielelläni jätäm tyttöjä isovanhemmille hoitoon koska he todella nautivat olostaan siellä. Saavat paljon huomiota ja sylittelyä.. mitä kotona ei jatkuvasti saa.



Tyttö alkaa olla jo melkoisen touhukas.. käy painimassa keinutuolin kanssa vähän väliä ja söi jo yhtä kukkaakin.. (joka on huoneen toisessa nurkassa..) onneksi isosisko söi samaa kukkaa aikoinaan ja silloin varmistin myrkytyskeskuksesta, että ei ole vaarallinen.



Irishin poikakin kasvaa jo hurjaa vauhtia, samoin Hermyn Alpi. Ja meidän tytöthän menee aika samoissa isosmurffin kanssa.



Tulkaahan taas piristämään päivääni!



myy ja tytöt

Heipä-hei!



Myy olikin jo minut ilmiantanut ja ihan oikein tulkinnut. Vihdoin kotona ja nyt iskenkin teille sellaisen romaanin pöytään jotta loppuiltanne ohjelma on taattu. Tästä se lähtee...



Mut otettiin sisään sairaalaan maanantaina 11. päivä äitipolikäynnin yhteydessä kohonneen verenpaineen vuoksi (ravasin siellä raskausmyrkytyksen takia viikottain kuukauden ajan). Ensin haluttiin katsoa miten vuodelepo vaikuttaisi ja annettiin kertaluontoisesti verenpainelääkettä. Tiistaina lääkäri oli sitä mieltä että voisin päästä lääkityksellä vielä kotiin. Keskiviikkoaamuna (erikoistuva, nuori) lääkäri lähti varmistamaan kotiutusasiaa päivystävältä lekurilta ja palasi kertomaan että synnytys onkin päätetty käynnistää koska ei ole järkevää enää tässä vaiheessa odottaa ja syödä lääkkeitä. Vähän oli puusta pudonnut olo ja jotain siinä änkytin, että jaaha, näinkö meinasitte. Eipä siinä mitään kyllähän tuo kai passaa.



Siispä pakkasin kimpsuni ja muutin naistentautien puolelta synnytysosastolle tarkkailuhuoneeseen, pieneen kopperoon jota jaoin toisen äitiehdokkaan kanssa. Aamukympin aikaan laitettiin ekat cytotecit kohdunsuuta kypsyttämään, ne saivatkin supistukset käynnistymään kohtalaisesti. Sain ohjeeksi olla liikkeellä, joten aloin ravata sairaalan käytäviä ees taas, lienen ollut hauska näky portaissa puhkuessani :)



Yhden aikaan ei ollut tapahtunut mitään, joten laitettiin seuraavat tabut, jotka kovensivatkin supistuksia koko lailla kipeiksi. Siinä vaiheessa alkoi olla jo välillä hankalaa pysyä liikkeessä, enkä uskaltanut enää lähteä synnytysosaston käytävää pidemmälle lenkkeilemään. Viiden aikaan supistukset olivat edelleen voimissaan, joten uusia tabuja ei laitettu, jatkoin lenkkeilyä ja palasin aina välillä käyrän ottoon sängylle. Illalla tilanne ei edelleenkään ollut edistynyt vaikka supisteli hyvin edelleen. Sitten sanottiin että pitäisi ruveta nukkumaan, heh-heh. Tarjosivat supistuksia lieventäviä lääkkeitä, mutta niitä en halunnut ettei mahdollinen edistyminen pysähtyisi.



Aamulla hyvin valvotun yön jälkeen jatkettiin samalla kaavalla. Kympin aikaan tabut ja lenkille. Sitten alkoikin olla niin tuskaista, että puoliltapäivin otetun käyrän jälkeen lekuri havaitsi kohdunsuun alkaneen (vihdoin) avautua. Siispä muutto synnytyssaliin ja kalvojen puhkaisuun. Kysyin miten pian kannattaa ilmoittaa isännälle että alkaa tulla paikalle. Ei kuulemma kannata pitää kiirettä, jossain vaiheessa puhkaisun jälkeen voisin laittaa viestiä, hommassa voisi kestää vielä aika kauan ennen kuin mitään kummempaa alkaisi tapahtua. Laitoin viestin kuitenkin koko lailla heti - onneksi. Kävi nimittäin niin että kalvojen puhkaisu ei saanut vesiä tulemaan, mutta koko lailla kuolettavia supistuksia kylläkin. Asiaa pahensi se, että piti maata sängyssä käyrällä vaikka olisin halunnut liikkua.



Kätilö oli sanonut että otetaan käyrää hetki, olin tähän mennessä oppinut että aina kun sanottiin että otetaan 20min se aika oli helposti 40min. Nyt ei kärsivällisyys kuitenkaan riittänyt tuohon pidennettyyn hetkiseen, joten soittelin kelloa. Sisään tulikin joku toinen kätilö, joka oli pihalla tilanteestani mutta pääsi nopeasti jyvälle kumihanskojen avustamana. Hän irrotteli minut kytkennöistä ja pääsin ylös sängystä. Kipuja oli helpompi kestää kun pääsin huojuttelemaan itseäni nojatuoliin nojaten.



Viiden minuutin päästä oma kätilöni palasi ja ihmetteli miksi minut on "päästetty irti"? Vielä ei olisi kuulemma saanut niin tehdä, että eipä muuta kuin reipas pyrähdys sängyn viereen, sain onneksi luvan jäädä lattialle kyykkimään ja huojumaan vaikka olinkin piuhoissa kiinni. Sain ohjeet ilokaasun käyttöön, jonka jälkeen kätilö taas hävisi vuoropalaveriin. Siinä kohtaa mies onneksi saapuikin ja taisi hiukan kauhistua nähdessäni minut vaikeroimassa lattialla maskin kanssa. Oli ravannut luonani sairaalassa päivittäin, ja aina tähän asti ollut sama virsi: "tässä voi mennä vielä parikin päivää..." Ilokaasu toimi ja sai hyvän pöhnän päähän, mutta kolmannella kierroksella aloin voida pahoin ja oksentaa. Ei siis enempää sitä lajia tähän pöytään, kiitos. Miehen hälyttämänä paikalle saapui sitten iltavuoron kätilö, joka olikin aivan ihana tyyppi ja minulle tuttu jo alkuviikosta.



Kysyin että voisikos altaaseen päästä, siitä oli ollut puhetta jo aiaemmin. Ei kuulemma onnistu enää, mutta suihkuun sentään pääsisin (avautumisvaiheessa se oli helpottanut oloa). Siellä sitten istua ynisin ja mies päivysti ovella oksennuspussin kanssa, koska supistuskivut ja ehkä ilokaasukin saivat minut edelleen voimaan huonosti. Mainittakoon että mies siis voi itse äärimmäisen huonosti muiden oksentelusta, mutta kesti tehtävänsä tosi urheasti. Suihkussa totesin että alkaa meikäläisen kipuraja nyt tulla vastaan, jos tätä pitää vielä pitkäänkin kestää. Kätilö oli samaa mieltä ja tilasi anestesialääkärin, joka tulikin nopsasti. Kello oli tuolloin kutakuinkin 16. Epiduraali oli erinomainen valinta, se tehosi hyvin ja taittoi suurimmat kivut pois, ilman sitä en varmaan olisi niin kauaa enää jaksanutkaan. Ponnistamisen tarve alkoi jo puolen tunnin päästä, mutta koska kohdunsuu oli vasta kuutisen senttiä auki, piti vielä odotella. Vauvan päähän oli kalvojen puhkaisun yhteydessä laitettu anturi mittaamaan sydänääniä.



Viiden jälkeen alkoivat ongelmat, kun kyljellä maatessa sydänäänet supistusten aikana alkoivat heiketä ja välillä hävisivät kokonaan. Laitteet piipittävät kuin viimeistä päivää ja porukkaa ryntäsi sisään kätilön avuksi, minut komennettiin nousemaan kontilleni, joka onnistui yllättävän helposti supistuksesta huolimatta, tietoisuus vauvan huonosta olosta antoi potkua persuksiin. Sitten alkoikin pohdinta ponnistusasennosta; kätilö pohti että paras vauvan kannalta tuntui olevan puoli-istuva asento, mutta mun olisi tosi hankala siitä ensikertalaisena ponnistaa, kun jalkojakaan ei saanut tuettua mihinkään vaan ne sojottivat pystyssä kuin jenkkisarjoissa konsanaan. Totesin että nyt mennään sen mukaan mikä on vauvalle helpoin, tuskin munkaan oloa helpottaa se että asentoa jouduttaisiin kesken vaihtamaan. Niinpä asettauduin valmiiksi, aina välillä toistui sama sydänäänihälytys-tupa täyteen-kontilleen-mahan vatkausta ja äidille happea-sessio. Niiden aikana kukaan ei oikein ehtinyt selittää mulle mitä tapahtuu, joten yritin itse kuunnella toisella korvalla kätilöiden ja lääkärin neuvottelua, jotta osaisin vähän varautua siihen mitä seuraavaksi voi tapahtua. Mies istui monitorin ääressä painamassa kuittausnappuloita hälytysten tullessa, jotta kätilö saattoi keskittyä muuhun. Vähän ihmettelin sitä, että vaikka ongelmia oli vähän väliä, apujoukot häipyivät aina heti kriittisimmän vaiheen mentyä juostakseen kohta uudestaan takaisin.



Kuudelta oli väylä vihdoin vapaa ja päästiin hakemaan ponnistussuuntaa. Kuten arvattua, se osoittautui melko haasteelliseksi, mutta löytyi sentään. Kaksi kätilöä toimivat jalkatukinani (eikö olisi kätevämpää jos niissä jalkatelineissä olisi valmiiksi tuet...?), yksi piti hartioista ja paikalle taas ilmestynyt lekuri piti silmällä tähtiesiintyjää jalkojen välissä. Edelleen ongelmia sydänäänissä, minua kannustettiin työntämään minkä ikinä pystyn. Korvaan osui lääkärin välihuomautus yhdelle hoitajalle että varoittaa leikkurin väkeä pysymään valmiudessa. Ajattelin että ei helkutti, kaikki tää vaiva niin minähän hoidän tämän loppuun. Kuulin myös kun lääkäri pyysi saksia, joten ehdin valmistautua henkisesti niiden käyttöön pari minuuttia, siinä kohtaa sivummalle komennettu mies onneksi istui. Oli kuulemma tehnyt vähän heikkoa nähdä saksien ilmestyminen varoittamatta kuvioihin. Itse leikkaaminen ei siinä konkurssissa enää juuri tuntunut, keskityin vain täysillä hengittämään ja ponnistaan. Klo 18.46 vauva saatiin imukupin avustamana maailmaan, valkoinen pieni pylly vain vilahti kun häntä jo kiidätettiin virkoamaan. Napanuora oli ollut kiertyneenä kaulan ympäri, joka supistaessa oli sitten kuristanut pientä. Mokoma sintti, pitikö mahassa riehua niin että menee paikat solmuun... Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen hänet tuotiin onneksi takaisin, alun neljä pistettä tuplaantui kahdeksaan viidessä minuutissa. Lupasin kyllä että voin opettajana antaa hänelle 10+:n, kun niin kiltisti kuitenkin heräsi.



Isi siirtyi kuvaamaan mittauksia ja kylvetystä ja otti sitten vauvan kainaloon, kun minua viihdytettiin käsityö-tuokiolla. Alakerran leikkaus oli ompelevan lekurin mielestä veemäinen (tarkoitti kirjaimen muotoa) ja hankala ommella, huomautin että sopiiko muuta odottaakaan...



Puoliltaöin alettiin olla sitten valmiina ja isäntä lähti kotia kohti, osastolle hän ei olisi voinut tullakaan siihen aikaan. Tutut kätilöt häipyivät ja tilalle tuli pari muuta auttamaan minut vessaan ja salista ulos, heillä oli ”omatkin” äidit synnyttämässä. Mua kuitenkin huippasi niin että sänky piti siirtää lähelle vessan ovea, siitä sitten horjuin pöntölle pissaa houkuttelemaan katetroinnin jäljiltä (mikä oli myös valloittava kokemus). Suihkuttelun ja pienimuotoisen ilma-akrobatia-näytöksen jälkeen olin ikionnellinen siitä pienestä lirusta! Horjuin vessasta ja minulle sanottiin että saisin lähteä vauvan kanssa osastolle, tavarani oli viety sinne jo valmiiksi. Lähteä? Siis tarkoitetteko että nyt? Omin jaloin? Vauvan kanssa? Ei kuulkaa, ei onnistu. Enhän mä pysy pystyssä edes paikalla seisten. Voisin kuulemma pitää tukea vauvan sängyn laidasta (?!), kätilöllä oli kiire jatkamaan toiseen synnytykseen. Sanoin että seuraavaksi saattekin sitten keräillä mua JA vauvaa tuolta käytävän lattialta, jos näin on. Suostui sitten lähtemään saatille, kipitti edellä ja minä horjuin vauvansängyn kanssa perässä. Onneksi matka ei ollut pitkä. Matkalla kävelimme taulun ohi jossa näkyvät päivän aikana syntyneet vauvat ja syy henkilökunnan kiireeseenkin selvisi. Muina päivinä oli syntynyt pari vauvaa, torstaina saldo oli 10 joista 4 oli sektioita (yleensä niitä otetaan korkeintan kaksi per päivä). Kätilö häipyi ja minä jäin ihmettelmään huoneeseen vauvan kanssa, jossa näkyi olevan jo kolme muuta äitiä. Sänky oli taas erilainen kuin aiemmat, enkä onnistunut löytämään vipua josta sitä saisi laskettua. Aikani kamppailtuani sain kuin sainkin itseni makuuasentoon. Siinä sitten ihmettelin että tässäkö tää oli ja toivoin ettei vauva ala ilmoitella itsestään, koska en kyllä pääse täältä enää omin voimin ylös. Onneksi kohta tuli yövuoron kätilö ilmoittautumaan ja kertomaan miten saan apua paikalle yön aikana. Loppuyöstä en muistakaan sitten mitään.



Seuraavat päivät kuluivatkin sitten aina vain uusien ongelmien ilmetessä ja kotiutumisen siirtyessä; vauvan pienipainoisuus, hankala synnytys ja mun verenpaine ilmoittelivat itsestään vauvan välillä liian alhaisilla verensokereilla, joiden takia niitä mittailtiin monta kertaa vuorokaudessa. Muru oli kauhean uninen koko ajan ja häntä oli usein vaikea saada syömään, vaikka oppikin kutakuinkin heti tissietiketin. Syykin tähän selvisi, maksan toiminnassa oli häikkää ja bilirubiiniarvot kohosivat, siispä lisää päivittäistä pistelyä ja valohoitoa, lastenosastolle siirtoakin väläyteltiin. Sanomattakin lienee selvää että nämä toimet eivät ainakaan verenpainettani laskeneet. Taivaan onni oli että henkilökunta oli mukavaa ja empaattista, suurimman osan kanssa natsasi hyvin yhteen ja huonekaveritkin olivat ihan kivoja. Huoli ja ja jatkuva trafiikki huoneessa tekivät nukkumisesta kuitenkin melko mahdotonta, joten ehdin kerätä melkoiset yöunet viidessä päivässä. Päivisinkään ei voinut nukkua, kun jatkuvasti oli jotain ohjelmaa punnituksissa, verikokeissa ym. joko itsellä tai kämppiksillä. Murmeli juhlisti viimeistä sairaalapäivää ja –yötä vääntämällä laskentatavasta riippuen 5-7 kakat kahdeksassa tunnissa, joista yhdet lavuaariin ja parit hoitopöydälle. Laitoin vain uutta vaippaa sisään minkä kerkesin. Viimeisillä peppupesuilla kakkamaisteri ei ollut enää edes hereillä, vaan nukkui autuas ilme kasvoillaan ja reporankana. Onhan se ihanaa kun saa suolen toimimaan, ja sillä maitomäärällä minkä hän viimeisenä yönä imuroi olisi ruokkinut helposti pari keskikokoista vasikkaa.



Loppu hyvin, kutakuinkin kaikki hyvin. Nyt on univelanmaksu aloitettu omassa sängyssä, oi autuutta! Näemmä tästä kehkeytyi nyt tällainen terapiaromaani, mutta voin lohduttaa että en tule järjestämään aiheesta kirjallista läksynkuulustelua ;)



Lunttilappuna varmuuden vuoksi koonti:

päivät sairaalassa: 11.-20.1.

syntymäaika: to 14.1. klo 18.46, synnytys käynnistetty ke 13.1. klo 10

säännölliset supistukset alkaneet to klo 10.45, kalvot puhkaistu klo 13.03, lapsivedet menneet klo 18, ponnistusvaihe klo 18-18.46.

vauvan mitat : 2871g, 50cm, päänympärys 36cm

apgarpisteet 1min jälkeen 4, 5min jälkeen 8 (äiti antoi 10+).



Jennuli ja murmeli 6vrk

Hui kun olikin rankka synnytys sulla!! Toivottavasti ei jäänyt mitään traumoja. Mutta pääasia että sinä ja pikkunen olette ehjänä kotona opettelemassa uutta elämää :)

Meidän Alpihan oli kanssa ihan solmussa sen nuoransa kanssa mutta onneksi sillä napanuoralla oli kai tarpeeksi pituutta ettei siitä tullut ongelmia kuitenkaan..



Mitenkähän Zerialla menee?



Meillä oli taas neuvola pikkumiehen kanssa ja pituutta oli 56cm ja painoa 5040g :) Hienosti kasvaa meidän Alpi-mies :)



Hermy ja Alpi pian 4vk

tältäkin puolelta ;) Rankka synnytys on todella ollut.



Yksikätisenä kirjoittelen... jätkä sylissä:)



Meillä oli neuvola tiitaina ja saatiin rotarokote. Liekö sen takia ollut kiukkusempi poika täällä. Ei juurikaan muualla kun sylissä viihdy tällä hetkellä. Tosiaan tiistaista asti kiukuteltu :( kuumetta tms. ei nostanut ja mahakaan ei löystynyt, itseasiassa maha toiminut nyt huonommin... Onneks on viikonloppu tulossa niin on mies välillä sylittelemässä enemmän. Jääkiekkoleskenä kun saa vähänväliä viikolla olla... ja tietysti pelihän on huomenna, mutta taitaa omalla hallilla olla, joten ei koko päivää ole poissa.



Painoa pikkujätkä on kerryttänyt jo 6715g ja pituutta 59cm. Posket onkin melko pulleet ja kaksoisleuka ihan mahtava ;D Hyvin syö siis.



Musta vaan tuntuu ettei tuo toinen rinta ole kovinkaan hyvälypsyinen (mummoa lainaten). JOtenkin se vaan tuntuis tuottavan vähemmän ja toinen rinta on vähänväliä täyden tuntuinen??? Poika syö kyllä molempia ja mielestäni tasaisesti niitä vuorotellen tarjoan. Tällä viikolla on aloittanut kiljumiskonsertteja tissillä... enemmän tosiaan kiljuu sille ns.heikommalle tissille. Pumppaamalla siitä kyllä tulee maitoa ja olen ihan käsin kokeillut ja kyllä heruttaa syönnin päällekin, joten tyhjä se ei ole ;) Onko kellään kokemusta tai onko kuullut moista muilta??



Jaahans... pikkujätkä alkaa komentamaan äitiä... pois koneelta ja äkkiä ;D



Irish ja jätkä joko se on 10vko... vai ihanko väärin lasken ;) (en jaksa tarkistaa...)

Tässä vielä kuva meidän omasta murmelista, tarkka jätkä!

Onpas aikaa vierähtänyt sitten viime kirjoituksesta; taisin joskus ennen joulua viimeksi kirjoitella... Kuulumisia olisi siis varmasti vaikka kuinka paljon joten luvassa on varmaan hehtaariromaani :p



Irish: Myös meillä jutellaan ja kiljutaan kovasti ja se naamakuva on tuttu kaveri ;) sekä tissittelyn lomassa hymyillään :)



myy: Et todellakaan kuulosta huonolta äidiltä kun haluatte miehen kanssa liikkua kahdestaan. Kyllähän aikuiset/vanhemmat välillä tarvitsevat omaakin aikaa. Itsellenikin sellainen kelpaisi :)



Jennulille oikein paljon onnea! On sulla ollut kestämistä synnytyksen kanssa.



Irish: Meillä on "rintaraivareita" ollut jo pari viikkoa. Vasen tissi on välillä ollut tuottoisasti heikompi. Pojalla ei riitä kärsivällisyys "tyhjää" tissiä imeä niin huutamaan alkaa; ja tissi ei ole tyhjä kun herumistippoja tulee puristettaessa. Mulla on käytössä pumppu jolla ei saa tissiä tyhjäksi pumpattua mutta ahkerasti pumppaamalla olen nyt saanut vasentakin tissiä vähän tuottoisammaksi.



Oikeasta tissistä tulee välillä "suihkuamalla" ja sekään ei poikaa miellytä ja taas kitissään. Jos syötän pojalle "suihkutissiä" niin seuraa sitten pulauttelua. Olenkin nyt pumppaillut oikeasta tissistä maidon ja syöttänyt pullolla; pulauttelut on näin jääneet paljon vähemmiksi.



Ja sitä pitkää omaa napaa.

Joulu tuli ja meni aikamoisessa pyörityksessä. Aaton aaton ja aaton välisen yön nukuin todella huonosti kun poika valvotti (en enää muista miksi), joten luonnollisesti olin aattona väsynyt. Olimme kutsuneet miehen äitin meille syömään ja saunomaan ennen kuin menimme miehen veljen luokse lahjojen kera; ohjelmaan kuului siis joulupukin vierailu ja lahjojen jako sekä yleistä seurustelua. Ei siis ihme, että tunsin entisestäänkin väsymystä ja päikkärit pojan kanssa vähän venähtivät jonka takia meinsi joulupöytä anopille myöhästyä :p Mies otti tietenkin pultit että tulee kiire jos aiotaan ehtiä saunoa ja syödä ajoissa.

Toisen kerran otimme yhteen ruuan jälkeen kun jälleen kerran meinasi mennä viimetippaan että ehtisimme miehen veljen luo ennen joulupukkia. Taustalla tähän kähinään oli vain vaivainen yksi kommentti jonka sanoin miehelle väärällä äänensävyllä (plaah sanon minä). Ehkä miestä vain hävetti kun äitinsä oli paikalla kuulemassa (joka ei muuten edes noteerannut koko kommenttia).

Noh, loppuilta meni sitten aivan hyvin kunhan ensin vähän kähistiin ja sain miehen pakotettua diiliin, että kumpikin yrittäisi olla vetämättä hernettä nenään jos toisen äänensävy ei miellytä!



Joulupäivänä menimme miehen kotiin joulupöytään ja sinne tuli koko lähisuku. Osa ei vielä ollut nähnyt meidän poikaa joten hyörinää pojan ympärillä riitti ja poika kulki sylistä syliin. Taisip siellä miehen serkkutytölle iskeä pienen pieni vauvakuumekin vaikkei sitä itse myönnäkään, hih.



Joulupäivän ja Tapanin välisen yön sain nukkua kun mies huolehti pojasta :) Sain muistaakseni nukkua ruhtinaalliset n.6h kun heräsin täyttä parkua itkevään vauvaan; ei kuulemma rauhoittunut millään mutta lähes heti kun pääsi sänkyyn minun kainaloon niin rauhoittui heti. Taisi vain olla äitiä ikävä... Tapanina lähdin sitten pojan kanssa oman perheeni luona käymään (mies ei päässyt kun oli töitä).

Perheeni sai heti ensimmäisenä päivänä kokea pojan vaikeita päiviä sillä kenties yöllisen pulloruokinnan jäliltä poika sai vatsavaivoja :( Liikaa ilmaa vatsassa ja syy tähän selvisi parin päivän päästä; tuttipullo taisi olla vellipullo vaikkei sitä lukenutkaan missään ostaessani pulloa. Pullon tutissa oli isompi reikä sekä tutin malli outo; poika hörsi tutin sivuilta ilmaa. Nakkasin roskiin mokoman tutin ja sen jälkeen ei ole pulloruokinnan yhteydessä tullut vatsavaivoja.

Tapanin jälkeisenä päivänä oli pikkusiskon tytön ristiäiset ja poika nukkui kuin enkeli koko sen ajan mitä olin siellä; hyvät unet johtui varmaan siitä että pääsi kerrankin nauttimaan pitemmän aikaa äitinsä sylin lämmöstä :)

Seuraavan päivän poika olikin äitini ja perheeni hoidossa ja mie pääsin kaupungille shoppaileen itelle pojan ristiäisvaatteet ja tarttui mukaan pojallekin kasa vaatteita; alennusmyynnit kun oli. Alennusmyyntien takia mulla menikin koko päivä ja ehti iskeä kauhea ikävä poikaa =) Moottoritietä pitkin kaahasin takas :p En ollut ollut aikaisemmin erossa pojasta niin kauan.

Myös seuraavana päivänä kävin kaupungilla mutta siihen ei mennyt kuin n.3h. Alkuillsta sitten lähdin pojan kanssa naapuriin tervehimään ja uudistamaan välejä pariin vanhaan kaveriini; ja tietysti viemään pojan heille näytille :) Vannoimme tyttöjen kanssa pitävämme vastaisuudessa paremmin yhteyttä! Nähtäväksi jää miten käy...

Seuraavana päivänä sitten lähdimme pojan kanssa ajeleen kotia kohti. Matka oli 2h vaivaton mutt sitten poika heräsi ja alkoi itkeä parkumaan täyttä kurkkua; oletin nälkää. Matkaa olisi vielä ollut n.40min joten eihän siitä auttanut kuin pysähtyä seuraavalle huoltoasemalle; en viitsinyt autossakaan alkaa poikaa syöttämään. Huoltoasema olikin vajaan 10min ajon jälkeen mutta kahvio oli lähes täysi joten suuntasin suosiolla vessaan pojan kanssa. Hyvä että suuntasin sillä poika oli pissinyt vaipan ja aluvaatteet märiksi. Huuto ei kuitenkaan loppunut kuivaan vaippaan ja vaatteisiin joten eikun vessakoppiin syöttämään poikaa; oli siinä vain haastetta kerrakseen kun puoli tuntia tissiteltiin vessanpytyllä istuen :p Poika rauhoittukin heti syötyään ja loppumatka (n.30min) anopin luo menikin hyvin. Anoppi tykkäsi kun kävimme pojan kanssa ja sainkin istua valmiiseen ruokapöytään (mies oli soittanut ja pyytänyt tekemään ruuan) ja syödä kerrankin ruuan rauhassa ja ennenkaikkea LÄMPIMÄNÄ :)



Että olihan tuossa hulabaloota kerrakseen vai mitä :p Ei siis ihme että pojalla sekä minulla stressi purkautui ja molemmat olimme kärttyisiä pari päivää :p Neuvolasta sanottiin, että oma stressi voi vaikuttaa myös vauvan mielialaan.

Neuvola oli siis 4.1 ja poika jatkoi hyvää kasvuaan; pituus oli 56,5cm/5068g (syntymämitat 15.11 52cm/3495g).



Sitten alkoikin ristiäisten suunnittelu ja laitto (ristiäiset oli 9.1). Tämä oli tietenkin kauhean vaikeaa ja hidasta koska olin päivät pojan kanssa kaksin ja poika vaati seuranpitoa eikä nukkunut päikkäreitä. Pääsin siis puuhaileen vasta illalla kun mies tuli töistä. Ristiäisiä edeltävänä päivänä mulla menikin puoli kahteen asti yötä ennenkuin olin valmis lopettamaan; siltikin jäi muutama iso pöytäliina silittämättä ja pöydät laittamatta valmiiksi. Ennen nukkumaan menoa oli vielä pakko käydä saunomassa jotta sain lihakset rentoutumaan sillä olin aivan jumissa. Nukkumaan pääsin siis vasta aamuyöllä jolloin olin jo liian väsynyt edes nukkumaan. Sain nukuttua vain jotain tunnin verran.

Ristiäisaamupäivänä mulla oli kampaajalla käynti mutta onneksi anoppi tuli aamusta auttamaan lopuissa valmisteluissa :)

Ristiäiset oli täynnä pieniä mokia jotka harmitti jälkeenpäin. Erityisesti ne kun kastepöydän liina jäi silittämättä ja kynttilä sytyttämättä :(

Perheeni lähti kotiin seuraavana päivänä ja miekin pääsin levähtämään. Meni viikko etten tehnyt yhtään mitään vaan köllöttelin sohvalla poika sitterissä vieressä ja välillä otin pojan kainaloon jotta sain nukuttua (poika ei edelleenkään ottanut päikkäreitä ja tämä näytti olevan ainoa keino saada hänet vähän aikaa nukkumaan).

Olihan mies mulla vähän apuna ristiäisten laitossa mutta osaatte varmaan arvata että miehet ovat yleensä huonoja tuollaisissa. Mies oli myös väsynyt töistä tultuaan joten katsoin parhaaksi tehdä suurimman osan järjestelyistä itse. Olisi muuten vain tullut turhaa kränää ja riitaa kun molemmat väsyneitä.



Poika on jo niin iso ja liikkuvainen tapaus, että meillä on menossa pinnasängyssä nukkumisharjoitukset. 4 yötä on nyt poika nukkunut pinniksessä ja ihan hyvin on mennyt. Pinnis on ihan sängyn vieressä joten on helppo kurottautua pojalle laittamaan tuttia. Ainoa ongelmamme on, että poika pitää ensin nukuttaa täysin ennenkuin voin laskea hänet pinnasänkyyn. Poika näet tykkää jutella reunasuojan kuville. Onhan se söpöö kun toinen juttelee ja nauraen kiljuu mutta kun nukkuakin pitäis. Yöunille on kuitenkin poika toistaiseksi helppo siirtää kun hän nukahtaa sitteriin kun sitä heiluttelee mutta päiväunet onkin sitten ihan asia erikseen :p Sitteriin kyllä nukahdetaan joskus päivälläkin mutta jos menen nostamaan ja siirtämään pinnikseen niin johan silmät aukeaa ja taas katellaan silmät kirkkaina.

Taisi tuo pinnasänkyyn siirtyminen olla äitille enemmän vaikeata, sitä kun ehti jo tottua siihen että poika tuhisee ihan vieressä ja halutessani voin silitellä ja ottaa kainaloon ;)



Suklaa on ollut kiellossa ja poissa jo jotain kolmatta viikkoa. Tämä on kyllä ennätys sillä olen suklaaholisti pahimmasta päästä :p Mutta mitäpä sitä ei tekisi pienen rakkaan puolesta :) Vatsavaivat ovat kyllä vähentyneet huomattavasti! Cuplatoniakin annoin jossain välissä mutta siitä ei ollut apua.

Te jotka olette antaneet rela-tippoja niin voivatko ne vaikuttaa vauvalla kakan määrään? siis lähinnä kakkimiskertoihin...? Meillä on poika ennen kakkinut 2krt/pv mutta nyt vain 2krt/vk ja koostumuskin on enemmän liisterimäisempi ja ehkä haisevampikin. Vai johtuukohan tuo muutamasta annetusta korvikepurkista...? Korviketta annoin muutaman kerran kun pojalla oli parin tunnin välein nälkä eikä minun nännit kestäneet sellaista tahtia joten annoin välillä korviketta pullossa. Määrällisesti korviketta ei mennyt yhtenä päivänä kuin vajaa kaksi 200ml purkkia ja sen jälkeen satunnaisesti purkillinen päivässä.



Miehen työt työmatkojen kanssa lohkaisevat päivästä suurimman osan; on joskus 6 aikaan illalla kotona ja poika alkaa normaalisti nukkumaan joskus 8-9 joten isän ja pojan välinen aika on kyllä vähäistä :( Pelkään ettei poika opi tuntemaan isäänsä... Siksi miehen tullessa kotiin "tuuppaan" pojan hänelle mahdollisimman pian hänen kotiuduttuaan; voihan hän olla sohvalla istuessaankin surffata netistä uutiset ja samalla pitää pojalle seuraa! Samalla pääsen itse tekemään ruokaa ja siivoamaan keittiötä (meillä jää yleensä aina keittiö päivän jäliltä sekaisin). Myös vauvan pyykit hoidan itse. Muuhun siivoukseen olenkin saanut miehen pyydettäessä apuun :)

Jotain siellä miehen päässä kuitenkin liikkuu koska saan kerran viikossa yhden yön nukkua rauhassa :) Pojalle tosin tulee varhain aamusta ikävä äitiä ja mies tuo pojan aamu 7 viereeni. Kuitenkin 6-7h yöunet mulle luksusta ja hyvällä tuurilla saan vielä pari tuntia nukkua poika vieresä. Eli on se mieskin päässyt "maistamaan" yövalvomisia :p

Nyt kun poika nukkuu pinnasängyssä niin sitä ei tiedä miten miehen "yövahdin" homma käy... Poikaa ei syötetä pinnasängyssä joten poika pitäisi saada nostettua syliin ilman että havahtuu täysin hereille ja sitten syönnin jälkeen taas takaisin pinnikseen. Epäilen tämän onnistumista suuresti. Mutta kaipa poika voi yhden yön viikossa nukkua sitterissäkin; nukkuuhan hän toisinaan päikkäreitä siinä.



Miten te nukutte yönne?

Mulla on alkanut ilmetä nukahtamisvaikeuksia yösyöttöjen välillä. Välillä en saa enää ollenkaan uudestaan unta vaikken olisi nukkunut pari kolme tuntia :( Päivällä sitten olen ihan tööt ja on pakko saada jossain vaiheessa ottaa päikkärit; tietenkin poika ei silloin nukahda kirveelläkään joten viimeisenä "oljenkortena" kaappaan pojan kainaloon ja vedän peiton meidän niskaan. Useimmiten poika näin nukahtaa ja saan viimeinkin itsekin nukkua. Joskus poika ei nukahda näinkään mutta tykkää olla kainalossa ja makoilee siinä aivan rauhassa niin saan kuitenkin hetkisen nukahtaa.

Olisikohan mitään mahkuja saada nukahtamislääkkeitä...? Ensviikolla on minun sekä pojan lääkärineuvola joten ajattelin ainakin kysäistä!



Tästä tuli kyllä varsinainen terapiaromaani (Jennulia lainaten), asiaa oli vain niin paljon...



Danja ja Poju 2kk 8pv

Ja kauan ja hartaasti odotettu pikkuinen tyttö sylissä ?



Sairaalassa meni pari viikkoa ja koko homma oli ihan viittä vaille fiasko; kaikki meni vähän pieleen, mutta onneksi lopulta kaikki hyvin...



Viikon (!) tuloksettoman käynnistyksen jälkeen syntyi tyttö sektiolla 18.1.2010 painoa oli 3740g (vaikka painoarviossa siis peloteltiin peräti 4,5 kg:lla lapsella...) ja pituutta 52cm ja viikkoja siis jo 43+0! Lapsivesi oli vihreää joten pieni kiidätettiin heti lastenosastolle tehohoitoon ja antibioottilääkitykseen. Rankka reissu sekä fyysisesti että henkisesti mutta nyt siis ollaan kotona harjoittelemassa uutta arkea (toinen päivä menossa). Imetyksen kanssa on isoja ongelmia ja korviketta kuluu, mutta pääasia että lapsi saa ruokaa. Mies hoitaa vauvaa varmaan paremminkin kuin minä, ihanaa katsoa niiden puuhastelua ? Vauva on ihanan rauhallinen ja kärsivällinen ja antaa meidän uusien vanhempien rauhassa harjoitella :) Nukkuu vähän liiankin hyvin, että pitää herätellä syömään ja vaippoja tosiaan menee...



Mutta jos teitä kiinnostaa, voin jossain vaiheessa tulla rykäisemään terapiaraportin tuon synnytys-episodin eri vaiheista... Nyt pitää mennä etsimään jotain syötävää, kun ei enää aterioita tuoda nenän alle valmiiksi, niinkuin sairaalassa...



Ja jossain vaiheessa pitää tulla lukemaan kaikki teidän viestinne.. Kamalasti on itselläkin (hölmöjä) kysymyksiä ja ihmetyksen aiheita, ensikertalaisia tässä kun ollaan...





Terveisin Zeria ja pieni prinsessa 8 vrk



Ps: ja sanoinhan että Jennuli kiilaat jonossa ohi... :)

Ja todella suuret onnittelut tytön syntymästä!! Kurjaa kuulla että kaikki meni vähän pieleen mutta tärkeintä on että olette kumpikin ehjänä :)

SE on kurjaa kun vauva joutuu lastenosastolle. Meillähän on käynyt niin kummallakin kerralla :(

Imetys on kyllä aika kinkkistä puuhaa kun on ekaa kertaa asialla mutta sitkeys yleensä palkitsee. Kun vaan sitä tissiä jaksaa sitkeästi tarjota. Mutta älä ota siitä kuitenkaan mitään stressiä, korvikkeellakin kasvaa ihan terveitä lapsia :)



Omanapa. Sain sitten rintatulehduksen ja olen täällä kovassa kuumeessa ollut edellis illasta lähtien. Ja tissi on NIIIIIIIIN järkyttävän kipeä :( Panadolia ja Buranaa vedän kimpassa että vähänkään pysyy olo parempana :(



Eli pitäkäähän tissit lämpiminä kaikki jotka imettää. Tätä inhottavampaa tautia en ole koskaan sairastanut :(



Hermy ja Alpi 30 vrk

Meillä ovat vauvat tosiaan sisäistäneet mun mottoni; miksi tehdä helposti jos voi tehdä vaikeasti... Onnea hurjasti kovasta suorituksestasi ja ihanaa että olette päässeet kotiin. Mielenkiinnolla odotan tarkempaa kertomusta!



Danjalle tsemppiä ja kauniita unia! En osaa tuohon valvomisasiaan vielä mitään sanoa, olen vielä siinä vaiheessa että taju lähtee kun saan pään tyynyyn ;)



Hermy: voi ei, tosi kurjaa! Olen kuullut että toi rintatulehdus on tosi inhottava, itse olen pitänyt sisälläkin mahatuubia kaksin kerroin rintojen päällä jos on ollut viileä tunne. Toivottavasti kivut pian helpottavat ja koita jaksaa imettää, rintojen tyhjennyksenhän sanotaan auttavan tuohon vaikkakin se tekee varmaan ihan hullun kipeää :/





Täällä pyörii elämä uusissa urissa tissien ja vaippojen ympärillä. Nyt kun alkaa pikkuhiljaa olla homma hanskassa niin yritetään siirtyä kestoilemaan.



Murmeli on hauska tapaus, kova poika murisemaan niin tyytyväisenä kuin vaatiessaankin. Rauhallinen jäpikkä, paitsi tietysti nälkäisenä. Neuvolan täti kävi eilen kotikäynnillä, painoa tullut hienosti n. 450g sitten viime keskiviikon kun kotiuduttiin (paino nyt siis 3450g). Hyvin on pysynyt virkeänä ja syönyt, niin ei ole tarvinnut tuosta keltaisuudesta olla enää niin huolissaan.



Viime yö meni pystypainotteisesti joten tänään on laiva liikkuu mutta kukaan ei ohjaa-päivä. Onneksi mies on jakanut yövalvomisia kanssani vaikka menikin eilen töihin, en tosin raaski häntä niin paljon hyödyntää kuin on tarjoutunut. Mulla on kuitenkin päivällä ainakin teoreettinen mahdollisuus nukkua yhtä aikaa vauvan kanssa, tai vähintäänkin saan näyttää rauhassa räjähtäneeltä, toisin kuin mies.



Eilenkin nauroin iltapäivällä miehen tullessa kotiin että lapsi on kyllä viimeisen päälle huollettu mutta äiti on edelleen yökkärissä ja tukka sekaisin, aamupalan tapaisen olin sentään saanut syötyä. Poika on sellainen sylikissa että, ja silloinkin kun nukkuu mun tekee mieli vain tuijotella häntä... Taitaa äiti olla vähän höpsähtänyt, mutta se suotakoon ainakin hetkeksi.



Ai niin, kävin eilen pelokkain mielin vaa'alla ja painoa on lähtenyt jo 13kg eli saman verran kuin oli tullut, tästä eteenpäin on pelkkää plussaa :) Mahalölleröä nyt on tietysti vielä hyvin jäljellä, mutta eiköhän se siitä ajan kanssa. Enkä ole siis mitenkään alkanut laihduttaa, se ei olisi nyt imetystä aloitellessa järkevääkään, vaan nämä ovat ihan "luomusti lähteneitä kiloja" ;)



Pyykkien ripustukseen käypi tie...



Jennuli ja murmeli 13vrk

Ihanaa kuulla sinusta ja että kaikki on hyvin (nyt). Meille tosiaan mikään ei tällä rintamalla onnistu helpolla, ehkä siksi nuo nyytit ovat entistäkin rakkaampia!



Hermylle tsemppiä tulehduksen kanssa!



Ja Jennulille mukavaa kestoilutaivalta.. tiedoksesi, että se vie koko vapaa-ajan ja vaipat ovat muutakin kuin vain vaippoja! Meillä ollaan kestoiltu kotiintulopäivästä lähtien ja yhtään vaippaa (siis kertisvaippaa) en ole ostanut. Ihanaa puuhaa minusta! (pitäiskin laittaa taas kone pyörimään!)



Danjalle voimia yöheräilyihin! Mulla on onneksi ollut aina hyvät unenlahjat joten nukun samantien kun olen syöttänyt tuon mönkijän.



Meillä alettiin ryömiä eilen! Tiistain neuvola mitat 7670g 68,5cm, pipo 44,8.



Ihanaa kun täällä on elämää!!



-Myy ja tytöt

Hermylle jaksuja tissien kanssa ;)

Mä väsäsin itelleni sellasen villasen tissinlämmittimen ;D Virkkasin oikein paksusta langasta ja sen aina sujautan päälleni kun lähden lenkkeilemään. Untuvatakin kanssa en pidä, kun se on niin lämmin muutenkin. Toivottavasti toimii jatkossakin...



Meillä noi yöheräilyt on nyt menny oikein hyvin. Sekä minä että poika nukhadetaan aika äkkiä syönnin päälle. Poika ei oikeestaan ees herää, nostan sen rinnalle heti kun alkaa "hillumaan", ennen itkua. Poika nuohoo peiton alla ja heiluttaa päätään vähän ennen heräämistään ja mä herään jo siihen.

Kokeiltiin yhtenä yönä sitä että mies olisi valvonut ja hoitanut koko yön syötöt. No en osannu nukkua, vaan kävin herättään miehen heti kun tuo nuohoominen alko ;) Ja mieshän tuli vielä just tuon yön aikana kipeeks, joten syötti sitten vaan yhden kerran ja loput jäi mulle... just mun tuuria :( Meillä on aika harvinaista että voi edes ukolle noi yöheräämiset valtuuttaa kun on töissä ja viikonloppuisin tarvii nukkua pelejä varten. Oon sitten päivisin ottanu tirsat jos väsyttää ja ukko saa sen aikaa hoitaa poikaa. Ja hoitaakin mielellään.



Mä tuun hulluks näillä pakkasilla. Ite ei kehtaa lähtee minnekään pojan kanssa ja kukaan ei tule tänne... Itseensä saa peilistä katella jos haluaa jonkun ihmistä muistuttavan nähdä päivän aikana... aika tylsän näköinen emäntä sieltä aina kurkistaa, joten oon jättäny vähemmälle tuon peilistä kahtomisen =D



Miten muuten teillä joilla on jo enemmän kokemusta, Onko lapset alkanu missä vaiheessa vierastaa?? Mietin vaan ku meillä poika khteli itseään peilistä jumppamatolla ja säikähti ihan hulluna... josko vierastaminen jo alkaa :( On toki nähny peilistä itseään, mutta nauraa vaan aina pöllähtäneelle äitille siinä kuvassa...



jep.. tää odottelee että jätkä herää ja me lähdetään pitkästä aikaa kyläilemään ja tuulettamaan mun pää ;D



Irish ja pikkujätkä n.2,5kk

Jennulille ja Zerialle vaaveista. Hurjaa tarinaa oli.



Ihanaa kuntää pino aktivoituu taas. Virva vaan on lakannu konaan kirjoittelemast. Nyyh!



Mä en täl kertaa jaksa kommentoida muuta meinaa olen tosi väsynyt. Hampaita tulee muruselle ja unet ja syöminen on ollu tosi huonoo. Sorry itsekeskeisyyteni tällä kertaa.



meillä neuvola viikon pääst pe tuun sit viimeistää kommentoimaa (jätti muru painaa ihan varmaan 9500 g).



Is

Tuosta vierastamisesta. Meillä molemmat on vierastaneet noin 3kk ikäisinä tosi paljon, mut eivät niin kovasti sit enää isompana. Siis isompi tyttö, saa nähdä miten tämän kanssa käy. Nyt vaan nauretaan kaikille ja mennään sylistä syliin. Mut tosiaan tuolloin 3kk ikäisenä kyllä huusi kaikkia! Ei kaupassakaan saanu kukaan katsoa päin!



Myy

Meillä alkoi tasan kahden viikon iässä mahavaivat, kuten neuvolan täti osasi varoittaakin. Suoliston bakteerikanta kuulemma kehittyy ja aiheuttaa niitä. Lisäksi kaveri on niin kova hätäilijä syödessä, että nielee ilmaa samalla, varsinkin pullosta. On sellainen muotoiltu, nännimäinen tuttikin pullossa, mutta ei kauheasti auta. Hötkyttely ja pystyasento auttavat, onneksi sentään sylittely, jumppa ja muu auttavat aika hyvin ja takapuoli pörisee... Täytynee kuitenkin huomenna käydä apteekin kautta hakemassa maitohappobakteereja ja muuta douppingia jotta vaiva helpottaisi.



Oon näköjään valinnut hyvän miehenkin, on auttanut tosi paljon öiden kanssa niin etten ole ihan tiltissä- ainakaan vielä. Viime yönäkin pirpana nimittäin vikisi 01.30-05.30. Tiistaina taas neuvolaan, vähän jännittää miten paino on kehittynyt.



Niin ja nimikin on päätetty, Fabiosta tuli Elmo



Jennuli ja Elmo 2vk 3pv

Tänne kuuluu lanssa mukavia masuvaivoja mun lääkekuurin takia :S

Alpi on syönyt tosi huonosti viime aikoina kun masu on niin täynnä ilmaa. Ei auta mikää raukalla, hieron joka toinen ilta ja sillä nyt ainakin tulee pierut vähän paremmin ulos. Kuuri kestäisi vielä viikon ja nyt soitinkin lääkärille että mitä ihmettä tehdään kun toinen ei halua enää syödä. Pullosta en halua antaa korviketta.



Jennulille tsemppiä. Ihanan nimen teidä poika sai :)

Onneksi meilläkin mies on ihana ja jaksaa hoidella poikaa öisinkin niin saan aina joskus vähän huilata. Minä kun en voi päivisin edes huilata esikoisen takia, se kun ei nuku päiväunia..

Mutta varotan Rela-tipoista, niitä en suosittele antamaan. Yleensä vauvat huutaa vaan pahemmin koska ne on öljypohjaisia. Niin meidän esikoiselle kävi ja tosi monelle muulle. Meillä Alpi syö BiolatteBB:ta mitä saa luontaistuotekaupasta. Se on suunniteltu suoraan vauvoille ja se on jauhemaista. Se sisältää kolmea eri bakteerikantaa kun Relat sisältää vain yhtä.Toinen on ProbioottiBaby mutta sitä on vähän hankalempi antaa vauvalle. Yksi hyvä valmiste on kanssa DDS-Junior jota saa joistain apteekeistakin.

Kuinkahan kipeä Alpin maha olisi ilman niitä :(



Meillä on ristiäiset sunnuntaina ja onneksi meidän äiti tulee jo nyt viikolla tänne auttamaan. En oikein pysty mitää siivoilemaan kun Alpia saa koko ajan kantaa.



Hermy ja Alpi 1kk

Ensin oli ongelmia maidon riittämättömyyden ja rintaraivareiden takia, sitten tuli kuiva iho (edelleen kamppaillaan sen kanssa), seuraavaksi jo 2vk kestäneet levottomat itku-parku-huutoyöt, hampaita tulossa(?) ja nyt vielä flunssa :( Pojalla ääni painuksissa, henki rohisee ja aivastelee. Miten paljon pienen pitää oikein sietää ja äidin sydän kestää :´(



Danja ja Poju 3kk



Ps. Saako isä töistä palkallista sairaslomavapaata kun vauva on kipeä? Siis vaikka äiti on kotona. Tässä on aika paljon kestämistä yksinään :(