Tiedättekö miltä tuntuu, kun on juuri tehnyt adoptiopäätöksen ja tuleekin yllättäen raskaaksi?

kun antaa ns. periksi niin tuleekin luomusti raskaaksi :)

mutta ei se aina niin mene.

Ei ole kokemusta.

Siihen kuului mieletön tunteiden vuoristorata, joka vei miltei terveyden. Sitä ei ymmärrä kuin he, jotka ovat itse sen kokeneet. Lopulta tulee hyväksyntä ja eheytyminen. Alkaa elää tosiasian kanssa ja se on ihan okei.



Adoptioprosessiin kypsyminen on oma lukunsa sekin. Pohdin sitä pitkään ja juurta myöten. Parisuhdekin oli kovilla. Uudenlainen tunteiden vuoristorata ja itsetutkinnan paikka. Lopulta vahvuus, selkeys, rauha ja päätös. Toiveita, iloa ja odotusta.



Kun aivan puun takaa tulikin oma raskautuminen, jonka piti olla kohdallani täysin mahdotonta seurasi epäusko ja koko adoptioajatuksesta luopuminen. luopuminen on aina luopumista, se on heittänyt tietyn varjon odotuksen ylle. en osaa paremmin selittää.

mutta kaikkea ei voi saada. Hyva ettette ehtineet kaynnistaa prosessia.

Tulin raskaaksi kesken adoptioprosessin. Olo oli tietenkin onnellinen raskaudesta, mutta samalla surullinen ja haikea adoption keskeytymisestä. Olin jo niin orientoitunut adoptioon. Adoptio tuntui meille niin hyvältä vaihtoehdolta, että kuopus tulikin sitten adoptoimalla. Nyt olen onnellinen, että olen saannut kokea molemmat tavat tulla äidiksi.

Oma ,biologinen lapsi, jonka olette miehesi kanssa saanet vai adoptoitu, toisen synnyttämä usein vieraasta maasta, kulttuurista tuleva????

Ja jos on jo paatoksen tehnyt, niin turhaanhan sina kyselet.



Menetys se silloin on. Mutta jotain muuta tulee tilalle.

toista parempi? Molemmat lapsemme ovat erittäin rakkaita meille ja aivan täydellisen hyvviä ja ihania, vaikka toinen on minun ja mieheni tekemä ja maailmaan saattama ja toinen maailmalta kotiin tullut.

Parempi, kenelle? Molemmat lapset olisivat ihan yhtä rakkaita ja tärkeitä!

kumman haluaa. Adoptioprosessissa pitaa kayttaa ehkaisya ja silloinhan valitsee jo, kumman haluaa eniten. Vai mita.

jotka eivät voi lapsia saada.

Adoptioprosessissa sitoudutaan kirjallisesti kayttamaan ehkaisya ja miten niin ei voi saada lapsia. Siinahan ollaan saamassa lapsi.

olet varmaan kuulutkin sellaisesta. Ja joslääkäri on todennut että raskaaksi tuleminen on mahdotonta, niin kyllä se on. Useinhan adoptioprosessia edeltää raskaat, tuloksettomat hedelmöityshoidot.

mutta yhta kaikki siihen sitoudutaan.



Ja adoptoijissa on paljon sellaisia, joilla ei ole minkaanlaisia hoitoja takana. Tai edes lapsettomuutta.



Mista tietosi ovat peraisin.

Siihen kuului mieletön tunteiden vuoristorata, joka vei miltei terveyden. Sitä ei ymmärrä kuin he, jotka ovat itse sen kokeneet. Lopulta tulee hyväksyntä ja eheytyminen. Alkaa elää tosiasian kanssa ja se on ihan okei. Adoptioprosessiin kypsyminen on oma lukunsa sekin. Pohdin sitä pitkään ja juurta myöten. Parisuhdekin oli kovilla. Uudenlainen tunteiden vuoristorata ja itsetutkinnan paikka. Lopulta vahvuus, selkeys, rauha ja päätös. Toiveita, iloa ja odotusta. Kun aivan puun takaa tulikin oma raskautuminen, jonka piti olla kohdallani täysin mahdotonta seurasi epäusko ja koko adoptioajatuksesta luopuminen. luopuminen on aina luopumista, se on heittänyt tietyn varjon odotuksen ylle. en osaa paremmin selittää.

On aika hassua mutta totta, että adoptiosta luopuminenkin on suruprosessi! Mutta ajattele niin, että adoptio on myöhemminkin mahdollinen! :)