Onko "riittävä" syy erota miehestä kun ei enää rakasta, vaikka kaikki ok, lapsia on...

Voi äly. Ja sinäkö sanot itseäsi aikuiseksi? Vai oletko edes päässyt siihen asti,että voisit sanoa itseäsi aikuiseksi?



Toivottavasti todella pysähdyt miettimään tätä aloitustasi.

jos siis olet mieluummin yksinkin kuin miehen kanssa. Eikä niin että et pysty olemaan itseksesi vaan pakko olla joku mies.

tehdään KAIKKI mitä vaan voi,jotta parisuhde toipuisi ja lapsilla olisi raskatavat äiti&isä samassa kodissa.



JOS TÄMÄ ei toimi,sitten voi HARKITA eroa. Ja sittenkin se pitää kyetä tekemään keskustelun ja avoimuuden keinoin.

itse olet valinnut, yritä kestää. jos miestä ei oikeasti kiinnosta, eli olet yrittänyt jutella, keksi itsellesi omia harrastuksia, olet enemmän kavereiden kanssa, teet lomareissuja lasten/kavereiden kanssa. mun mielestä lasten perhettä ei tarvitsisi rikkoa, ainakaan vielä, kun ei pahempia riitojakaan ole. Jos ei mikään juttelu miehen kanssa auta, hommaa vaikka joku rakastaja. Siis jos todellakin olet jutellut ja miestä ei kiinnosta.

Teille on käynyt samoin kuin monille pitkässä parisuhteessa oleville. Ero ei auta, vaan parisuhteeseen panostaminen. Pariterapiaan, mars, mars, jos ette muuta konstia keksi.

No voi vittu teitä muita.. Jos ei kerta rakasta ja haluaa elämältä muuta niin tottakai on syy erota..

että onko rakkauden puute parisuhteessa riittävä syy hajoittaa lasten perhe? Onko se riittävä syy viedä lapsilta ehjä koti, jossa molemmat vanhemmat on läsnä? Toisaalta jokaisen elämä on ainutkertainen ja elämä ilman rakkautta on elämän "tuhlausta". Sinun täytyy nyt punnita mikä on parasta lapsillesi ja sinulle. Ovatkohan lapsetkaan oikeasti onnellisia kun he tajuavat että äiti jäi perheeseen vain heidän takia. Toisaalta rakkauden puute on riittävä syy mutta toisaalta ei. Sinun täytyy itse tehdä päätöksesi ja kantaa siitä koituvat asiat.

Kannattaisiko kuitenkin ensin yrittää keskustella asiasta miehesi kanssa. Kerro miltä tuntuu ja miettikää mitä voisitte tehdä suhteen piristämiseksi. Kyllä se vaan on totta et ei suhde voi koko elämää olla yhtä ensi huumaa.

sehän on sinun itsesi puntaroitava. Mieti mitä kaikkea on vaakakupissa. Helpottaako sinun ja lastesi elämä jos eroatte vai päinvastoin. Nämä eivät koskaan ole mustavalkeita asioita, eikä siihen kukaan muu osaa antaa oikeata vastausta. Parisuhdeterapia auttaa joskus, mutta ei sekään suinkaan ole tie onneen. Tosin jos näet siinä mahdollisuuden pelastaa suhteenne, niin kannattaa kokeilla. Mutta kuten sanottu, sinun itse pitää miettiä mitä elämältäsi haluat itsellesi ja lapsillesi. "Uhraudutko" yhteisen hyvän eteen vai tavoitteletko itsellesi onnellista loppuelämää.

Juuri kuvatunlainen tilanne on mielestäni se, jossa "erotaan turhaan". Siis, jos ensimmäisenä ratkaisuna kuvitellaan, että elämä paranee eroamalla.



Ensin pitäisi nostaa kissat pöydälle ja käydä yhdessä läpi, mitä kumpainenkin elämältään oikeasti haluaa. Jos miestä ei "kiinnosta mikään", onko hänkään oikeasti tyytyväinen elämäänsä? Yleiskiinnostuksen puute voi viitata myös piilevään masennukseen, joka myös johtaa saamattomuuteen.



Ehkäpä kunnon herättelyllä mieskin vielä löytäisi elämäänsä intoa? Vähän päälle kolmekymppisillä on vielä yli puolet elämästä edessään ja siten paljon sellaista, minkä vuoksi yrittää. Tämä vain helposti unohtuu, jos elämä on lähtenyt kulkemaan tiettyä rataa, eikä muista vilkaistakaan sen ulkopuolelle.



Jos ap kärsii tilanteesta jo niin paljon, että harkitsee ratkaisuksi eroa, kannattaisi siis palata lähtöruutuun ja kertoa miehelle, missä mennään. Se voi olla tervetullut pysähdys. Ap, voisitko kertoa miehellesi sen, mitä kirjoitit meille - ettet enää jaksa tasapaksua elämää, että olet jopa valmis eroamaan, jos mikään ei muutu?



Valmistaudu samalla antamaan konkreettisia esimerkkejä siitä, MITEN elämän pitäisi muuttua, että kokisit sen mielekkäämmäksi. Mitä kaipaat yhteiseltä elämältä ja parisuhteelta?



Olette olleet yhdessä niin pitkään, ettei miehen persoona välttämättä ole koskaan kehittynyt ihan täyteen mittaansa. Jos, kuten kuvailet, olet aina ollut se perheen ja parisuhteen pyörittäjä, miehen ei ehkä koskaan ole tarvinnut vaivautua ajattelemaan näitä asioita. Jos hän suostuisi ymmärtämään näkökulmasi, hän saattaisi olla valmis panostamaan. Sopikaa vaikka koeajasta ja tehkää yhdessä säännöt: järjestätte vaikka kahdenkeskisen lauantaipäivän (lapset hoitoon), ja annat miehelle tehtäväksi suunnitella päivän/illan ohjelman (tai osan siitä). Ja todella teet selväksi, että SINÄ et tällä kertaa päätä, mitä tehdään, mutta toivot, että mies ottaa huomioon sen, mitä on sinusta vuosien varrella oppinut. Ajatuksena on, että molempien olisi tarkoitus viihtyä. Älä odota päivältä liikoja, vaan ajattele sitä ensimmäisenä askeleena miehellesi parisuhteeseen panostamiseen.



Jos kokonainen päivä/yö on liikaa heti alkuun, voitte aloittaa pienemmillä asioilla. Sovitte vaikka, että televisio pysyy kiinni koko viikon, ja vastaatte yhteisen tekemisen keksimisestä vuoroilloin. Ei sen tarvitse olla kummempaa kuin lautapelejä koko perheen kesken/lettukestit/ulkoilua tms., mutta kuitenkin niin, että asia on suunniteltu ja jommallakummalla on IDEA sen sijaan, että röhnötettäisiin passiivisesti.



Yhteisessä keskustelussa voisitte myös miettiä, millaisena näette elämän vuoden / viiden vuoden / kymmenen vuoden kuluttua. Jos visiot poikkeavat toisistaan paljon, on keskustelun paikka. Jos kuvaa on vaikea hahmottaa, miettikää, voisitteko löytää jonkin yhteisen päämäärän, johon molemmat ovat valmiit panostamaan. Miettikää, onko arjen puitteissa asioita, joihin toivoisitte muutosta: työssä, asumisessa, harrastuksessa, muissa sosiaalisissa suhteissa.



Jos mikään tästä ei tuota tulosta eikä mies millään tavoin kykene keskusteluun, voi vielä kokeilla ammattiapua parisuhteeseen. Vasta, jos kaikkien keskustelujen, terapian ym. jälkeen ollaan ajauduttu umpikujaan, voi mielestäni harkita eroa. Mutta sitten siihen jo onkin todistettavasti perusteet, sillä mies ei ole halunnut käyttää hänelle annettua mahdollisuutta pelastaa liitto.

Vaikka en rakasta kumppaniani ihmisiä. Ihmisellä on oikeus rakkauteen vaikka olis lapsia. Koittakaa jo tajuta se asia ja jos te haluatte uhrata oman elämänne olemalla suhteessa joka ei anna mitään, niin älkää syyllistäkö muita.