Miten voi traumaattisen ja vaikean menneisyyden kääntää voimavaraksi elämään?

Joulu on kaikkein paskin, kun kaikki vaan jankkaa, kuka menee menee minnekin vanhemmilleen, kun siellä on niin oikea joulumieli.

ja se on muuttanut mun elämän kohtalon parempaan suuntaan ja siunaukseksi. Ja ennen kaikkea olen halunnu tehdä parannusta ja täyskäännöstä omista synneistäni ja halunnut antaa anteeksi minua satuttaneille ihmisille.



Oon saanu elämääni asioita, joista olen haaveillut. Henkiset haavat ei niinkään kovin paljon näy ulospäin, mutta tulevat välillä pintaan elämäntilanteissa, joissa on enemmän aikaa miettiä asioita ja menneisyyttään.



Se on hyvä, että voin ymmärtää ja toivottavasti tukea muita raskaita asioita kokeneita.



Loppuviimeks siis ainoa asia joka on auttanut mua nousemaan raskaista epäonnistumisista on usko Jumalaan. Hänen tahtonsa ei ole, että olisin jäänyt traumatisoituneena sivuun todellisesta elämästä. Haluan löytää sen mihin Hän on mut tarkoittanut ja sitä toivoa haluaisin välitää muillekin "kaikkensa menettäneille" .

mut ehkä tuosta mun tarkoitukseni ilmenee.



t. 8

saaneet mut turvautumaan Jeesukseen. Siten vaikeudet ovat muuttuneet siunaukseksi.

Elämä on koko ajan pieniä vastoinkäymisiä. Mitä vanhemmaksi tulee, ne unohtuu, mutta vaikeimpia asioita ei voi unohtaa, jos ne vielä vaikuttaa elämään.

Itse yritän ajatella positiivisesti ja en valita juuri mistään. Omasta menneisyydestäni en muille puhu, saan vain sääliä osakseni.

Mulla on myös vilkas mielikuvitus ja osaan illalla nukkumaan mennessä kuvitella kaikkea kivaa tapahtuneeksi, se piristää, vaikka mitään kivaa ei ole oikeasti tapahtunut. Myös musiikista saan voimaa.

siita ettei se tunnu onnistuvan. Kyllahan joissakin tapauksissa "onnen tiella" olevien esteiden poistuminen on voinut tuntua silta, etta nyt tulevaisuus on avoin, mutta elamat ja kokemukset ovat erilaisia.

Olen joskus ennen muinoin tainnut olla sellainen säälittävä sosiaalitapaus. Jossain vaiheessa vain tuli mitta täyteen sitä ruikutusta ja itsesääliä. En halunnut lapseni kasvavan samanlaiseski.



Aloitin elämäni rakentamisen jaksamisen kasvattamisella. Pakotin itseni tekemään asioita laiskuuden sijaan. Vuosien mittaan minusta on tullut varsinainen tehopakkaus. (ja piruvie, ennakkoodotuksista huolimatta yh äidin pojasta tuli yo!)



Toinen, mikä on auttanut muuttamaan ajatusmallia ruikuttamisesta on elämänkatsomus. Uskon edellisiin elämiin. Uskon itse valinneeni olosuhteeni, vanhempani ja niin edelleen. Jos on siis saanut/valinnut kehittyäkseen tietynlaiset kortit elämänpelissä voi aivan itse valita, miten korttinsa käyttää :)



Onnea kaikille, joilla halua nousta traumaattisten tapahtumien yläpuolelle. Tie on pitkä, mutta mielenkiintoinen...

Lääkitys loppuelämäksi ja vuosien terapia. On auttanut. Lisäksi monen hyvän vuoden jälkeen totaalinen romahdus, pelaaminen, kymmenien tuhansien velat ja siitä nousu, ja lopulta rauha. Anteeksi en voi antaa menneisyyteni ihmisille, mutta enää en kipuile ja oireile.

Käsittelee ne pala palalta terapiassa, ja hakee kaikki mahdollinen muukin (ammatti)apu, jonka voi saada.



Sitä kautta voi vapautua menneisyyden painolastista! Ja ne voi kääntyä viisaudeksi ja voimaksi elämässä.



Jumala voi vapauttaa myös, mutta uskon Jumalan toimivan myös esim. terapian kautta. Jumala on voimallinen!!!

Ikäänkuin suree pois ne vääryydet joita esim. on joutunut lapsena kokemaan. Kelloahan ei voi kääntää taaksepäin ja saada sillä lailla parempia lähtökohtia, oikeudenmukaista kohtelua tms. Kun on surrut ne asiat pois mielestään voi jatkaa eteenpäin. Vanhat jäävät taakse eivätkä vaivaa.

Jos tämä nyt kuulostaa liian helpolta, niin ei se sitä ole. Itse istuin vuosia terapiassa suremassa, opettelemassa suremista. Nyt kuitenkin tunnen olevani vapaa elämään sitä elämää joka on nyt.

Kannattaa myös miettiä mitä niistä vastoinkäymisistä on oppinut, ihan konkreettisesti.

auttoi terapia sekä sen alussa myöskin lääkitys jonka saatoin terapian myötä jättää pois. Pieniä askelia kuten joku sanoikin; peiliin tuijottamista ja positiivisten asioiden löytämistä. Itse aloin terapian myötä miettiä yhä enemmän ja enemmän mitä MINÄ haluan elämältä ja pienin askelin menemään niitä asioita kohti. Vaikeuksien kautta minusta tuli hyvä ja peräänantamaton työssäni ja opin pitämään itsestäni. Totta, jo nuorena minulle sanottiin että minut voi laittaa minkälaisiin tilanteisiin tahansa niin minulla "pokka pitää"... Joskus se kyllä tuntui väärältä, kunpa olisivat tienneet miksi minulla ei ilmekään värähdä vaikka seinät kaatuisi.



Jotenkin toiset ihmiset ovat ehkä sinnikkäämpiä ja osaavat ensinnäkin hakea apua ja työstää niitä vaikeuksia voimavaroiksi. Herkemmät ihmiset tarvitsivat enemmän apua. Sillä tottahan sekin on, että aika harvoin sinua tullaan kotoa hakemaan edes sinne terapiaan. Sinnekin täytyy osata itsensä tytkyttää ja vaatia.



Mä tein aikoinaan päätöksen että "hoidan" itseni kuntoon terapiassa ja maksan sen vaikka itse yksityisesti ja lainaan siihen rahat. Mulla oli vielä työpaikka eikä muita lainoja joten se oli mahdollista. Vaakakupissa painoi oman mielenterveyden menetys ja samalla työpaikan menetys joten katsoin että olen sen investoinnin arvoinen.



Haluaisin sanoa näin yleisesti, että ihmiset, arvostakaa enemmän itseänne!

Vaikea työ, työn menetys, vaikeat lapset tai muu ei tunnu missään, kun on saaanut pelätä henkensä puolesta. Jotkut masentuvat näistä arjen normaaleista vastoinkäymisistä ehkä helpommin.

Jos tietäisin olisin jotakin muuta kuin ammattitaidoton, työtön, syrjäytynyt, mt-ongelmainen.

"En hätkähdä ihan pienistä. Vaikea työ, työn menetys, vaikeat lapset tai muu ei tunnu missään, kun on saaanut pelätä henkensä puolesta. Jotkut masentuvat näistä arjen normaaleista vastoinkäymisistä ehkä helpommin."



En todellakaan hätkähdä pienestä. Monet valittavat vähemmästäkin kuin minä. Mutta se ei poista omia ongelmia. Monesti miettii, mitä itsestä olisi tullut, jos kaikki olisi mennyt toisin. Kun on saanut riittävästi kokea kaikkea kamalaa, lopulta on enää vaikea nousta. Kun on jo ikää, psyykkisiä oireita, alentunut toimintakyky, koulutus puuttuu, työkokemusta ei ole jne.

no se on kai sitä positiivista ajattelua..mutta en tiedä, miten sitä voisi ajatella positiivisesti, jos on ollut ikänsä vaikka mielenterveysongelmainen ja sitä myöten kaikki normaalit asiat on jääneet saamatta ja oleilee vain kaiket päivät vuokrayksiössään ilman rahaa, ystäviä, työtä tai mitään mielekästä tekemistä. Tällaiseksi pelkään itse päätyväni.

siinä rinnalla riittävä määrä positiivisia kokemuksia, jotta vaikeudet voi kääntää voitokseen. Ja sinnikkyyttä. Ei saa antaa periksi.