Gallup: Mikä lapseesi/lapsiisi liittyvä asia huolettaa sinua tällä hetkellä eniten?
Kommentit (7)
Kun mennnään kylään tai tapahtumiin on kuin ei enää tuntisi omaa lastaan. Hän mulkoilee kulmiensa alta ihmisiä, ei suostu puhumaan mitään vaikka on juteltu että sellainen on epäkohteiliasta ja kannattaa yrittää edes jotain sanoa. Kontrasti kotioloihin on niin suuri... Kotona lapsi on iloinen, puuhakas, juuri huvitti kun oli isänsä kanssa pihalla ja siellä lauleskeli iloisesti rämpiessään lumihangessa. Sisälle asti kuului. Ja sitten kun mennään kylään... Ihan kuin toinen muksu ja enkä voi sille mitään että mietitityttää mitä ihmiset ajattelee meistä.
huolenaiheita, mutta en nyt keksi yhtään mitään. Tulevaisuus näyttää valoisalta.
Vaikka kuinka yritän olla normaali, lapset huomaavat varmasti kärsimykseni.
jota toivon. Lisäksi olen joskus huolissani esikoiseni pärjäämisestä maailmassa.
Pääsee ensi kuussa tutkimuksiin, että onko aihetta terapiaan vai saadaanko kotihoidolla yhteiskuntakelpoiseksi.
Ei koulutusta eikä työtä eikä mitään suunnitelmia niiden hankkimiseksi. Ei minkäänlaista kunnianhimoa. Polttaa tupakkaa. Nuori näyttää muuttaneen tämän pojan luo, vaikka hän virallisesti asuu omassa osoitteessaan. Nyt nuortamme ei enää kiinnosta haku opiskelemaan alaa, jolla hän on erityislahjakas, koska oppilaitos on eri kaupungissa. Pelkäämme, että hän tekee vuoden sisällä kaksi elämänsä huonointa ratkaisua: väärä ammatti ja väärä kumppani.