Korisvalmentaja hyväksikäyttäjän. Onko kellään tietoa
mikä seura? Ja kuka?
Koripallovalmentajaa epäillään seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Naisten ykkösdivisioonassa pelaavan helsinkiläisen seuran koripallojunioreita valmentanutta miestä epäillään seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Asiasta kertoi Urheilulehti.
Miehen uhri oli yksi hänen valmennettavistaan. Urheilulehden mukaan hyväksikäyttötapahtumat ajoittuvat viime kesään. Uhri on syntynyt vuonna 1993.
Vuonna 1979 syntynyt epäilty on ehtinyt uransa aikana toimia myös nuorten maajoukkuevalmentajana. Mies joutuu oikeuteen helmikuun 15. päivä.
Kommentit (5)
syntynyt ehtinyt toimia. Eli lähtisin googlettelemaan maajoukkuevalmentajia ja sitten selvittelemään ikiä... Jos niin paljon kiinnostaa, mua ei.
En ole ehtinyt googlettamaan. Lapsille harrastusteen vientiä, ruoanlaittoa jne.
oisko helsingin namika, veikkaisin.
kun kyseistä tyyppiä ei ole vielä edes asetettu syytteeseen saatika tuomittu.
Ainakin mun oikeustajua loukkaa se, että mahdollisesti syyttömän ihmisen nimeä huudeltaisiin pitkin foorumeita tällaisen tapauksen yhteydessä. Nuoriahan tuo henkilö ei kuitenkaan valmenna tutkinnan aikana tai syytteeseen joutuessaan, joten sikäli ei ole hätää.
Jos epäilyssä on perää, voidaan sitten myöhemmin yhdessä verbaalilynkata tämä mies.
tapaukseen. Mikä seura kyseessä?
http://www.vartti.fi/artikkeli/09cf7e0d-9e9d-4404-a4e9-ceb0acb40fa6