Voisin vaikka väittää, että jokainen normaali nainen syyllistäisi itseään...

Minä ainakin tunnen syyllisyyttä siitä, etten ihan raskauden alussa iloinnut raskaudesta ja vauvasta. Tunnen, että siitä rangaistuksena menetin vauvan synnytyksessä.



Myös jotkut vanhat nuoruuden typeryydet nostaa välillä päätään, tunnen syyllisyyttä niistä ja kuvittelen että niistä rangaistuksena vauvani kuoli. :( Mietinkin välillä, pitäiskö mun mennä jonnekin psykologille tai jotain...

Vaikka tiedän etten voinut asiaan vaikuttaa. Lapseni kuoli vajaan 5kk:n iässä kätkytkuolemaan.

että mitä jos olisinkin tehnyt toisin, mitä jos olisin ollut tarkkaavaisempi, mitä jos...

Eikä vain henkeen ja vereen puolustella omia tekojaan ja vakuutella, että ei missään tilanteessa olisi ollut mitään tehtävissä.

mutta heillä on asia kesken. Lapsi ei ole mullissa, syystä ei ole tietoa, ihmisten hyökkäävyyden takia on pakko puolustaa itseään että kestäisi. Voi olla niin, että jos nimeltämainitsemattomat eivät olisi kohdanneet rankkaa syyllistämistä sekä sairaalassa (omien sanojensa mukaan) tai täällä (ihan faktisesti ja rajuin sanakääntein), ehkä sitä syyllisyyttäkini mahtuisi tuntemaan enemmän.

Yleinen syyttäjä: Olet huono ihminen ja sinulla on ruma auto!

Normaali ihminen: En varmasti ole ja autokin on tosi hieno ja juuri sopiva minulle!!

Huonoitsetuntoinen Ihminen: Ai niinkö? Voi ei!!!! Niin kai sitten. Anteeksi!!!

läpi. Jos muut hoitavat syyttämispuolen, heillä on tarve puolustautua. Syytöksetkin taitavat olla kohtuuttomia.

tiedä mistä on ollut kyse.



Useimmiten itsensä syyllistämiseen ei liene edes mitään perusteita.

enkelipoika. Ainut kellä oli valtavat tunnontuskat oli veljeni. Epäili että HÄN oli jotenkin aiheuttanut sen lapsen kuoleman.. oli aika puhuminen että sain velipojan "järkiin"

muille jakaa.

enkelipoika. Ainut kellä oli valtavat tunnontuskat oli veljeni. Epäili että HÄN oli jotenkin aiheuttanut sen lapsen kuoleman.. oli aika puhuminen että sain velipojan "järkiin"

Tuo itsensä syyllistäminen on käsittääkseni normaalia asian läpikäymistä, yleensä kuolemantapauksessa sitä esiintyy aina.



Mulla on takana yksi myöhäinen km ja kyllä sen yhteydessä olen miettinyt moneen kertaan olenko sen itse aiheuttanut. Oliko se hiusten värjäys, flunssa, se että kävin lenkillä... Vaikka olen järkevä ihminen ja tiedän että se ei johtunut näistä. Samaten vanhempieni kuoleman yhteydessä kävin tapahtuman läpi mielessäni uudelleen ja uudelleen, mitä jos olisin sanonut toisin, tehnyt toisin, huomannut ajoissa...