Lue keskustelun säännöt.
"Pienten lasten vanhemmat onnettomimpia"
28.12.2009 |
Jossain tutkimuksessa oli todettu, että pienten lasten vanhemmat kokivat vähiten (parisuhde)onnea. Musta se ei ole ihme - ei juuri koskaan aikaa kahden kesken, lapset valvottavat ja uhma/tahtoikäiset rassaavat.
Just todettiin, että 80% ajasta on lasten kanssa hampaat irvessä puurtamista ja 20% sitä kivaa tai jopa ihanaa aikaa. Onko muilla paremmin?
Meillä on ihan tavalliset lapset, ei siis erityislapsia tai mitään muutakaan. Uhmaikäinen vie raivon partaalle monta kertaa päivässä. Kouluikäisen kanssa menee ok, mutta tappelevat sisaruksen kanssa jatkuvasti. Ja vaikka heillä olisi kivaakin, niin kaikki on niin järkyttävää meteliä ja melskettä.
Ilmeisesti meidän vanhempien oman ajan tarve on vaan tavallista suurempi tai jotain.
Kommentit (21)
en ole ollut yksin kotona ainakaan 15 vuoteen hetkeäkään, miehen kanssa ei olla oltu nyt 20 vuoteen kahdestaan kotona. Vaikka perhe ja lapset ovat minulle kaikkein rakkainta maailmassa, enkä osaani vaihtaisi, jonkinlainen balanssi pitäisi olla. Jaksaakseni tarvitsisin joskus jotain sellaista, mistä saisin voimia ja virtaa, ja niille asioille ei ole koskaan aikaa eikä tilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaikki em jutut voin allekirjoittaa täysin. etenkin sen että mies se vasta saakin mut raivon valtaan kun käyttäytyy kuin neljäs lapsi. meillä siis kolme lasta jotka ovat aivan ihania mut tottakai oon aivan puhki kun oon vain ja ainoastaan lasten kanssa 24/7.
haluaisin olla parempi äiti ja tiedän että olisin jos saisin välillä vähän hengähtää. päivät ovat yhtä loputonta pyöritystä, illalla kun lapset vihdoin nukahtaa oon jo niin väsynyt etten jaksa kuin tuijottaa telkkaa tai tietsikkaa.
uskon et sit helpottaa kun lapset ovat vähän isompia ja pakkohan se on uskoa, muuten en jaksa.
Jättäkää helvetissä se toinen saati kolmas lapsi tekemättä!
Oli helppo vauva, nyt uhmiksena keskitasoa (usein jopa helpohko; suuttuu kyllä mutta leppyy myös pian). Silti tämä perhe-elämä ei ole sitä, mikä minulta onnistuisi. Tahtoisin olla vapaa vastuusta ja niinä päivinä kun lapsi on mummolassa, olen rento ja hyvää seuraa. Luulen että vika on omassa päässäni, sillä lapsi on terve eikä hän "estä" minua tekemästä yhtään mitään.
kun lapsilauman kasvaessa tulen onnellisemmaksi ja onnellisemmaksi... Myös mies on jokaisen lapsen myötä rakkaampi ja läheisempi. Kahdenkeskistä aikaa meillä ei paljon ole paitsi illat/yöt ja ne hyvin riittävät ja kelpaavat, perheenä tehdään kaikenlaista kivaa päivisin. Viides tenava on tervetullut porukkaan jakamaan ilon ja onnen kanssamme!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tytöt 4-v ja 8-v. Meillä on jo helpompaa ja mukavampaa kuin vielä pari vuotta sitten, mutta yhä on välillä hyvinkin raskasta. Tytöt ovat toistensa kurkussa kiinni jatkuvasti ja itse saa toimia erotuomarina päivät pitkät.
Mies on myös työttömänä tällä hetkellä ja kun itselläni on opinnot kesken, niin ei paljoa tietysti hymyilytä sekään tilanne. Muuten parisuhteessa riittää onnea ja se on hyvä, muuten olisikin aivan liian helppoa lyödä kintaat tiskiin, kiittää ja poistua takavasemmalle.
se kiukuttelee ihan viran puolesta. Huumoria peliin ystävät.
Sä oot kato vanhempi. Viran puolesta sun pitää kuunnella kiukuttelua. Vähän niinkuin lappuliisa jakaa pysäköintivirhemaksuja. Uhmiksen kiukuttelussa ei ole mitään henkilökohtaista. Anna kiukutella, jos tilanne on sellainen että kiukuttelu sopii. Jos ei sovi, otat ohjat ja hoidat hommat. Ihan viran puolesta.
Uhmaikä ei ole niin vakavaa ja se loppuu ihan kuten alkoikin, yks kaks.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsiperheen arjesta kuin ap:llakin! Sanoisin myös että suurin osa arjesta on yhtä puurtamista ja vain pieni aika on jotain kivaa. Oman ja yhteisen ajan puute myös rassaa suhdetta todella paljon!!! Ei ole ihme että monet eroavat tässä vaiheessa.
T. eräs jolla 3 lasta, vanhin 8v, nuorin kohta 4v. Keskimmäinen lapsi asperger.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ainakin olen nyt onnellisempi kun lapset ovat jo isompia.
välillä. Kahden pienen lapsen äitinä tunnen valtavasti onnea lapsistani, mutta niiden isä vituttaa niin ankarasti että välillä tuntuu kuin ero olisi vain ajan (lyhyen ajan) kysymys, vaikka meillä siis ei ole mitään väkivalta- tms. ongelmia vaan "vain" sitä että minä olen aina, aina, aina perheen palveluksessa ja mies taas luistelee omiin menoihinsa heti kun mun silmäni välttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myötätuntoa sinulle. Mäkin kokisin varmasti todella raskaaksi, jos mies luistaisi kotiasioista.
Ilmeisesti kuitenkin jaksat lasten kanssa? Mulla on pinna piukalla koko ajan, vaikka tiedän erittäin hyvin, että meillä on kaikki asiat hienosti. Terveitä ollaan ja lapset ovat taitavia ja monella lailla ihania. Päivät vaan ovat yhtä härdelliä ja taistelua.
t. ap
välillä. Kahden pienen lapsen äitinä tunnen valtavasti onnea lapsistani, mutta niiden isä vituttaa niin ankarasti että välillä tuntuu kuin ero olisi vain ajan (lyhyen ajan) kysymys, vaikka meillä siis ei ole mitään väkivalta- tms. ongelmia vaan "vain" sitä että minä olen aina, aina, aina perheen palveluksessa ja mies taas luistelee omiin menoihinsa heti kun mun silmäni välttää.
Kunpa tää ei loppuisi..
Lapset 4v ja 2v. Parisuhdetta takana 12v.
Ihanaa ja olen onnellinen, mitään ei puutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se "viran puolesta" uhmiksen kuuntelu ja ohjien ottaminen just tuntuukin siltä puurtamiselta ja sitä vaan jatkuujajatkuujatkuu. Suoraan sanoen toimistoduunissa on helppoa tähän verrattuna - suurin osa työkavereista kuitenkin käyttäytyy (ehkä viran puolesta?) kuin aikuiset.
Tottakai lapset ovat aivan ihania, rakastan heitä täydestä sydämestäni ja taistelen heidän puolestaan leijonaäitinä, kun tarve vaatii. Silti tuntuu puurtamiselta tää arki. Tänään oli onneksi taas vähän parempi päivä. Mutta näitä loma-aikoja en ole erityisesti odottanut enää vuosiin - ainakaan lomilta ne eivät oikeastaan tunnu. Samaa arkea.
t.ap
Tosin voi olla kyse siitäkin että kanavoin kaikki negatiiviset tunteet mieheeni. Mutta ei siltä tunnu: niinä päivinä kun mies on ottanut riittävän vastuun lapsista ja kodista (esim. ollut kotona sairaan lapsen kanssa, laittanut ruuat ja pistänyt astiat tiskikoneeseen eikä edes erityisemmin sotkenut), mun tunteeni sekä lapsia että miestä kohtaan ovat vielä paljon tavallista positiivisemmat ja pinna vähemmän tiukalla.
En todellakaan ole sitä mieltä että vain 20% mun ajastani tuottaisi onnea. Suuri osa tuottaa onnea, mutta sitten osa-aikaisen vitutuksen intensiteetti laskee kokonaissaldoa.
Ilmeisesti kuitenkin jaksat lasten kanssa? Mulla on pinna piukalla koko ajan, vaikka tiedän erittäin hyvin, että meillä on kaikki asiat hienosti. Terveitä ollaan ja lapset ovat taitavia ja monella lailla ihania. Päivät vaan ovat yhtä härdelliä ja taistelua. t. ap
En siis jaksa olla täydellinen äiti. Mietin kauan toisen lapsen hankkimista ja kyllä tämä toinenkin kerta ihan työstä käy. Sen voin sanoa että onneksi lapsilla on ikäeroa ja vanhempi lapsi on jo avuksi pikku-tahtoihmisen kanssa. Kyllä se vaan kylmää kyytiä on kun pieni lapsi eli mielipide raahataan kotiin. Saa siinä aika monta vuotta puurtaa. Jos en kävisi töissä, tulisin hulluksi. Nyt lähden miehen kanssa ekaa kertaa toisen lapsen kanssa matkalle kahdestaan. Onhan se kahdenkeskisen ajan puute ongelma, päivät ovat aiakataulutusta, jos jotain aikoo ehtiä tehdä. Haluan myös itse hiukan harrastaa liikuntaa ja täytyy sanoa että ei ole kovin helppoa.
Laajemminkin tässä olisi asia jota yhteiskuntamme tulisi enemmän pohtia, jotenkin ymmärrän avioeron pikkulasten vanhemmilla äärimmäiseksi keinoksi saada joskus omaa aikaa.
kun lapset kasvaneet..Ei oo joku kokoajan vaatimassa jotain.Kahdenkeskistä aikaakin on jo ihan kivasti. Elämäni parasta aikaa.
Sehän on selvä! uhmat ja muut. Mutta en sen takia jätä lapsia tekemättä. Jos kokoajan hakee vaan helppoutta elämään nii mitä sitten kun tulee oikeasti vaikeaa ja sitten kiutkuttelee ku pieni lapsi!
Säälittää ne jotka jättää lapset sen takia tekemättä, ei voi muuta sanoa. Mutta sehän onkin oma valinta! Jokaisen oma. Ja se että jos on lapsia. Siksi en jaksa valittaakaan kauheena jos on välillä rankkaa.
Kaikkeen oppii asennoitumaan. Lopuksi voi löytää niin rikasta elämää, mitä ei ikinä uskonut olevan!
Osmo Kontulan tutkimuksen mukaan pienten lasten vanhemmat ovat onnettomimpia, etenkin pienten lasten isät.
Ei ihme, koska saman tutkimuksen mukaan seksin määrä oli ylivoimaisesti paras parisuhteen onnellisuutta selittävä tekijä, ja pienten lasten äidit eivät aina ymmärrä, että on lastenkin etu panostaa parisuhteeseen silloinkin, kun ei jaksa mitään haluaisi vain nukkua. Seksiä voi harrastaa silloinkin, kun se olisi huonoa ja siitä ei saa orgasmia.
Toisen tutkimuksen mukaan puolet liian vähän seksiä saavista aviomiehistä oli hankkinut rakastajattaren.
Parisuhteessa on kyse ensisijaisesti seksistä, niin biologisesti kuin käytännössäkin. Kämppikset ja kumppanit ovat eri asia.
Eikö sua ota hermoon lasten kitinät ja uhmiksen jatkuva taistelu? Mitähän meillä on mennyt pieleen, kun tahtoikäinen on niin kovatahtoinen, ettei meinaa aikuiset jaksaa.
t. ap