Mammat hoi, mistä teillä tänä jouluna riideltiin? Miehen kanssa siis.

Siitä, kumman ne ovat.



Lapsellista, mutta joka joulu sama kinastelu ;)

Kun mies ei saa sanaa suustaan, vaikka mikä olisi. Oikeasti, joulupöydässä kysyin mieheltä, ottaako hän jotakin - mies kohauttaa hartioitaan. Luettelin tarjolla olevia ruokia, vilkuilin miestä kysyvästi, tämä vain tuijottaa tyhjin silmin tyhjää lautastaan eikä sano mitään, ei edes kohauttele hartioitaan. Minä sitten totesin, että selvä, mä korjaan pois, mies ei sano mitään, ei edes vilkaise mua. Kun olen saanut ruuat pois pöydästä ja kaappeihin, tiskit tiskattua ja pöydät pyyhittyä (mies on tällä aikaa leikkinyt lasten kanssa olkkarissa), ja ilmoitan olkkariin, että viiden minuutin päästä lähdetään saunaan, mies ilmestyy keittiön ovelle, kiemurtelee siinä vaivaantuneen näköisenä pari minuuttia ja kun kysyn, että mitä, hän mutisee: "No ku mä vaan mietin että onkohan sitä graavilohta vielä, että saiskohan sitä syödä..." "Joo, on sitä vielä, mutta saunan jälkeen sitte, nyt et ehdi. Mikset sä äsken sanonu mitään vaikka mä kysyin?" "No ku emmä tienny että onko sitä vielä tai saako sitä syödä." "No kysymällähän siitä selvii, enkä mä tänne mitään koristeeksi osta enkä tee, siis ruokaa." "No kuitenki..."

Huoh. Mä vielä olin erikseen kysynyt, ottaako hän vielä graavilohta. Ja tehnyt sitä paljon, koska tiedän miehen tykkäävän siitä. Mutta tämmöistä meillä on arkena ja pyhänä, mies ei saa mitään sanottua eikä tehtyä ilman eri käskyä, eikä aina silloinkaan. Mitään ei omasta aloitteestaan tee, paitsi soittaa kitaraa, ja kun käsken tai pyydän tekemään jotain, ensimmäiseksi sanoo, että "mä just ajattelin että kohta teen sen." Juu just, ihan varmasti just ajattelit.

elää tuonlaisen ihmisen kanssa... :D

Onneks mun mieheni osaa tehdä ja tekee päätöksiä ihan itse ja kysymättäkin vielä :D

Oikein on ollut leppoissaa ja herkkää:-)

Anopista, kuten joka joulu. Mun ja anopin välillä singahtelee salamat ja miehen kanssa sitten riidellään, jos vähänkin on enemmän minun syytä jokin lukuisista kyräilyistä.

Mies laittaa aina minut ajamaan, jos on vähänkin liukkaampaa tai muuten huono keli. Pelkuri.

Kun mies ei saa sanaa suustaan, vaikka mikä olisi. Oikeasti, joulupöydässä kysyin mieheltä, ottaako hän jotakin - mies kohauttaa hartioitaan. Luettelin tarjolla olevia ruokia, vilkuilin miestä kysyvästi, tämä vain tuijottaa tyhjin silmin tyhjää lautastaan eikä sano mitään, ei edes kohauttele hartioitaan. Minä sitten totesin, että selvä, mä korjaan pois, mies ei sano mitään, ei edes vilkaise mua. Kun olen saanut ruuat pois pöydästä ja kaappeihin, tiskit tiskattua ja pöydät pyyhittyä (mies on tällä aikaa leikkinyt lasten kanssa olkkarissa), ja ilmoitan olkkariin, että viiden minuutin päästä lähdetään saunaan, mies ilmestyy keittiön ovelle, kiemurtelee siinä vaivaantuneen näköisenä pari minuuttia ja kun kysyn, että mitä, hän mutisee: "No ku mä vaan mietin että onkohan sitä graavilohta vielä, että saiskohan sitä syödä..." "Joo, on sitä vielä, mutta saunan jälkeen sitte, nyt et ehdi. Mikset sä äsken sanonu mitään vaikka mä kysyin?" "No ku emmä tienny että onko sitä vielä tai saako sitä syödä." "No kysymällähän siitä selvii, enkä mä tänne mitään koristeeksi osta enkä tee, siis ruokaa." "No kuitenki..."



Huoh. Mä vielä olin erikseen kysynyt, ottaako hän vielä graavilohta. Ja tehnyt sitä paljon, koska tiedän miehen tykkäävän siitä. Mutta tämmöistä meillä on arkena ja pyhänä, mies ei saa mitään sanottua eikä tehtyä ilman eri käskyä, eikä aina silloinkaan. Mitään ei omasta aloitteestaan tee, paitsi soittaa kitaraa, ja kun käsken tai pyydän tekemään jotain, ensimmäiseksi sanoo, että "mä just ajattelin että kohta teen sen." Juu just, ihan varmasti just ajattelit.

Kun mies ei saa sanaa suustaan, vaikka mikä olisi. Oikeasti, joulupöydässä kysyin mieheltä, ottaako hän jotakin - mies kohauttaa hartioitaan. Luettelin tarjolla olevia ruokia, vilkuilin miestä kysyvästi, tämä vain tuijottaa tyhjin silmin tyhjää lautastaan eikä sano mitään, ei edes kohauttele hartioitaan. Minä sitten totesin, että selvä, mä korjaan pois, mies ei sano mitään, ei edes vilkaise mua. Kun olen saanut ruuat pois pöydästä ja kaappeihin, tiskit tiskattua ja pöydät pyyhittyä (mies on tällä aikaa leikkinyt lasten kanssa olkkarissa), ja ilmoitan olkkariin, että viiden minuutin päästä lähdetään saunaan, mies ilmestyy keittiön ovelle, kiemurtelee siinä vaivaantuneen näköisenä pari minuuttia ja kun kysyn, että mitä, hän mutisee: "No ku mä vaan mietin että onkohan sitä graavilohta vielä, että saiskohan sitä syödä..." "Joo, on sitä vielä, mutta saunan jälkeen sitte, nyt et ehdi. Mikset sä äsken sanonu mitään vaikka mä kysyin?" "No ku emmä tienny että onko sitä vielä tai saako sitä syödä." "No kysymällähän siitä selvii, enkä mä tänne mitään koristeeksi osta enkä tee, siis ruokaa." "No kuitenki..." Huoh. Mä vielä olin erikseen kysynyt, ottaako hän vielä graavilohta. Ja tehnyt sitä paljon, koska tiedän miehen tykkäävän siitä. Mutta tämmöistä meillä on arkena ja pyhänä, mies ei saa mitään sanottua eikä tehtyä ilman eri käskyä, eikä aina silloinkaan. Mitään ei omasta aloitteestaan tee, paitsi soittaa kitaraa, ja kun käsken tai pyydän tekemään jotain, ensimmäiseksi sanoo, että "mä just ajattelin että kohta teen sen." Juu just, ihan varmasti just ajattelit.

Aatonaattona vähän pukkas stressiä ja kivahtelin miehelle pariin otteeseen, mutta ei niistäkään mitään riitaa syntynyt.

Meillä ei ole juuri mitään hienotunteisuutta toisiamme kohtaan lapsuuden tukkanuottavuosien jälkeen. Siihen kun lisätään vielä eri arvomaailma, vastakkaiset lastenkasvatusperiaatteet, veljen itsekeskeisyys jne. niin sota on aina kytemisvalmiudessa.

Haa-haah!

miten olette alunperin päätyneet yhteen?

Kun mies ei saa sanaa suustaan, vaikka mikä olisi. Oikeasti, joulupöydässä kysyin mieheltä, ottaako hän jotakin - mies kohauttaa hartioitaan. Luettelin tarjolla olevia ruokia, vilkuilin miestä kysyvästi, tämä vain tuijottaa tyhjin silmin tyhjää lautastaan eikä sano mitään, ei edes kohauttele hartioitaan. Minä sitten totesin, että selvä, mä korjaan pois, mies ei sano mitään, ei edes vilkaise mua. Kun olen saanut ruuat pois pöydästä ja kaappeihin, tiskit tiskattua ja pöydät pyyhittyä (mies on tällä aikaa leikkinyt lasten kanssa olkkarissa), ja ilmoitan olkkariin, että viiden minuutin päästä lähdetään saunaan, mies ilmestyy keittiön ovelle, kiemurtelee siinä vaivaantuneen näköisenä pari minuuttia ja kun kysyn, että mitä, hän mutisee: "No ku mä vaan mietin että onkohan sitä graavilohta vielä, että saiskohan sitä syödä..." "Joo, on sitä vielä, mutta saunan jälkeen sitte, nyt et ehdi. Mikset sä äsken sanonu mitään vaikka mä kysyin?" "No ku emmä tienny että onko sitä vielä tai saako sitä syödä." "No kysymällähän siitä selvii, enkä mä tänne mitään koristeeksi osta enkä tee, siis ruokaa." "No kuitenki..." Huoh. Mä vielä olin erikseen kysynyt, ottaako hän vielä graavilohta. Ja tehnyt sitä paljon, koska tiedän miehen tykkäävän siitä. Mutta tämmöistä meillä on arkena ja pyhänä, mies ei saa mitään sanottua eikä tehtyä ilman eri käskyä, eikä aina silloinkaan. Mitään ei omasta aloitteestaan tee, paitsi soittaa kitaraa, ja kun käsken tai pyydän tekemään jotain, ensimmäiseksi sanoo, että "mä just ajattelin että kohta teen sen." Juu just, ihan varmasti just ajattelit.

Taidat olla naimisissa (vissiin?) mun erään ex-poikaystävän kanssa :D

miten olette alunperin päätyneet yhteen?

No, me lähinnä ajauduttiin yhteen, ei siinä koskaan sellaista rakkautta ensisilmäyksellä -huuhaan kaltaista räjähtelevää hekumaa ollut. Opiskeltiin samassa koulussa, siellä törmättiin, ja painittiin samojen asuntola- ja asumisongelmien kanssa. Kumpikaan ei siis viihtynyt asuntolan turhan kosteissa asumisympäristöissä, mutta yksinään oli turhan kallista ja vaikeaa saada asuntoa, joten päätettiin pistää yhteinen hakemus. Siinä vaiheessa, kun kämppä saatiin, oltiin jo sen verran ehditty aikaa viettämään yhdessä, että yhteinen elämä ja tulevaisuus kuulosti tosi hyvältä, kihloihinkin oltiin menty. Minä maalailin ruusunpunaisia kuvia siitä, miten mies soittelee kynttilänvalossa kitaraa mulle, ja mies taisi nähdä jotakin pornoelokuvamaisia päiväunia.

Sen sijaan mä pesen täällä kestovaippapyykkiä 8-kuiselta ja 4-vuotiaan ruokakokeilujen sotkemia vaatteita, pilkon kanille porkkanaa ja tyhjennän kissanpaskoja hiekkalaatikosta, ja mies "just ajatteli tehdä sen ihan kohta".

Kun mies ei saa sanaa suustaan, vaikka mikä olisi. Oikeasti, joulupöydässä kysyin mieheltä, ottaako hän jotakin - mies kohauttaa hartioitaan...

"No ku mä vaan mietin että onkohan sitä graavilohta vielä, että saiskohan sitä syödä..." "Joo, on sitä vielä, mutta saunan jälkeen sitte, nyt et ehdi. Mikset sä äsken sanonu mitään vaikka mä kysyin?" "No ku emmä tienny että onko sitä vielä tai saako sitä syödä." "No kysymällähän siitä selvii, enkä mä tänne mitään koristeeksi osta enkä tee, siis ruokaa." "No kuitenki..." Huoh.

Miksi kohtelet miestäsi kuin lasta? Kuinka olet alkanut ikinä olla tuollaisen miehen kanssa? Ihan pimeeltä kuulostaa kummankin käytös...

Nainen: Jouluaterialla kuuluu ottaa vain yksi snapsi.

Mies: Jouluaterialla kuuluu ottaa snapsi aina kun ottaa kinkkua lautaselleen.

miten olette alunperin päätyneet yhteen?

No, me lähinnä ajauduttiin yhteen, ei siinä koskaan sellaista rakkautta ensisilmäyksellä -huuhaan kaltaista räjähtelevää hekumaa ollut. Opiskeltiin samassa koulussa, siellä törmättiin, ja painittiin samojen asuntola- ja asumisongelmien kanssa. Kumpikaan ei siis viihtynyt asuntolan turhan kosteissa asumisympäristöissä, mutta yksinään oli turhan kallista ja vaikeaa saada asuntoa, joten päätettiin pistää yhteinen hakemus. Siinä vaiheessa, kun kämppä saatiin, oltiin jo sen verran ehditty aikaa viettämään yhdessä, että yhteinen elämä ja tulevaisuus kuulosti tosi hyvältä, kihloihinkin oltiin menty. Minä maalailin ruusunpunaisia kuvia siitä, miten mies soittelee kynttilänvalossa kitaraa mulle, ja mies taisi nähdä jotakin pornoelokuvamaisia päiväunia.

Sen sijaan mä pesen täällä kestovaippapyykkiä 8-kuiselta ja 4-vuotiaan ruokakokeilujen sotkemia vaatteita, pilkon kanille porkkanaa ja tyhjennän kissanpaskoja hiekkalaatikosta, ja mies "just ajatteli tehdä sen ihan kohta".

Sitähän se elämä on. Kaiken niin kuvittelee hienosti, mutta totuus ei ole siellä pilvilinnoissa... :D

Nim. Yhtä korkealta pudonnut.

mutta miestä riepoo aina lomilla se, kun valvon yömyöhään ja nukun pitkään, ja minua taas ärsyttää kun mies laittaa aikaisin nukkumaan pyhänä ja arkena ja nousee kukonlaulun aikaan ylös kolisemaan....

Meillä on siis niin erilaiset vuorokausirytmit kuin olla voi. Ala-asteikäiset lapsemme ovat onneksi perineet minun rytmini. ;)

[/quote]

Sen sijaan mä pesen täällä kestovaippapyykkiä 8-kuiselta ja 4-vuotiaan ruokakokeilujen sotkemia vaatteita, pilkon kanille porkkanaa ja tyhjennän kissanpaskoja hiekkalaatikosta, ja mies "just ajatteli tehdä sen ihan kohta".

[/quote]

Jollain lailla ihan kiva huomata, että muillakin on näitä jotka ajattelee ihan kohta justiinsa tehdä jotain =)

No eipä mitään, näillä mennään. Ihana tuo ukko on silti vaikka melko saamaton välillä.

Kyllä kuulostit tosi tomeralta äidiltä ja just sellaiselta, joka haluaa, että asiat hoidetaan just silloin, kun se sulle sopii ja silleen kun se sulle käy. Muuten tulee just kiukku, mökötys ja mäkätys ja se pistää ahdistamaan vielä enemmän miestäsi..kuka nyt vaimostaan äidin haluaisi. Moni mies vetäytyy kuoreensa tälläisessä suhteessa. Kannattaakin olla hiljaa, kun kohta se mäkätys taas alkaa...mielummin miettii niitä kitaran sointuja.. kuin alentuu riitelemään. Ahdistavalta kuulostaa...säälin lapsia..

Minullakin tuollainen saamaton mies, joka tosiaankin "ihan just aatteli sen tehdä" ;). Voisin ottaa valokuvan pahviroskiksesta, pursuu yli toista viikkoa...samoin roskisongelma on ratkaistu niin että otettu järempää asetta käyttöön (= jätesäkki) sen sijaan, että se yksi pieni roskis vietäisiin esim. joka kolmas päivä :D. Nyt naurattaa, aina ei. Niitäkin päiviä on, jolloin harkitsen koko touhun lopettamista ihan vaan siksi että mies tuntuu enemmän omalta pojalta kuin MIEHELTÄ. Ehkäpä siksi meillä ei tapahdukaan mitään sänkypuolella...



Odottelen tässä vieläkin joululahjaani. Tein itse miehelle kasan lahjakortteja hyvissä ajoin, kirjoitin niihin mm. lupauksia suihinotoista, siitä että saa nukkua pitkään...mies ei keksinyt mitään valmista lahjaa (vähän vaikea keksiä, jossei kysy mitä haluaisin eikä ole kovin hyvin perillä edes harrastuksistani) joten sanoi tekevänsä myöskin ne lahjakortit. "Kiva idea", totesin- ja odotan niitä edelleen! :( Mies oli ottanut minulta saamansa malliksi ja keksinyt peräti YHDEN jutun YHTEEN korttiin...kertoisiko joku tuolle ressukalle, että joululahjat annetaan JOULUNA eikä tammikuussa??