Miten olette tehneet jos olette huomanneet kasvanenne erilleen miehestänne?

Yleensä helpottaa kun saadaan jotain yhteistä ja yhdistävää. Yhteiset lomat ja yhteinen aika muutenkin on hyvää lääkettä. Seksi yhdistää ;) myös henkisesti.

Sitten oli lasten vuoro. Kummallinen on aina ollut omia harrastuksia, toki suurissa linjoissa ollaan samaa mieltä. Keskusteltiin ennen avoitumista pitkään mitä liitolta odotamme ja miten sen tulisi toimia. Aika hyvin on mennyt, intohimoakin löytyy vielä. 18 vuotta takana.

ja yhteinen loma-aika yleensäkin. Silloin on enemmän aikaa olla ja viihtyä yhdessä.



Arkisin emme oikeastaan jaksa keskustella. Mieheni on aika huono kuuntelemaan, ja jo liiton alussa kävi niin, että kun huomasin, ettei hän jaksa kuunnella minua, niin en minäkään jaksanut enää kuunnella häntä. :-(



Olen toisinaan miettinyt eroa, mutta koska emme oikeastaan riitele, niin ero tuntuisi liian rankalta ratkaisulta. Seksi on ollut aika olematonta viime vuosina, se on oma syyni. En jaksa innostua siitä yhtään, koska koen sen työlääksi ja ikäväksi.



Mies on välillä ehdottanut, että kävisin seksuaaliterapeutilla tai -neuvojalla, mutta koska hän näköjään kokee, että koko syy on siis minun, niin en tietenkään ole mennyt.



Käytän mielialalääkkeitä, mikä todennäköisesti on yksi iso syy haluttomuuteen.



Kuulostaa ihmeelliseltä ja utopistiselta, että joillakin seksi ja intohimoo toimii vielä usean vuoden yhdessäolon jälkeen. Miten se onnistuu?

Se on nimittäin se asia, joka erottaa parisuhteen muista suhteista.

Kummallakin on omat kiinnostuksen kohteensa ja niitä saa vapaasti harjoittaa. Mies tykkää enemmän mennä ja kokea, mä viihdyn kotona, mutta halutessani pääsen täältä myös pois.



Yhteistä aikaa ja kiinnostuksen kohteita on myös ja niitä vaalitaan. Perheaika on myös tärkeää.



Ja seksi on tärkeää. Jos sitä ei ole, niin varmasti suhde muuttuu kaverisuhteeksi.



Me ollaan oltu 13 vuotta yhdessä, ja seksiä on edelleen usein ja säännöllisesti.

ja aloimme käydä yhdessä lenkillä. Kyllä se yhteen nivoutuminen siitä taas alkoi.

mutta sitten aina todenneet, ettei 15 vuoden yhteiseloa ja kahden lapsen perhettä viitsisi ilman mitään kunnon syytä rikkoa. Läheisyyshän on sellainen positiivinen noidankehä eli mitä enemmän sitä on, sitä enemmän sitä haluaa ja sitä parempi on olla. Toimii myös toiseen suuntaan. Hyviä ja huonompia kausia tulee ja menee, se on pakko hyväksyä, ja pariterapiakin voi auttaa jos molemmilla uskoa ja halua siihen. Ja toki joskus voi vähän hakea maustetta flirttailemalla komean työkaverin kanssa.. ;)