Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita, jotka vihasivat koulussa esitelmän pitoa?
21.12.2009 |
Tarkoitan siis koko luokan edessä?
Itse vihasin noita, mulla on esiintymiskammo ja varsinkin yläasteella nuo olivat kidutusta. Menin helposti lukkoon ja rupesin änkyttämään ja sammaltamaan (niin kuin edelleenkin, jos jännitän). Ja ärrät oikein sorahti (yleensä tuota ei huomaa, mutta silloin jos jännitän tai olen hermostunut, mun ärrät kuulostaa ihan joltain saksalaisen ärriltä).
Ja siitähän nuo kuspäät saivat lisää vettä myllyynsä ja pääsivät lisää ilkkumaan. Joo, olin koulukiusattu ja koko peruskoulu oli suoraan Helvetistä. Tuonpa takia en myöskään viitsinyt hirveästi viitata tunneilla..
Lukiossa oli ihanaaaaaa, kun ei tarvinnut mennä luokaan eteen lätisemään vaan kaikki esitelmät tehtiin kirjallisina. Eipä silti, olisin voinut puhuakkin luokan edessä, koska lukiossa meillä oli ihana luokkahenki ja ihana porukka :)
Kommentit (12)
Koko elämäni oli ihan pilalla, kun tiesi, että esitelmä lähestyy. Valvoin varmaan viikkoja ja heräilin keskellä yötä, kun hermoilin esitystä. Paniikkihäiriöni alkoi juuri tuollaisesta esitelmätilanteesta, sen jälkeen olen jännittänyt kaikenlaisia esilläolojuttuja, tavallisia sosiaalisia tilanteitakin. Luulen, että sen ajan ilmapiiri koulussa oli jotenkin niin tuomitsevaa opettajat mukaan lukien, että kaikki pelotti ja pelottaa edelleenkin... :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta oli ihana tehdä esitelmiä mutta sitten se niiden esittäminen olikin aivan toinen juttu! Naama punaisena änkytin siellä luokan edessä, joskus pahasti ja joskus vähemmän pahasti. Lukiossa ja vielä seuraavissakin kouluissa en niistä eroon päässyt, tosin yhdessä vaiheessa vähän helpotti. Mut nyt taas olisi aivan kauheeta joutua väkijoukon eteen! Sekin saa jo poskeni kuumottamaan jos vähän vieraammassa seurassa joudun kahvipöyäkeskustelussa pitkästi puhumaan.
opiskeluaikana (lukion jälkeen) sitten totuin esitelmien pitämiseenkin ja nykyään koulutan ihan sujuvasti jos tarve vaatii... En siis ole opettaja enkä kouluttaja työkseni, joudun työssäni vaan joskus kouluttamaan.
inhosin todellakin olen järkyttynyt mulla lähti soimaan väärä musiikkikin ja tressaan sentakii jos seuraavaa esitelmäskin lähtee (musiikki) aina kkauheeeeeeeee toivottavast eiiiiiiiiii.......rukoilen jumamaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhosin yli kaiken ja inhoan vieläkin tuollaista esiintymistä ja vältelen niitä kaikin keinoin. Paskapuhetta, että mitä enemmän itseään altistaa tuollaiselle, sitä varmemmaksi tulee.
Mua ei edes koulukiusattu, mutta silti änkytin tulipunaisena ja unohdin normaalitkin sanat.
Joo. Muakin kiusattiin koulussa. Ja tuntui, että vaikka olisin yrittänyt huutaa, tuli silti aina valitusta, että puhun liian hiljaa.
Nykyään vedän koulutuksia ihan ongelmitta.
Mut edelleenkään en esim. siskoni häissä olisi pystynyt pitämään puhetta. Aivan eri asia esiintyä omana itsenään kuin töissä ammattiroolissa, asiantuntijana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä puolestani nautin esitelmien pitämisestä jo alakoulussa. Maantiedossa pidimme esitelmiä eri maista ja pyysin jopa opettajalta lupaa pitää kaksi esitelmää! Ei kai ihme, että minusta sitten tulikin puhetyöläinen...
Joo, inhosin niitä, mutta nyt aikuisena menee jos on pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkäsin kunnes yksi kaveri kannusti ja harjoitteli. Sen jälkeen olenkin nauttinut (jo lukiossa siis) esitelmöimisestä. Esiintymispelon voi voittaa. Nykyään pieni käsihiki tekee vain hyvää esitykselle.
Pidin esiintymisestä, vaikka olinkin jännittäjä, koko kouluajan. Opiskeluaikana kuitenkin aloin kammota esiintymistä, koska laitoksellamme joutui jatkuvasti esittämään pieniä juttuja, ja sitten jos oli joku virhe, siihen suhtauduttiin helposti jotenkin agressiivisesti. Pakotin itseni käymään niissä ryhmissä, koska ajattelin, että kyllä se jossain vaiheessa helpottaa. Ei helpottanut, paheni vain. Nyt sitten joudun uudelleen löytämään sen esiintymisen taidon, kun olen valmistunut. En olisi uskonut, että itseluottamukseni olisi voinut tulla näin pahasti lytätyksi aikuisiällä! Ainakin opin itse suhtautumaan positiivisesti ja mahdollisimman rakentavasti sellaisiin esiintyjiin, jotka selvästi eivät ole rutinoituneita, vaikka olisivatkin kömpelöitä.
Tosin musta ei näkynyt juuri muuta jännitystä kuin punastelu, mutta että se otti mua päähän. Mulla on vieläkin joku punastumiskammo, onneksi tiukoissa paikoissa voi ottaa propralia, se estää punastelut. Harvoin otan, yhden parissa vuodessa :D