Ei juma tota kohta 4-kymppisten sinkkunaisten itsekeskeisyyttä!
Pakko nyt purkaa tänne, kun olen ihan hiilenä 2 tuttavan kanssa ja joulumieli pitäisi saada taas takaisin.
Mulla on 4 lasta (ekaluokkalaiset kaksoset, 5v ja vauva), joten luulisi kenen tahansa ymmärtävän, että joulukiireitä saattaisi olla. Ihan varmasti nämä molemmat tapaukset tietävät, että on koulujen, kerhojen ja lasten harrastusten joulujuhlia. Molemmat myös tietävät, että meille ovat tulossa joulun viettoon sekä miehen että minun sukuni.
Neiti A:
Soittanut tänäkin viikonloppuna valehtelematta yli 20 kertaa. Vaikka muutaman kerran olen vastannut ja sanonut, että nyt en ehdi jutella, niin ei kun 15 min päästä puhelin soi taas, saahan sitä kokeilla olisko toisella nyt aikaa. Oli jättänyt vastaajaani viestin: Soita pian, tarvitsen todella apua, nyt on hätä. No mikähän hätä oli, kun sitten pelästyneenä soitin? No herraisä ihan kamalaa, kun voiko sinisen lahjapaperin kanssa laittaa hoopean väristä lahjanarua, jos paperissa on kullanvärisä kuvioita.
Neiti B:
Ilmaantui yllättäen tänään oven taakse, kun oli pakko päästä hiukan ulos tuulettumaan. On niiiiin kuollut, kun pitäisi leipoa joulutorttuja vielä. On menossa vanhemmileen jouluksi. Sanoin, että ei kannata väsätä taikinaa itse, on liian suuritöinen verrattuna kaupan valmistaikinaan. Juu, juu, ei hän ite teekään ja on jo puolet saanut tehtyä, mut kun toiset puolet pitäisi vielä jaksaa. Arvatkaa minkä valtavan satsin oli jo tejnyt? Huimat 12kpl (puolittanut kaupan valmiita torttutaikinalevyjä 6kpl, laittanut marmeladit ja paistanut, HUH HUH, KYLLÄ ON RASKASTA!) Jalatkin ihan rakoilla, kun on ostanut jopa 3 lahjaa aatoksi: itselleen 2 ja siskonpojalle yhden. Ongelmana oli myös laittaak sisäkengät vai ei ja mitkähän laittaisi, kun menee tosiaan vanhemmilleen jouluksi. Ei meinannut lähteä kantamallakaan ulos, vaikka itse lähdin kauppaan.
Nyt on taas mitta hetkeksi niin täynnä noita neitejä, etten yhtään tällä hetkellä ihmettele miksei heitä ole kukaan huolinut ja ovat sinkkuja! Jos sosiaaliset taidot on tota luokkaa ja tilannetaju täysin nolla, niin turha sitä on ruinuttaa miten kaikki parhaan miehet on jo blogattu päältä ja vaan eronneet, karanneet tai surkimukset ovat tarjolla. Sama pätee hei myös naisiin!
Hyi minua. Anteeksi, kiitos ja rauhallisempaa joulua!
Kommentit (18)
tosiaan tuolta "ystävältäsi". Ei tainnut olla kauhean kiinnostunut kuopustasi edes näkemään. Mitä yhteistä teillä on?
En tiedä, onko sinkkuus nyt kuitenkaan kaikkeen itsekkyyteen tai huonoon käytökseen syy. Itse en ole sinkkuna ollut tuollainen, pohdiskellut lahjanaruja tai varasukkahousuja. Enemmän taitaa olla ihmistyyppikysymys.
Mutta sen toki olen huomannut,että ne jotka saivat kavereistani minua myöhemmin lapsen, ovat nyt lapsen saatuaan sitten erittäin kiinnostuneita kyselemään vauva-ajoista ja suoraan nolona maininneet, et nyt he tajuavat yhtä ja toista, mitä ilmeisesti olivat ihmetelleet, kun mulla lapsia ja heil ei vielä.Silloin ne asiat eivät olleet keskusteluissa mukana.
Mää muistan kun mun bestis sai vauvan niin oletin hänellä olevan mulle aikaa kun on vain kotona:)
Loukkaannuin verisesti kun hän sanoi, ettei ehdi keittää mulle nyt kahvia kun hänellä on hommia. Olin niin verisen loukattu kun eihän hän ollut muuta kuin kotona ja makas siellä päivät pitkät vauvan kans. Mulla olis ollut niin tärkeää asiaa yhdestä tyypistä, kenen kans oli säpinää.
Pitkään murjotin, että kylläpä on alistettu nainen ja tyhmä kun haluaa erkaantua kavereistaan, eikä muuta kuin haluaa vain toljottaa sitä vauvaansa.
Sitten kun sain oman esikoisen, joka parkui 3 ekaa kuukatta, tämä episodi kävi joskus mielessä:)
Mutta sen toki olen huomannut,että ne jotka saivat kavereistani minua myöhemmin lapsen, ovat nyt lapsen saatuaan sitten erittäin kiinnostuneita kyselemään vauva-ajoista ja suoraan nolona maininneet, et nyt he tajuavat yhtä ja toista, mitä ilmeisesti olivat ihmetelleet, kun mulla lapsia ja heil ei vielä.Silloin ne asiat eivät olleet keskusteluissa mukana.
Omat ystävät ovat edelleen lapsettomia, ja joskus on vaikea saada heitä ymmärtämään tiettyjä juttuja. Ovat onneksi fiksuja ihmisiä ja tiedostavat sen, etteivät välttämättä aina hoksaa, mitä mun elämäni on. Joskus selittäminen auttaa, joidenkin asioiden pitää antaa mennä toisesta korvasta ulos, kummaltakin osapuolelta. :)
Jumaleissön mitä tyyppejä :D Mut joo kyllä mäkin vielä tosi hämärästi muistan että elämä oli kyllä tosi kämästä kun oli sinkkuna...että sääliähän noita oikeastaan pitäisi...
Ongelma numero KAKSI: neljä lasta jne....
Kun tuollaisen määrän väsää jälkeläisiä, hermot on tiukilla ja eikä ihme!
lahjanarudilemma =). Just sellaista mitä olisin epätoivoillut itse nuorena sinkkuna. Kyllä lapsiperhearki oikeasti karsii pahimmat tollaset.
Ja eikö kyseessä ollut 40v ihmiset???
Ongelma numero KAKSI: neljä lasta jne.... Kun tuollaisen määrän väsää jälkeläisiä, hermot on tiukilla ja eikä ihme!
Naurattaa :D Ihania on joidenkin ihmisten ongelmat... Minkä väristä lahjanarua... ounou!
Ihan todella. Ja mistä sitä tietää,jos oisin jatkanut sinkkuna niin oisko se elämä ton kummosempaa nelikymppisenäkään.
Jos elämässä ei ole muuta sisältöä niin ei ole.
Kyllä nyt joskus naurattaa kun muistelee kuinka suuri ongelma saattoi olla esim. pikkujoulujen käsilaukku. Sinne piti mahtua se&se&se tavara ja sillonhan sinne ei mahtunut varasukkikset ja jos ei varasukkikset mahdu niin mitä TEEN jos sukkikset hajoaa??! Sehän ois NOLOA. Ja taas jos otan isomman laukun niin sehän se vasta NOLOA onkin. Jne.
Nyt kun on jättisuuri olkalaukku pukluliinoineen ja vauvanruokineen ja vielä esikoisen varavaatteet jne niin ei tuu moisia ongelmia mietittyä ;)
Mutta hassulla tavalla se vasta uusintana tullut sinkkusarja,mikäs sen nimi nyt olikaan,se suomalainen? Tuli uusintana Liviltä?? Se on melkeinpä totta... noiden 40v sinkkujen kohdalla. Ja sen sentään pitäis olla komedia.
kyllä tiedän myös samanmoista tapausta muutaman.. Onneksi yksi heistä sai miehen ja on nyt 2 lapsen äiti ja tosiaan - on hieman parempi ihminen nyt. Siis sanotaan tuon tilannetajun suhteen.
Jouluun on vielä monta päivää ja sulla hermot jo tiukalla. Mikä on ollut nyt viikonloppuna niin tärkeää ja kiirellistä, että pipo on monta numeroa liian pieni.
Jos se känny häiritsee niin laita se pois päältä. Vieraat voi valjastaa auttamaan kotihommissa, jos ne kerta tunkee kylään kutsumatta.
kateellinen, että ongelmat on tuota luokkaa. Johtuisko siitä, ettei ole lapsia?
kun ei osaa itse päättää minkäväristä lahjanarua lahjaan voi laittaa :D
Itselläni on yksi lähes 40v. lapseton sinkku kaverina, ja kyllä sen joskus huomaa, että ei hän oikein tajua tätä lapsiperheen elämänrytmiä ollenkaan. Nyt emme oikeastaan kaiketi ole puheväleissä, ainakaan hän ei vastaa puheluihin, tekstiviesteihin eikä sähköposteihin, ja luulen kyllä tietäväni, miksi hän on loukkaantunut. Keväällä jouduin pari viikkoa ennen toisen lapsemme LA:ta sairaalaan käynnistysyritykseen, ja tämä neiti soitteli sitten juuri siellä sairaalassa ollessani, josko olisin voinut huomenna lähteä hänen kanssaan "radalle". No, selitin tilanteen ja sanoin, että vähän tekee nyt tiukkaa, en taida oikein päästä, ja että voi mennä vielä kuukausi tai parikin, että pääsisin, mutta mitä jos kahvilla käytäs jonakin päivänä. Sanoi "joo, vaikka" ja löi luurin korvaan. Seuraavan kerran soitteli sitten viikon päästä, että voitaskos tänään kahville lähteä - mä olin kaksi tuntia aiemmin synnyttänyt kuopuksemme, ja sanoin, että mikäli hän tulee sairaalan kahvioon, se käy. No ei hän jaksanut sairaalalle asti kulkea, joten jos sitten vaikka ensi viikolla. Sitten mentiinkin, mutta minä tampio kun en tajunnut lapsille vahtia hommata, joten mulla oli lapset mukana, ja kaveri hermostui siitä, kun "ei voi ihan vapaasti puhua". Olisi varmaan tahtonut taas ruotia jonkun hoitonsa seksitaitoja. Sitten ristiäisten aikoihin oltiin yhteyksissä, ja mä en pariin puheluun vastannut koska en kiireissäni niitä huomannut. Sen jälkeen ei ole mitään kuulunut, vaikka jokusen sähköpostin olen perään laittanut, sekä soittanut ja tekstannut.
Soittelee monta kertaa päivässä ja puhelut kestävät aina vähintään puoli tuntia. Puheenaiheina ovat hänen naapureidensa asiat, ruokalistansa yms.
Mä olen perheellinen ja työssäkäyvä ihminen, ei mulla ole aikaa/mielenkiintoa noihin joka päiväisiin puheluihin, viikonloppuisin pitäisi puhua jopa monta kertaa päivässä.
häiritse tänä viikonloppuna, kun on viimeinen ennen joulua. Ei kaikki halua vääntää joululaatikoita ja leipomuksia aatonaattona.