Eronneet - miten kauan kesti toipua, koska löysitte uuden miehen?

Muutama minuutti. Sen aikaa että ehdin tehdä deittiprofiilin ja heti tupsahti useita sopivia ehdokkaita joista valitsin viisi koeajettavaksi.

Mulla kesti kolme tuntia. Kaveri vei mut baariin ja se ihana mies katsoi mua - se oli menoa sitte.

Miten kauan itkitte hysteerisesti joka päivä? mulla kolmas päivä menossa ja tekee mieli peruuttaa koko ero, kun en jaksa enää edes itkeä ja silmät tulehtuu kohta umpeen. Ikävä on valtava, vaikka järjen tasolla tiedän, että mitään toivoa ei enää ole ja tulen katumaan jos menen takaisin, niin onneton olin. Oli kuitenkin niin paljon myös hyviä hetkiä ja monin tavoimme sovimme yhteen järjettömän hyvin. Viimeiset vuodet ovat vaan olleet ihan hirveitä, riitelyä päivästä toiseen, siinä meni taas joulukin pilalle.  Ja se oli viimeinen pisara. Pariterapiat ja kaikki on kokeiltu, mikään ei vaan auta, mies on mikä on, eikä kykene muuttumaan. Siksi en jaksa minäkään panostaa. 

Mutta tämä "kipu" on jotain hirvittävää =( Itkenkö loppuelämäni?? Oon ihan hajalla surusta.

Vierailija kirjoitti:

Miten kauan itkitte hysteerisesti joka päivä? mulla kolmas päivä menossa ja tekee mieli peruuttaa koko ero, kun en jaksa enää edes itkeä ja silmät tulehtuu kohta umpeen. Ikävä on valtava, vaikka järjen tasolla tiedän, että mitään toivoa ei enää ole ja tulen katumaan jos menen takaisin, niin onneton olin. Oli kuitenkin niin paljon myös hyviä hetkiä ja monin tavoimme sovimme yhteen järjettömän hyvin. Viimeiset vuodet ovat vaan olleet ihan hirveitä, riitelyä päivästä toiseen, siinä meni taas joulukin pilalle.  Ja se oli viimeinen pisara. Pariterapiat ja kaikki on kokeiltu, mikään ei vaan auta, mies on mikä on, eikä kykene muuttumaan. Siksi en jaksa minäkään panostaa. 

Mutta tämä "kipu" on jotain hirvittävää =( Itkenkö loppuelämäni?? Oon ihan hajalla surusta.

Mullakin tämä joulu ratkaisi kaiken, erosimme tapanina. En ole itkenyt hysteerisesti, koska on pakko ollut pitää itseni kasassa työnkin takia. Mutta koko ajan on sellainen epätodellinen olo, jähmeä ja painostava tunne sisällä, sydämen kohdalta puristaa. Kyyneleet kyllä kohoavat silmiin vähän väliä. Tiedän että näissä asioissa vain aika auttaa. Mutta auttaisipa pian.

Vierailija kirjoitti:

erosta pian 10 vuotta. Eipä tässä paljon ole surutyötä tehty ja koko avioliitto on jo unohtunut. Onneksi tajusin erota, olisi pitänyt jo aiemmin. Se vaan oli niin lopussa ja en tuntenut miestäni kohtaan yhtään mitään enää viimeisen parin vuoden aikana. Jos eroilmoituksen jälkeen olisi käynyt niin, etten olisi sitä ihmistä nähnyt enää koskaan, niin olisi sopinut mulle. En kaivannut häntä millään tasolla. Olimme seurustelleet 18-vuotiaasta ja naimisiin menimme 25-vuotiaina. Pari vuotta ehdittiin olla aviossa, kun tosiaan jätin hänet.

Et sinä koskaan ole miestäsi edes rakastanut

Vierailija kirjoitti:

pahin suruaika oli puolisen vuotta, sitten tapasin uuden miehen ja kun sekin juttu meni mönkään, sit vasta pahalta tuntuikin. Mutta sen jälkeen aloin kuitenkin tavallaan katsoa eteenpäin, menin psykologin juttusille ja havahduin monesta seikasta. Siitä meni reilu puoli vuotta ja löysin nykyisin ihanan miehen. Erotyötä teen toisaalta jollain tasolla edelleen, nyt erosta siis kaksi vuotta. Uuden kanssa en ole kiirehtinyt, asumme eri paikkakunnilla yms.

Ihmettelen, miten muut toimivat niin nopeasti, itsellä tässä erossa menee varmaan vielä monta vuotta, että voi sanoa toipuneensa. Uudella sama tilanne, eronnut jo pari vuotta sitten, mutta välillä kun riidellään, niin se onkin se menneisyys läsnä enempi niissä riidoissa kuin meidän nykyisyys.

Kyllä siitä erosta yli pääsee ja uuden miehen löytää, nopeastikin, mutta jos haluaa, että seuraava suhde ONNISTUU niin sit täytyy mennä läpi kipeiden asioiden ja löytää sellainen mies, jonka kanssa haavaoittuneen puolensa voi näyttää.

Ei myös kannata jäädä yksin ja katkeroitua, sit todella jää myös yksin. Kun tottuu kaikkivoipaan ja marttyyrimäiseen yh-äitiyteen, siihen kuvioon ei meinaa miestä saada mahtumaan millään, joten parempi yrittää ajoissa ajaa miestä kuvioon, enneku tottuu liikaa olemaan yksin, jos siis kumppanin kuitenkin vielä tahtoo rinnalleen.

Mutta kun pitäisi löytää se mies joka haluaa ja jonka kanssa haluaa olla loppuikänsä.

Minä en ainakaan halua mitään miestä numero 10.

Mulla oli uus mies ollut jo jonkun aikaa ennen eroa, eli miten pirtäs vastata? -6kk?

Vierailija kirjoitti:

kun lopulta sain exän muuttamaan pois ja ymmärtämään että loppu mikä loppu. Tavallaan suhde oli alusta asti epäonnistunut ja viimeinen vuosi meni henkisesti ajatellessa eroa. Tapasin nykyisen mieheni 2kk sen jälkeen kun exä oli muuttanut pois ja yhdessä ollaan onnellisesti oltu pitkään ja lapsiakin 2 aikaan.

Toivottavasti ette lapsia laittaneet alulle heti suhteen alussa. Vaikka ero tuntuisikin helpolta, niin silti asiaa  voi käsitellä vähintään alitajuisesti, joten ei kannata heti eron jälkeen tehdä kauas kantoisia päätöksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Muutama minuutti. Sen aikaa että ehdin tehdä deittiprofiilin ja heti tupsahti useita sopivia ehdokkaita joista valitsin viisi koeajettavaksi.

Tuskin kovin paljon miehestä välititkään jos se noin helposti kävi. 

Vierailija kirjoitti:

11, erityisesti sinun kertomasi toi toivoa.

Mieheni jätti minut ja vaikka haluaisin antaa annteeksi, niin se tuntuu todella vaikealta. On niin paljon miksi-kysymyksiä. Tärkeimpänä niistä miksi ei yritetty yhdessä asioita selvittää, kuitenkin niin paljon arvokasta yhteiselämässämme oli.

Mutta kyselin tuosta uuden miehen löytämisestä sen takia, että saan siitä jotain toivoa. En todellakaan voisi kuvitellakaan toista miestä pitkään aikaan, mutta on lohdullista tietää, että voi rakastua ja olla vielä onnellinen jonkun toisen kanssa joskus myöhemmin.

Muista että määrä EI korvaa laatua. Eli yritä sitten joskus löytää sellainen mies joka ajattelee kuin sinä ja haluaa samoja asioita kuin sinä. Itse olen oppinut erostani sen verran että vielä vähemmän ulkonäkö merkitsee kuin ennen. Nyt merkitsee vain se minkälainen ihminen on. Mitä se ajattelee ja onko se valmis tukemaan silloinkin kun on erittäin vaikeaa?

En ole nainen, mutta erosta reilu vuosi ja sanoisin, että noin 8kk jälkeen sanoisin, että pääsin yli. Tietenkin on mahdotonta määrittää, että mikä on yli pääsemistä, mutta tuon jälkeen ajattelin exääni jo paljon harvemmin. Toisaalta tulee hän vieläkin mieleen aika usein. Saattaa tosin johtua siitä, että elämässäni on tällä hetkellä hyvin vähän tapahtumia.

Uudet kokemukset ovat paras tapa unohtaa menneet, koska jos ei luo uusia muistoja, niin pitää aina palata niihin vanhoihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

erosta pian 10 vuotta. Eipä tässä paljon ole surutyötä tehty ja koko avioliitto on jo unohtunut. Onneksi tajusin erota, olisi pitänyt jo aiemmin. Se vaan oli niin lopussa ja en tuntenut miestäni kohtaan yhtään mitään enää viimeisen parin vuoden aikana. Jos eroilmoituksen jälkeen olisi käynyt niin, etten olisi sitä ihmistä nähnyt enää koskaan, niin olisi sopinut mulle. En kaivannut häntä millään tasolla. Olimme seurustelleet 18-vuotiaasta ja naimisiin menimme 25-vuotiaina. Pari vuotta ehdittiin olla aviossa, kun tosiaan jätin hänet.

Et sinä koskaan ole miestäsi edes rakastanut

Niin no, tulinenkin rakkaus voi hiipua ja loppua. Ei se tarkoita sitä, ettei olisi koskaan entistä puolisoaan rakastanut. Näitä valitettavasti sattuu ja tapahtuu tosielämässä. Jos tunteet ovat viilentyneet ajan myötä voimakkaasti, ei se lopullinen ero enää välttämättä tunnu pahalta ollenkaan.

Surusilmä kirjoitti:

En tiedä miten toivon tästä ikinä. Lapset aikuisia. Olemme olleet yhdessä 28 vuotta siitä naimisissa 22.

Mieheni sanoi ettei tunne minua kohtaan mitään ja laittoi eropaperit.

Olen itkenyt silmät puhki päästä.

Olen varmaan loppuelämän yksin...luulin kaiken olevan hyvin kun seksikin kelpasi ja oli vielä hyvää...miten voi tunteet kuolla vaikkei asiaan liity kolmansia osapuolia

Ikäväkseni pitää sanoa että en usko että miehesi oikeasti koskaan sinua rakasti.

Toivotan onnea sinulle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama minuutti. Sen aikaa että ehdin tehdä deittiprofiilin ja heti tupsahti useita sopivia ehdokkaita joista valitsin viisi koeajettavaksi.

Tuskin kovin paljon miehestä välititkään jos se noin helposti kävi. 

Etkö osaa lukea? Ap:n ei kysynyt mitään mistään välittämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

erosta pian 10 vuotta. Eipä tässä paljon ole surutyötä tehty ja koko avioliitto on jo unohtunut. Onneksi tajusin erota, olisi pitänyt jo aiemmin. Se vaan oli niin lopussa ja en tuntenut miestäni kohtaan yhtään mitään enää viimeisen parin vuoden aikana. Jos eroilmoituksen jälkeen olisi käynyt niin, etten olisi sitä ihmistä nähnyt enää koskaan, niin olisi sopinut mulle. En kaivannut häntä millään tasolla. Olimme seurustelleet 18-vuotiaasta ja naimisiin menimme 25-vuotiaina. Pari vuotta ehdittiin olla aviossa, kun tosiaan jätin hänet.

Et sinä koskaan ole miestäsi edes rakastanut

Niin no, tulinenkin rakkaus voi hiipua ja loppua. Ei se tarkoita sitä, ettei olisi koskaan entistä puolisoaan rakastanut. Näitä valitettavasti sattuu ja tapahtuu tosielämässä. Jos tunteet ovat viilentyneet ajan myötä voimakkaasti, ei se lopullinen ero enää välttämättä tunnu pahalta ollenkaan.

Tiedän kyllä nämä tuliset rakkaudet. Se ei ole mitään rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

11, erityisesti sinun kertomasi toi toivoa.

Mieheni jätti minut ja vaikka haluaisin antaa annteeksi, niin se tuntuu todella vaikealta. On niin paljon miksi-kysymyksiä. Tärkeimpänä niistä miksi ei yritetty yhdessä asioita selvittää, kuitenkin niin paljon arvokasta yhteiselämässämme oli.

Mutta kyselin tuosta uuden miehen löytämisestä sen takia, että saan siitä jotain toivoa. En todellakaan voisi kuvitellakaan toista miestä pitkään aikaan, mutta on lohdullista tietää, että voi rakastua ja olla vielä onnellinen jonkun toisen kanssa joskus myöhemmin.

Muista että määrä EI korvaa laatua. Eli yritä sitten joskus löytää sellainen mies joka ajattelee kuin sinä ja haluaa samoja asioita kuin sinä. Itse olen oppinut erostani sen verran että vielä vähemmän ulkonäkö merkitsee kuin ennen. Nyt merkitsee vain se minkälainen ihminen on. Mitä se ajattelee ja onko se valmis tukemaan silloinkin kun on erittäin vaikeaa?

Hyvä kirjotus. Varsinkin toi vika on ÄÄRIMMÄISEN TÄRKEÄ. Olen huomannut tuon saman omassa elämässä sekä katsomalla kavereiden ja sukulaisten elämää. Tuo näyttää olevan niin miesten kuin naisten vaiva. Toisen kanssa ollaan niin kauan kuin on kivaa tai edes suhteellisen kivaa. Mutta kun tulee oikeasti vaikeata esim. toiselle tulee sairaus, niin "rakkaus" loppuu. Yhtäkkiä se sairastunut huomaa olevansa yksin. Joko eronneena tai kuolleessa avioliitossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama minuutti. Sen aikaa että ehdin tehdä deittiprofiilin ja heti tupsahti useita sopivia ehdokkaita joista valitsin viisi koeajettavaksi.

Tuskin kovin paljon miehestä välititkään jos se noin helposti kävi. 

Etkö osaa lukea? Ap:n ei kysynyt mitään mistään välittämisestä.

Ei kysynyt mutta täällä voi kommentoida muidenkin viestejä

Minulle kävi juuri niin, että sairastuin syöpään, eikä miesystäväni täydelliseksi yllätyksekseni osannut lainkaan käsitellä asiaa eikä tukea minua toipumisessani. Päinvastoin, hän ei enää halunnut eikä kehdannut käydä kanssani missään ihmisten ilmoilla eikä kuulla puhuttavankaan koko sairaudesta. Ei ihme, että erosimme alle vuoden diagnoosin jälkeen. En vieläkään ymmärrä, miten aikuinen mies muuttui tuollaiseksi pelkuriksi.

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi juuri niin, että sairastuin syöpään, eikä miesystäväni täydelliseksi yllätyksekseni osannut lainkaan käsitellä asiaa eikä tukea minua toipumisessani. Päinvastoin, hän ei enää halunnut eikä kehdannut käydä kanssani missään ihmisten ilmoilla eikä kuulla puhuttavankaan koko sairaudesta. Ei ihme, että erosimme alle vuoden diagnoosin jälkeen. En vieläkään ymmärrä, miten aikuinen mies muuttui tuollaiseksi pelkuriksi.

Juuri tuollaisia ihmisiä pitäisi pystyä väistelemään. Mutta ikävä kyllä se ei näy ulospäin

Minulla ahdistus ja suru kesti reilun puolivuotta ja kuin viimein Olin asian kanssa ok, tapasin vuosi erosta nykyisen aviomieheni ja toinen lapsikin on tulossa. Nyt erosta on noin 5v ja eksä käy edelleen välillä mielessä mutta ei tosiaan aiheuta tunnereaktiota. Ero oli raskas.

Tapaa ap ystäviä, puhu ja puhu asiasta ja harrasta kivoja juttuja. Helli ja hemmottele itseäsi, käy vaikka matkalla ystäväsi kanssa kuten minä tein. Kyllä se helpottaa. Uuttavuotta kohti, ei sitä tiedä mitä se tuo tullessaan :)