MINÄKIN AVAUDUN!!! :D
Kyse äidistäni.
Kävin mieheni kanssa asioilla viikonloppuna ja äitini pääsi lastenvahdiksi.
No, äiti huomasi kun lapset ulkoili papan kanssa että meillä on parista kuvakalenterista jäänyt avaamatta luukku (siis sen päivänen ja edeltänyt päivä) niin te jo arvaatte mitä se avulias ihminen kaikessa hyvyydessään teki?
Juu, avasi ne luukut ja jätti meille huudon kuultavaksi kun meidän piti availla luukkuja!
Miten ihminen voi käydä noin seniiliksi ettei ajattele että availee lapsien kalentereita?
Vai onko tää nyt yliampuvaa minun kohdalta? Koska minun virhehän oli kun ne luukut oli jääny avaamatta.. ;)
Kommentit (2)
En naura lapsille tai teille, mutta jotenkin hassu tilanne. Mummi oli sitten joutessaan tehnyt jotakin "hyödyllistä". Tuskin kiusallaan niitä avasi, vaan ihan sen vuoksi kuin ne oli unohtuneet avata.
Luulen, ettei enää avaa, jos näki lasten järkytyksen.
Meillä isä taas laitteli ostamiaan joululahjoja eteisen hattuhyllylle, niin, ettei niitä voinut olla näkemättä. Lahjat oli siis jo paketoitu jne. Millään ei tajunnut kun sanoin, etä laita ne jonnekin piiloon. Lapset toki luuli, että tonttu oli jo käynyt tuomassa ne.
Ja lapset oli mukana avaamassa niitä kanssani.
Ap