Eroamme koska lasten takia seksi on nykyään pelkkää hätäistä nussimista.
Enkä minä saa sellaisesta itselleni yhtään mitään. Mies kuitenkin painostaa minua levittämään haarani vähintään kerran viikossa.
Yleensä vaan pyllistä ukolle ja luen sen nussimisen aikana lehteä tai katson televisiota.
Kun yhtä vähän siitä seksistä itse saisin vaikka teeskentelisin tai voihkisin nussimisen aikana.
Kommentit (13)
lapset jotenkin vastuuseen tuosta että häiritsevät ja aiheuttavat ongelmia teidän seksuaaliseen toimintaan?
heti kun toinen pulla oli uunissa, mutta vielä tuo tuossa kyrpä pystyssä piparia vonkuu.
Lähtis vaan menemään vielä ennen joulua, niin olis kerrankin jouluna joulun tuntu.
Saatanan kusipää kehtaa vinkua seksiä vaikka olen just saanut vauvan nukahtamaan yöllä ja itsekin unenpäästä kiinni.
Jos joku tuon kyltymättömän ukon haluaa, niin voin laittaa osoitteen mistä sen voi tulla hakemaan tai minne sitä voi tulla nussimaan ihan vapaasti, en ole mustasukkainen.
ranskalaista viivaa kehiin.
Huomenna sossunpalaveri, jonka ajankohtaa mies ei muista, kyselee multa mutta en kerro koska en ole sen Turhapuron sihteeri.
Ja jos aikuiselle ihmiselle on sossu soittanut ja hän on itse luvannut tulla, niin luulisi olevan älyä laittaa tapaamisaika ylös.
Minä menen yksin sinne palaveriin, ukko tulee jos muistaa ja jos ei muista, niin siinähän sen pisteet sossun silmissä nousevat.
paljonko sossu tarjoaa lapsistasi kappaleelta. (jos saat hyvän hinnan niin anna mennä vaan) on sitten heplompaa kun eivät häiritse.
millaan innostunut. Tiesin etta kohta lapset tulevat kysymaan jotain ja niinhan siina kavi, koko ajan sisaan ja ulos huoneesta, lopulta mieskin tajusi ettei siita mitaan tule. Ja kun meillakin mies olis tyytyvainen etta senkun pyllistan ja panee lusikka-asennossa. Mina en saa siita mitaan ja muut asennot taas ovat hankalampia toteuttaa ison mahani kanssa talla hetkella... Silti en valita, rakastamme toisiamme ja tata vauvaa tehtiin niin pitkaan ja silloin mies tosiaankin KARSI niin pankoot nyt vain omiin tarpeisiin. Mulla on pulla uunissa ja olen niin onnellinen!

Mua alkaa oikeesti jo ahistaa, poistun täältä , jos tämänkin ketjun ap ei kohta saa bannia!
tyyli sama, aiheet vaihtuu. IL:n keskustelupalstan puolella samat jutut.
tyyli sama, aiheet vaihtuu. IL:n keskustelupalstan puolella samat jutut.
eritoten jos on vielä vauva talossa. Pikapanoja siis vanhemmilla. Miehiähän nyt aina panettaa, sehän on fakta. Naisilla taas väysymys vetää isoa roolia elämässä, lasten ollessa pieniä. Meillä mies sanoi, että väsymys on tekosyy siihen, ettei halua seksiä. Mielestäni oli myös karseaa, kun vauvan kanssa valvoi yötä päivää ja sitten kun viimein vauva nukkui, ei mies antanut nukkua, vaan aina olisi pitänyt olla peuhaamassa. Ja kun oli älytön univelka, niin pahantuulinen jo valmiiksi ja sitten kun aikuinen ruikuttaa jatkuvasti jotain, huh, huh. Miehelleni ei myöskään kelvannut eikä muuten kelpaa mikään liukasteen kera "säälipano". Joko muija haluaa orgasmia tai sitten on pihi. Haluttaa se minullakin joskus, ja sitten mennään johonkin pesuhuoneen nurkkaan pikaisille, kun lapset nukkuu. Ja koko ajan täytyy kuunnella, heräsikö joku, itkeekö vauva, menikö joku lapsista veskiin jne.
Että eipä tuo nyt ole vaarallista, jos joku sanoo, että lasten takia seksi on hätäistä hommaa. Niinhän se on.
niin ei tarvitse kiusata miestä henkisellä väkivallalla ja hallinnalla.