Kuuluuko kukaan muu täällä ns. "luovaan luokkaan"?
Me ei olla duunareita eikä akateemisia eikä keskiluokkaa vaan mies on (pop)muusikko (säveltäjä, ym) minäkin teen musiikkia mutta lähinnä harrastukseksi. Kirjoitan myös kaikenlaista, mutten työkseni ainakaan vielä. Isona musta tulee kirjailija/runoilija/sanoittaja, nyt teen pienipalkkaisia "hanttihommia".
En pysty samaistumaan av:n luokkajakoihin, onko täällä muita samanlaisia perheitä?
Kommentit (70)
Kirjaa ei ole ennen se on julkaistu.
Siis siitä, että miehesi on saanut tehdä luovaa työtä ja sinä et? Pidätkö itseäsi miestäsi lahjattomampana?
Minä kuvittelin joskus nuorena elättäväni itseni musiikilla, mutta sittemmin luovuin ajatuksesta, sillä priorosoin sittenkin kunnon ammatin hankkimisen ja haluan joskus vielä saada kunnon kuukausipalkkaa. Mies tekee aikas luovaa työtä (toimittaja), meillä molemmilla bänditaustaa...
Luoda toki voi harrastuksenakin ja parempikin niin, ettei siihen kohdistu elatuspaineita.
Täytyy vain sanoa, etten ikimaailmassa olisi suostunut siihen, että mies saa luoda taiteellista uraa (josta ei makseta) ja minä tekisin paskaduuneja perheen elättämiseksi! Paskaduuneja olen silti maisterinakin tehnyt, koska aiempi huuhaa-tutkintoni ei "kunnon toitä" tuonut.
Itse olen myös luovaan luokkaa kuuluva. Hanttihommia, käsityöläisyyttä ja kuvataiteilijan hommia...
Mutta myös keskiluokkaisia, akateemisia ja sitä mieltä, että tuollainen luokittelu ei ole mistään kotoisin. Tee jotain, älä luokittele.
Mutta ei se ihan niin mennyt kun sovittiin. Ja pidän itseäni yhtä lahjakkaana tai lahjakkaampana kuin mies. Se vaan meni niin että miehen taidoilla jotka eri alalta kuin omani tienaa helpommin. Kyllä sillä pienen palkan verran tienaa ihan hyvinkin, mutta ei niin ettenkö joutuisi paskaduunia välillä tekemään.
Mutta pointti oli se että on kyllä ihan ufo olo välillä näissä "sivistymättömät köyhät duunarit vs. varakkaat sivistyneet akateemiset" asetelmissa täällä. En kovin montaa samanlaista lapsiperhettä tunne.
luovasta luokasta puhuttaessa tarkoitetaan ammattilaisia jotka tuottavat talouskasvun kannalta keskeisiä innovaatioita. Keskeisiä toimijoita LL:ssä siis olisivat esimerkiksi insinöörit ja media-alan ammattilaiset, korjatkaa jos olen väärässä?
tuo oli näppäilyvirhe yksisormijärjestelmälläni. En jaksa aina oikolukea ennen lähettämistä.
ap
On sitten toimittajia, mainostoimistossa, pelin tekijöitä, kirjailijoita, graafisia suunnittelijoita, kääntäjiä, jna. Liittyisikö tekijänoikeus heihin? Insinöörit ei luo.
teet ns. paskaduunia. Pitäisit jokaista paskaduunipätkää ainoastaan taitelijalle kuuluvana aineistonkeruupätkänä ja mielenkiinnolla imisit itseesi kaiken taustatiedon paskaduunista sitä tulevaa kirjaasi varten.
Näyttelijät ja näytelmäkirjailijatkin tekevät mielellään ns. oikeita töitä, koska voivat sitä kautta saada ideiota ja aineistoa omaan taiteelliseen työhönsä. Suosittelen sullekin, heitä se viinilasi nurkkaan ja vedä haalari päälle, tulee ehkä mielenkiintoisempi kirja.
puhuin näistä av:n keskusteluista joissa esiintyy kaksi luokkaa, wt:t ja koulutetut varakkaat. Sama ilmiö kyllä esiintyy ihan IRL jossain leikkipuistopiireissä.
ap
Mutta myös keskiluokkaisia, akateemisia ja sitä mieltä, että tuollainen luokittelu ei ole mistään kotoisin. Tee jotain, älä luokittele.
siis kun ei ole oikeesti lahjoja niin ei ole. Mitä sitä selittelemään. Minäkin kirjoittelelen paljon työkseni, mutta siitä maksetaan oikein kunnolla.
Ollaan niin luovaa ja taiteellista että. Ei voi edes vauvan persettä ilman klassisen musiikin säestystä pestä, koska se ei ole luovaa!!!
Menestyneet ja luovat taiteilijat eivät itsestään ja luovuudestaan muutamaa poikkeustalukuunottamatta noin suurta numeroa tee.
Tekis ap sullekin hyvää asua pari vuotta jossakin kaupungin vuokraluukussa ja seurustella ihan perusjunttien kanssa, saattaisit kuulla mielenkiintoisia tarinoita tulevaa romaaniasi varten, niin ei tarttis kaikkea omasta päästä keksiä.
This “creative class” is found in a variety of fields, from engineering to theater, biotech to education, architecture to small business. Their choices have already had a huge economic impact. In the future, they will determine how the workplace is organized, what companies will prosper or go bankrupt, and even which cities will thrive or wither.
Teepä itse vuosikausia jotain pienipalkkaista kökköhommaa alimmassa kastissa ja kaadu rättiväsyneenä sänkyyn aloittaaksesi sama taas seuraavana aamuna:(
Ja mun paskaduunini ei ollut aloituksen pointti laisinkaan tai tekemiseni tai tulevaisuudensuunnitelmani muutenkaan. Vaan se, että onko täällä av:lla muita perheitä jotka tekevät luovaa työtä eivätkä tunne kuuluvansa tähän kahden kastin jakoon. Täällä kun tuntuu että on vain kaksi ryhmää av:lla, wt ja hyvintoimeentulevat keskiluokkaiset tms.
ap
teet ns. paskaduunia. Pitäisit jokaista paskaduunipätkää ainoastaan taitelijalle kuuluvana aineistonkeruupätkänä ja mielenkiinnolla imisit itseesi kaiken taustatiedon paskaduunista sitä tulevaa kirjaasi varten.
Näyttelijät ja näytelmäkirjailijatkin tekevät mielellään ns. oikeita töitä, koska voivat sitä kautta saada ideiota ja aineistoa omaan taiteelliseen työhönsä. Suosittelen sullekin, heitä se viinilasi nurkkaan ja vedä haalari päälle, tulee ehkä mielenkiintoisempi kirja.
niin tavallista tällä palstalla.
This “creative class” is found in a variety of fields, from engineering to theater, biotech to education, architecture to small business. Their choices have already had a huge economic impact. In the future, they will determine how the workplace is organized, what companies will prosper or go bankrupt, and even which cities will thrive or wither.
kun olen asunut koko elämäni kaupungin "vuokraluukussa" ja asun edelleen, ja miten se nyt edes liitty mihinkään? Enkä edes ole nuori:D
Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa? En ole tehnyt itsestäni suurta numeroa vaan lukekaapa se aloitusviestin otsikko nyt vielä kertaalleen. Enkä ole edes aloitteleva taiteilija, kyllä mä aloittelin jo yli 10v sitten tekemään julkisesti omaa taidettani.
En ymmärrä ollenkaan aloitukseni saamaa tylytysvyöryä. Mikä siinä nyt herättää niin paljon aggressioita että joku tekee muutakin kuin keskiluokkaista kahdeksasta neljään -duunia omakotitalon ja 1,8 muksun kera?
ap
Ollaan niin luovaa ja taiteellista että. Ei voi edes vauvan persettä ilman klassisen musiikin säestystä pestä, koska se ei ole luovaa!!!
Menestyneet ja luovat taiteilijat eivät itsestään ja luovuudestaan muutamaa poikkeustalukuunottamatta noin suurta numeroa tee.
Tekis ap sullekin hyvää asua pari vuotta jossakin kaupungin vuokraluukussa ja seurustella ihan perusjunttien kanssa, saattaisit kuulla mielenkiintoisia tarinoita tulevaa romaaniasi varten, niin ei tarttis kaikkea omasta päästä keksiä.
Kyllä olen ihan tehnytkin jotain tämän maan kulttuurielämän eteen, mutten työkseni koskaan. Meillä kun meni tälleen tämä työn jako että minä naisena synnytin ja imetin kun mies loi uran. Jonkun on niitä paskaduunejakin pitänyt välillä tehdä perheen elannon eteen.
ap