Mistä apu ahdinkoon kun kokee elävänsä vankilassa?

Niin moni asia on solmussa, todella kauan (yli 15v) jatkunut ihmisistä "eristävä" paniikkihäiriö sosiaalisine pelkoineen, nyt sitten vielä ennen niin vakaassa ja turvallisessa parisuhteessa ilmenneet ongelmat joihin ei muutosta/ratkaisua näytä löytyvän...



Haluaisin ottaa itseni päiviltä. Mutta en pysty siihen, koska minulla on pieniä lapsia ja en tiedä pystynkö niin varmaan tekotapaan että henki todella lähtisi. Olen tätä pyöritellyt silloin tällöin mielessä jo vuosia, nyt syksyn mittaan aika usein.



Välillä on oikein hyviä päiviä, olen aikaansaava, iloinen ja mieli on hyvä. On niitä paljonkin. Mutta sitten iskee tällainen erittäin paha olo, yhtäkkiä, silloin tällöin. Tuntuu silloin että kaikki kaatuu niskaan. Nytkin moni asia mennyt pieleen.



Eikä kukaan voi varmasti millään tapaa arvata näitä asioita mitä pyörittelen, koska en tule niistä kellekään mitään puhumaan.



Olen miettinyt että kuvaan itseni valmiiksi kameralla, jos kerran hautajaisiin on pakko olla kuva pöydälle. Kirjoitan kirjeet äidilleni, miehelle ja lapsille.

Mutta en minä pysty sitä tekemään kun lapsiani ajattelen. On vain pakko jaksaa, pakko sietää välillä niin tosi pahaksi menevää oloa! Eikä minua edes terapiat auta, kokeiltu on :´(