En ymmärrä perhettä joka haluaa pitää lapsensa vain kotona aina eikä kannusta kaverisuhteisiin

Samat tyypit naapurissa ja luokalla ja kaikkien vanhemmat tunnetaan, kun lapset leikkivät yhdessä.

Mutta kerron nyt kuitenkin että murrosiässä se kaveripiiri voi vaihtua ykskaks yllättäen ihan uudeksi ja vanhat kaverit jää. Niin kävi meidän lapselle vaikka oli koko ikänsä sitä ennen hengaillut saman kaveripiirin kanssa pienestä pitäen.

Siinä vaiheessa yleensä viimeistään kaveripiirissä tapahtuu muutoksia.

että hyvää vanhemmuuteen kuuluu tukea lasten kaverisuhteita.

Tässä listassa on kymmenen kohtaa ja yksi näistä on kaverit.

Kaverit on ilo lapselle ja se kuuluu hyvään lapsuuteen.

Voitte väittää muuta, mutta yksikään asiantuntija ei sitä puolla.

Tiedän myös toisen lastenpsykiatrin, joka on sanonut minulle, että täytyy olla kavereita.

Voitte vakuttaa mitä tahansa, mutta väärässä olette.

Etteivät pyöri koko elämäänsä ihan samoissa piireissä vaan.

Mutta pienestä pitäen luotu "pohja" kyllä todennäköisesti kantaa myöhemminkin. 16-vuotias osaa useimmiten jo aika hyvin tehdä itsenäisiä valintoja oppimiensa arvojen perusteella, ellei nyt jotain mene ihan pieleen. Kaikkihan on teinien kanssa mahdollista, mutta väitän, että suurin osa kivoissa kaveriporukoissa hengailleissa hakeutuu aina samankaltaiseen, tutunoloiseen seuraan vieraassakin ympäristössä.

Ihminen noin yleensäkin tuntee vetoa niihin, joilla on samankaltainen arvomaailma, oli kyseessä vaikkapa urheilullisuus, uskonto, joku harrastus... Pienestä se kuitenkin lähtee, että kannustetaan kaveeraamaan mukavien tyyppien kanssa.

Samat tyypit naapurissa ja luokalla ja kaikkien vanhemmat tunnetaan, kun lapset leikkivät yhdessä.

Mutta kerron nyt kuitenkin että murrosiässä se kaveripiiri voi vaihtua ykskaks yllättäen ihan uudeksi ja vanhat kaverit jää. Niin kävi meidän lapselle vaikka oli koko ikänsä sitä ennen hengaillut saman kaveripiirin kanssa pienestä pitäen.

Siinä vaiheessa yleensä viimeistään kaveripiirissä tapahtuu muutoksia.

Missä tahansa muualla ihmeteltäisiin, miksi perhe "pönöttää" kotona koko viikon eikä edes kahville tule. :/ Eron muihin kansoihin huomaa selkeästi ainakin meidän perheessä; minä olen suomalainen ja mies latino -> miehen mielestä lähes joka päivä pitäisi olla vähintään kahvilla jonkun luona, minä en jaksaisi edes kerta viikkoon vieraita.

Vaikka asuisikn yhdessä muiden ihmisten kanssa. "Joo", "ei" ja "moido" riittää kommunikaatioksi. Jos oikein halutaan sosiaalisiksi heittäytyä, voidaan moikata naapuria (mutta ilman katsekontaktia tietenkin, ettei se luule homoksi tai hulluksi) orapihlaja-aidan takaa puolihuomaamattomalla ranneliikkeellä.



Eli pliis, kannustakaa lapsianne hankkimaan kavereita. Oikeasti.

Syy siihen on, että äiti ei antanut lapsen olla muiden poikien, tyttöjen kanssa.

Nyt äiti näyttää vihreää valoa, mutta pojat eivät ole kiinostuneita.

Poika on oikein ihana poika, ei siis mitään vikaa. Itse tykkään pojasta kovasti.

Olen suostutellut poikaani hakemaan tätä poikaa, mutta poikani ei enään suostu.

Vielä kesällä haki tätä kovasti. Poika on myös hakenut poikaani, mutta lopetti sen, kun naapurin poika oli meillä silloin kylässä.

Asutaan rivarissa ja 6v. poikia on kolme ja olisin toivonut, että olisivat kaikki kolme kavereita. Ei vaan onnistu enään. Sanoin myös pojalleni, että kannattaa tutustua paremmin, että kiva poikahan se xx on.

Ilkeämielistä ja jopa kateellista puhua kylällä luuhaamisesta, kun monella on kaverin ovelle matkaa muutama metri ja kyllä poikani on tervetullut naapurin luokse, koska yökyläänkin ovat pyytäneet.

Vastavuoroisuus kantaa pitkälle. Nämä vanhemmat on hukassa, jotka eivät kotiinsa päästä, eivät tiedä mitä lapsi tekee. Pojallani yksi tällainen 10v. kaveri, joka kyllä on meillä monta kertaa viikossa, mutta heille ei koskaan pääse.

T. 48

Omaa huonoa vanhemmuutta voi kyllä puolustella muita solvaamalla, mutta asiantuntijat ovat kyllä niitä, joiden sanan voi ottaa vakavammin.

paras!



Kukaan ei jaksa kyläluutia jotka riekkuu päivät pääksätysten ovella ja ihmettelen ylipäätään sellaisten vanhempia miten ilkeevät päästää lapsensa toisten vaivoiksi jatkuvasti. Lapsi tarvii kamuja joten pitää niitä suhteita tukea sopivasti. Lapsi ja koululainen tarvii kuitenkin paljon myös perheen aikaa ja rauhallista oloa ilman jatkuvaa sosiaalisuuden painetta. Vastavuoroisuus on erityisen tärkeää, ei mikään koti halua olla ilmainen päivähoitolaitos.



Riippuuhan se asuinalueestakin. Jos samassa taloyhtiössä tai naapurustossa on kavereita

ei tarvi olla kummoinenkaan sosiaalinen virtuoosi että seuraa löytyy. Jos lapsi ei itse olekaan sosiaalinen niin seurankipeät naapurin muksut huolehtivat hänet leikkeihin mukaan. Kavereista kaukana asuva lapsi ja vanhempi tarvii erityistä vaivannäköä kaverisuhteitten ylläpitoon mikä voi olla vaikea ymmärtää sellaisen jolla ovikello soi koko ajan.

Olemme juuri sellainen perhe, jossa perheen yhteinen aika menee usein kaikein muun edelle. Lapset ovat koulun jälkeen ip-hoidossa, jonka jälkeen eivät todellakaan kaipaa kavereita enää kylään. Tottakai kutsumme myös viikonloppusin ja joskus viikollakin kavereita kylään, mutta lapset nauttivat kuitenkin enemmän, jos saavat vain leikkiä, lukea tai ulkoilla ihan vain keskenään tai perheen kanssa.

ja kaksi lapsista ovat jo ala-asteen 1 ja 2 luokalla. Meillä käy kavereita kylässä aika harvoin. Ei siksi ettemmekö haluaisi vaan kun tuntuu että lapset eivät niitä kavereita kaipaakaan. Tai no poika 8v kyllä kutsuu ajoittain jonkun tänne. Yhteen aikaan yksi kaveri kävi täällä monta kertaa viikossa. Nyt on kuukauden verran taas ollut hiljaisempaa.



Tyttö 7v on asperger ja kuten joku muukin kirjoitti, niin hänen on jotenkin vaikea solmia kaverisuhteita. Mun tietty pitäisi nyt kamalan aktiivisesti yrittää hommata tänne jotain kavereita hänelle, mutta kenelle mä nyt soittaisin? Koulussa hän kyllä leikkii muutaman tytön kanssa, että ehkä heitä pitäisi pyytää kylään. Hän ei kyllä itse osaa mitään sellaista sopia joten mun kontolle jää.



Iltaisin usein leikkivät tyytyväisinä yhdessä. Eritoten poika 4v ja poika 8v. Uskon että jos olisi vain yksi lapsi niin silloin pitäisi kutsua kavereita useamminkin.



Meillä jopa tämä pimeys ja talvikin vaikuttavat. Jos tänne jonkun kutsuu niin ovat sitten vain sisällä kun iltasiin on ulkona niin pimeää etteivät sinen voi mennä. ASumme maalla joten on todella pimeää!



Meidän lapset eivät voi itse mennä kenenkään luo leikkimään. Jokaisen kaverin luo on ainakin 1-2 km.

päinvastoin (lapset ovat ns. suosittuja, vaikken sitä minään varsinaisena meriittinä pidäkään).

Olemme juuri sellainen perhe, jossa perheen yhteinen aika menee usein kaikein muun edelle. Lapset ovat koulun jälkeen ip-hoidossa, jonka jälkeen eivät todellakaan kaipaa kavereita enää kylään. Tottakai kutsumme myös viikonloppusin ja joskus viikollakin kavereita kylään, mutta lapset nauttivat kuitenkin enemmän, jos saavat vain leikkiä, lukea tai ulkoilla ihan vain keskenään tai perheen kanssa.

Jos joku tykkää olla omissa oloissaan, mitä se ap:lta on pois? Jos vaivaa noin paljon, mikset mene suoraan kysymään?

lapsensa ei ole tervetullut.

Syy siihen on, että äiti ei antanut lapsen olla muiden poikien, tyttöjen kanssa. Nyt äiti näyttää vihreää valoa, mutta pojat eivät ole kiinostuneita. Poika on oikein ihana poika, ei siis mitään vikaa. Itse tykkään pojasta kovasti. Olen suostutellut poikaani hakemaan tätä poikaa, mutta poikani ei enään suostu. Vielä kesällä haki tätä kovasti. Poika on myös hakenut poikaani, mutta lopetti sen, kun naapurin poika oli meillä silloin kylässä. Asutaan rivarissa ja 6v. poikia on kolme ja olisin toivonut, että olisivat kaikki kolme kavereita. Ei vaan onnistu enään. Sanoin myös pojalleni, että kannattaa tutustua paremmin, että kiva poikahan se xx on. Ilkeämielistä ja jopa kateellista puhua kylällä luuhaamisesta, kun monella on kaverin ovelle matkaa muutama metri ja kyllä poikani on tervetullut naapurin luokse, koska yökyläänkin ovat pyytäneet. Vastavuoroisuus kantaa pitkälle. Nämä vanhemmat on hukassa, jotka eivät kotiinsa päästä, eivät tiedä mitä lapsi tekee. Pojallani yksi tällainen 10v. kaveri, joka kyllä on meillä monta kertaa viikossa, mutta heille ei koskaan pääse. T. 48 Omaa huonoa vanhemmuutta voi kyllä puolustella muita solvaamalla, mutta asiantuntijat ovat kyllä niitä, joiden sanan voi ottaa vakavammin.

vai viellä huonoa vanhemmuutta. Huh huh