Mitä ajattelisit jos naapurin äidin menneisyydestä paljastuisi

mitä pitäis?



Enkait mä ajattelis mitään sen kummempia, paskan nuoruuden eläny?

mitä tuosta nyt pitäisi ajatella? Kertoo enempi hänen vanhemmistaan kuin hänestä itsestään. Hattua nostaisin jos nyt elää mieleistään tavallista elämää.

mitä tuosta nyt pitäisi ajatella? Kertoo enempi hänen vanhemmistaan kuin hänestä itsestään. Hattua nostaisin jos nyt elää mieleistään tavallista elämää.

Tosiaan, jos oma elämä on jotakuinkin mallillaan, ajattelisin ihaillen että mieletön selviytyjä. Tunnenkin yhden melkein vastaavan tapauksen, paitsi ei ole muuttanut noin paljon. Ajattelen hänestä että on tosiaan vaatinut paljon sisua ja luonnetta nousta niiden elinolosuhteiden yläpuolelle, joissa hän eli lapsena (ja tiedän mitkä ne olivat, koska tunnemme lapsesta saakka).

lukuunottamatta kuulostaa kaveriltani. Tunnen tavallaan sääliä, mutta ennen kaikkea kunnioitusta, kun on kyennyt pärjäämään kaikesta huolimatta. Taustan tietäminen auttaa myös ymmärtämään joitakin asioita hänessä.

ja sitten ajattelisin, että on se vaan lohdullista, miten hyvin tuon ihmisen asiat loppujen lopuksi ovat järjestyneet. Ja sitten toivoisin, että ne myös pysyisi hyvänä, eikä naapurin (aika hienojen) seinien sisältä paljastuisi mitään kotihelvettiä. Ja sitten ajattelisin että turha mun on ihmisten puolesta murehtia, kyllä ne pitävät huolen itsestään.

ja elämä on tällä hetkellä mallillaan; kolme lasta ja ihana mies. Vanhemmat erosivat kun olin lukiossa ja heilläkin on elämä nykyään toisenlaista kuin ennen, eli alko on jäänyt kuvioista äidillä, isä ryypiskelee kyllä edelleen toisinaan, enkä häneen kauheasti pidä yhteyttä. Mietin vain, kun en näistä asioista ole koskaan kenellekään puhunut, että mitenköhän ihmiset suhtautuisivat. Kiitokset vastauksista.

että meilläpä on paljon yhteistä.

että onpa meillä paljon yhteistä :).



Kyllä meistä alkoholistien ja väkivaltaisten vanhempien lapsista tulee (ainakin joskus) myös ihan kunnollisia veronmaksajia.



Nimim. akateeminen, johtavassa asemassa, kaksi lasta ja aviomies

eikä mullakaan ole tarpeen purkaa lapsuuttani jokaiselle naapurille/vastaantulijalle. Olen nämä asiat terapiassa (kiitos YTHS!) käsitellyt ja olen sinut niiden kanssa. Tiedän, että en ole ollut millään lailla vastuussa vanhempieni valinnoista - aivan kuten omatkaan lapseni eivät ole vastuussa minun valinnoistani, vaikkakin valintani heihin vaikuttavat. Ja toistaiseksi olen omasta mielestäni tehnyt elämästäni sellaisen, kun olen halunnut.

kenellä mitenkin.

Miten tästä maailmasta saataisiin täydellinen, sitä tässä on tullut mietittyä monet kerrat.



Turha tuollaisiin vuosikymmenten takaisiin juttuihin on jäädä kierimään. Anteeksantoa kehiin ja käytävällä eteenpäin.