Lue keskustelun säännöt.
Mitä iloa on elämässä kun on vanha? En ikinä
08.12.2009 |
haluaisi olla vanha, mutta en myöskään halua kuolla. Kammottaa vaan ajatus olona vanhana kurttuisena mummona. Elämä takana ja vain muistot ja nykypäivä jäljellä.
Minulla on ehkä joku ikäkriisi menossa, mutta nyt jo tuntuu välillä ahdistavalta, että en voi tiettyjä juttuja kokea enää koskaan tässä elämässä. Kaipasin aikoinaan mielettömästi omaa rakasta ja perhettä. Ne minulla nyt on ja olen ihan onnellinen, mutta silti kaipaan jotain, en tiedä mitä.
Tunnen itseni ikälopuksi kun katson nuoria ihmisiä, joilla on elämä edessä. Olen levoton, kuuntelen iltaisin musiikkia ja haaveilen jostain huolettomasta elämästä mitä joskus nuorempana elin. Mennyt ei palaa, mutta ahdistaa vähän tämä haikailu, vuodet vaan vierii entistä nopeammin, kroppa alkaa näyttää vanhenemisen merkkejä ja inhoan sitä.
Kommentit (43)
miten joskus tosiaan aatellu, että vanhat ihmiset on aina ollu vanhoja ;)
Olen itse nyt 38 ja jotain ikäkriisiä elän. Tosin tilanne on aika hyvä kaikin puolin, mutta vanheneminen hirvittää ja se, kun tietää, että joskus on pakko kohdata omakin kuolema.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
bensaa liekkeihin? Mee pois, hus, hus, hus, tee joku ihq 20+ alotus.
Tästähän se vasta hyvä mieli tulikin. Edelleen mulla on ihan samat fiilikset elämästä kuin teillä mua 10 vuotta vanhemmillakin... Ei todellakaan mikään ihqu 20+ -olo.
Olen 38v ja kaikki on hyvin mutta silti jotain puuttuu ja olo on levoton. Onko se siinä, että elämän valinnat on nyt tehty ja "näillä mennään". huolettomat baari-illat on ohi jo aikoja sitten ja toisaalta en sitä vapautta kaipaakaan. Jotenkin vaan ahdistaa kun lapset kasvaa ja kroppa alkaa pikkuhiljaa hajoilla. Tulee ryppyjä ja kurttuja, kolotuksia ja kremppoja. Joskus olisi kiva vielä tuntea sekin tunne, kun oli lähdössä baariin, tanssimaan ja ilmassa oli pieni mahdollisuus "löytää se oikea"..Onko se vapauden kaipuuta, en tiedä *huoh*
Tässä sitä vaan elellään, lapset kasvaa, pian saa hoitaa omia vanhempiaan ja sitten onkin jo eläkeikä ovella - jos sillon edes pääsee eläkkeelle. Eipä se elämä kovin posittivisesti taida enää yllättää.
Nimim. Pessimisti ei pety
Olen 38v ja kaikki on hyvin mutta silti jotain puuttuu ja olo on levoton. Onko se siinä, että elämän valinnat on nyt tehty ja "näillä mennään". huolettomat baari-illat on ohi jo aikoja sitten ja toisaalta en sitä vapautta kaipaakaan. Jotenkin vaan ahdistaa kun lapset kasvaa ja kroppa alkaa pikkuhiljaa hajoilla. Tulee ryppyjä ja kurttuja, kolotuksia ja kremppoja. Joskus olisi kiva vielä tuntea sekin tunne, kun oli lähdössä baariin, tanssimaan ja ilmassa oli pieni mahdollisuus "löytää se oikea"..Onko se vapauden kaipuuta, en tiedä *huoh*
Tässä sitä vaan elellään, lapset kasvaa, pian saa hoitaa omia vanhempiaan ja sitten onkin jo eläkeikä ovella - jos sillon edes pääsee eläkkeelle. Eipä se elämä kovin posittivisesti taida enää yllättää.
Nimim. Pessimisti ei pety
Sama vika, ikääntyminen ahdistaa ja pelottaa. Todella paljon.
t.36v
10 vuotta vanhempiin koska elämäntilanne (lapset, vakiintunut suhde) oli sama. No nyt jälkeenpäin voin vaan todeta etten todellakaan tiennyt miltä tuntuu olla 35! Kuvittelin vain, halusin kuvitella, koska siinä oli silloin jotain "kohtalokasta".
bensaa liekkeihin? Mee pois, hus, hus, hus, tee joku ihq 20+ alotus.
Tästähän se vasta hyvä mieli tulikin. Edelleen mulla on ihan samat fiilikset elämästä kuin teillä mua 10 vuotta vanhemmillakin... Ei todellakaan mikään ihqu 20+ -olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kuolemaa. Kauheaa! Itkettää...
Olen 41-v ja ikäkriisi alkoi vähän ennen 40-v synttäreitä. Mulla lapset on jo koululaisia, mutta työtä ja tekemistä on kädet täynnä, mitään "kivaa" ei ehdi tehdä. Ja aina on pitkä lista tekemättömiä töitä. Töiden jälkeen on niin väsynyt, ettei jaksa tehdä kuin kotityöt. Viikot vilahtavat ohi huomaamatta ja tuntuu, että vuorotellen on joulu ja juhannus.
Alko tuntua, että elämä meni jo. Ensimmäistä kertaa ajattelin, että hemmetti, ainakin puolet elämästä on jo eletty ja näin nopeasti on mennyt ja tästä se kuulemma vaan nopeutuu. Tuntui että elämä juoksee ohi ja kohta oon mummu. Huomasin jokaisen rypyn, tarkkailin joko alkaa harmaita hiuksia näkyä. Tunsin itseni ikälopuksi ja rupsahtaneeksi.
Olin myös masentunut. Mutta kun vuoden päivät rämmin pohjamudassa, alkoi olotila vähitellen parantua. Jotenkin hyväksyin ajatuksen, että olen keski-ikäinen ja elän nyt ihan tyynesti eteenpäin vaan. Kaikki on ennallaan, mutta mieli on tasapainoinen.
Ja mitä vanhana nauttimiseen tulee, niin aion nauttia vanhuudesta niin kuin vain voin. Otan tilkan konjakkia, syön suklaatia, katson elokuvia, käyn päivähumpilla :D Enkä tosiaan aio syödä kevyt-sitä-ja-kevyt-tätä ja juosta labrakokeissa turhanpäiten. Syön mitä syön ja kuolen kun sen aika on. Mutta siihen asti pidän hauskaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ole enää sitä iloa tiedossa, että sitten kun ne kasvavat on taas aikaa omiin rientoihin ja omalle parisuhteelle. Tai on aikaa, mutta sitten on myös jo todella ikäihminen itse. Tämä liittyy läheisesti tähän ketjuun; minusta tuntuu hyvältä, että pikkulapsivaihe oli kolmekymppisenä koska silloin minulla on enemmän omaa elämää jäljellä (tod. näk.)
Minua ahdistaa, on kaksi pientä lasta, tuntuu että elämä on ohi, vaikkei olekaan. Vanhin lapseni on jo 14v (vaikka olenkin vasta 36-vuotias).
Mikä avuksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruuhkavuodet menossa, pienin vasta 3,5v, vanhemmat koulussa. Mitään kivaa ei koskaan ehdi tai voi tehdä. Joskus elämä tuntuu todelliselta vankilalta. Mietin myös itse vanhuutta. Mistä löytää sen elämän ilon? Entä jos silloin on kipeä? Terveenä on helppo matkustaa ja tehdä kaikenlaista, jos on sairas niin se on kallista ja aikaavievää. Ja ennen kaikkea masentavaa!
Olisi tosiaankin pitänyt tehdä lapset aikaisemmin. sain ekan 30-vuotiaana ja nyt 38-vuotiaana olen vielä "kiinni". Nyt olisi jo pitänyt pieninkin olla yli 10-vuotias niin olisi ollut vapautta jo tehdä kaikenlaista niin kauan kuin itsekin on vielä nuori!
Itse olen 40 ja käyn sinkkukaverin kanssa joskus baarikierroksella ja huh, ei tee mieli sinkkuaikoihin taas pitkään aikaan. Fysiikkakaan ei kestäisi sitä ylenmääräistä viinaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun kaiken pitäisi olla hyvin niin ei sitten olekkaan. Ihan nuorena hain paikkaa elämässä ja nyt kun elämä asettunut tuntuu "tässäkö tämä oli"? Hassua, olen vasta 36v ja lapset pieniä ja välillä pelkään hurjasti kuolemaa ja vanhemista. Olen miettinyt johtuuko siitä kun esimerkiksi omat vanhemmat tuntuvat hetkessä vanhentuneen hurjasti ja aika tuntuu kuluneen näin jälkeenpäin niin nopeasti. Vastahan olin lapsi, nuori nyt jo keski ikäinen. Välillä pelottaa ajatella että kohta olen kepillä köpöttelevä mummeli jos aika menee niin nopeasti kun on mennyt. Mies pitää minua ihan hassuna nitä olen joskus puolileikilläni/tosissani hänelle puhunut. Jossain välissä noin viimeiset 10v oli elämä todella kiireistä ja eipä paljon ehtinyt ajattelemaan nyt kun olen ollut kotosalla tämmöistä tullut mieleen. Sinänsä hyvä etten ole ainoa ;)
Kaikenhan pitäisi olla hyvin mutta kai sitten noista ruuhkavuosista kysymys.
No ei voi mitenkään olla niin, että et voisi enää olla kaunis, kun olet jo 24 v.
Itse vilkaisin juuri ylioppilaskuvaani ja totesin olevani nykyään (35-vuotiaana) rehellisesti kauniimpi. Vaikka ryppyjä on jokunen enemmän, niin niin on myöskin enemmän itseluottamusta, parempi tyyli, kapeammat posket (jotka pukevat minua), paremmat taidot meikata ja paremmat hiukset jne. Oma tyyli on löytynyt vuosien varrella...
Jos ongelmana on paino ja se, ettet harrasta liikuntaa, niin sille voit aina tehdä jotain. Et ole mitenkään tuomittu olemaan ylipainoinen sen vuoksi, että sinulla on lapsia.
Itse olen 163 cm ja 56 kg ja kaksi lasta. En mikään luikku, mutta hyvännäköinen hoikahko nainen.
En kirjoittanut tätä kehuakseni itseäni, vaan saadakseni sinut ymmärtämään, että elämä ei edes ulkonäöllisesti voi olla ohi 24-vuotiaana.
Rima on juuri siellä, mihin itse sen asetat. Saat vielä meikata, laittaa hiuksia, harrastaa liikuntaa ja pukeutua kauniisti, vaikka olisit äiti. Kaikki tuttavani ovat edelleen erittäin viehättäviä, vaikka ovat äitejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja todella moni sanoo, että elää elämänsä parasta aikaa, kun on vapautunut työelämästä ja saa mennä miten tahtoo. Toivottavasti pysyisi itsekin terveenä, jotta saisi kokea tuon.
on tosi tyytyväisiä elämäänsä. Heillähän on elämän helpoin aika ja voi parhaimmillaan poimia hedelmiä puusta: lapset on isoja ja saa nauttia lapsenlapsista ilman vastuuta ja työtä, ei tarvi mennä töihin, ei ihmetellä, mistä saisi töitä jne. Rahaa on yleensä kaikkeen tarpeelliseen ja aikaa liiaksikin. Terveys alkaa toki jossain vaiheessa mennä, mutta muutos tulee pikkuhiljaa ja ei ihminen omaa vanhenemistaan sillä tavoin huomaa.
Tuo nelikymppisen teksti siitä, kuinka vasta aikuisena on tajunnut vanhustenkin olleen joskus nuoria. Tai tiennyt sen on, mutta sitä ei ole sisäistänyt. Olen vasta 33-vuotias ja sisäistänyt saman vasta ihan viime vuosina. Vaikea ajatella, että joku ryppyisenä kulkeva isoäitini onkin ollut kuvista päätellen nuori ja kaunis. Ja se tukeva/muodoton ruumis on on ollut kurvikas vielä nelikymppisenä ja vyötärönympärys jotain 60-65 cm. Eikä ne rinnat ole aina roikkuneet jne.
itselläni oli tuo sama fiilis 30+ vuotiaana. Jaannoin fiiliksen viedä... siinä meni melkein avioliittokin. No päätin sitten mennä psykan puheille ja samalla parisuhdeterapiaan ukon kanssa. Ja hyvä tuli, opin paljon itsestäni, avioliitostani jne. Nyt tuosta on jo 10 vuotta aikaa ja sama ukko on edelleen ja lapsiakin tullut lisää, nyt jo odotankin ihan vanhenemista, lapsenlapsia jne.
Jos nuoruuden kaipuu menee pahaksi niin suosittelen terapiaa. Ja mikä auttaa paljon on laittaa muksut hoitoon ja viettää vapaata puolison kanssa. Nuoruudesta ei kaikkeasaa takaisin, muttaon paljonasioita mitä voi sieltä kaivella
nyky elämäänkin.
Tulipa vaan mieleen, että eipä eräs teräs mummokaan ole antanut perikis vanhenemiselle, nuorena naureskelin Aira Samulinin nuoruuden kaipuulle, mutta nyt jo häntä ihailen.
Niinpä! Pelkkää luopumista läheisistä ja omasta terveydestä.
Ne muistot on romantisointia, suurin osa ehtii unohtua siinä vaiheessa kun on vanha, ainakin naispuolisilla tunne-elämä muuttuu vaihdevuosien jälkeen seksuaalisuuteen liittyvissä, eikä niitä kokemuksia pysty palauttamaan sitten enää, vaikka faktiset tosiasiat säilyisikin mielessä.
80 v. Elämä on hyvää. Joka päivä jotain pientä iloa. Kaunis päivä, ystävä soittaa, kirjastosta löytyi kivoja kirjoja, käsityö onnistui. Joka päivä on myös opittava yksi uusi asia tai sana vähintään.
bensaa liekkeihin? Mee pois, hus, hus, hus, tee joku ihq 20+ alotus.