Pientaloalueiden materialismi - onko yleistä?
Onkohan meillä käynyt vain huono tsäkä vai onkohan kyseessä yleisempikin ilmiö? Pientaloalueella, johon olemme muuttaneet, tuntuvat materialistiset ja kovat arvot jyräävän. Lapset ovat aika pienestä pitäen mukana kulutusjuhlassa ja autot, asumistaso ja vaatemerkit tuntuvat olevan vanhemmille tärkeitä. Ennen asuimme n. 10 km päässä Helsingin keskustassa alueella, jossa oli sekä ns. sosiaalista asuntotuotantoa että aika hintavia kerrostalo-omistusasuntoja. Entinen alue on alkanut tuntua kuluttamisen ja arvomaailman suhteen paljon terveemmältä kasvuympäristöltä lapsille.
Kommentit (27)
mutta mulla ei ole mitään käsitystä naapurien mahdollisesta materialismin tasosta. En tunne niitä ollenkaan. Suuri osa autoista näyttää uudehkoilta, mutta mä kyllä tiedän niin vähän autoista että voin olla väärässäkin. Oma autoni on uusi, mutta se ei ole oma vaan työsuhdeauto. Lasten päivähoitopaikassakaan en ole huomannut mitään erityisempää kilpavarustelua esim. vaatteissa, kaikki näyttävät musta aika taviksilta.
Asutaan Vartiokylässä. En oo huomannut päiväkodissa tai koulussa mitään kilpavarustelua, eikä lapset itke sitä että naapurissa on mutta heillä ei. Mä en mitenkään voi tietää kaikkien naapureiden raha tai työasioita ja ansioita, eikä edes kiinnosta. Voishan sitä omassa päässä ruveta kehittelemään vaikka mitä, mutta en taida viitsiä.
Onkohan sama asuinalue kuin sinulla?
Lapsilla vaatteet ovat siistejä ja puhtaita, ei ole kyllä silmiin pistänyt mitään erityisiä merkkejä. Autokanta täällä on periaatteessa keskitason yläpuolella, toisaalta tuntuu ettei ketään oikeasti kiinnosta millä autolla toinen ajaa. Muutakaan kyttäystä tai kilpavarustelua en ole havainnoinut. Tai sitten vain kuljen itse silmälaput ohimoilla.
mutta mulla ei ole mitään käsitystä naapurien mahdollisesta materialismin tasosta. En tunne niitä ollenkaan. Suuri osa autoista näyttää uudehkoilta, mutta mä kyllä tiedän niin vähän autoista että voin olla väärässäkin. Oma autoni on uusi, mutta se ei ole oma vaan työsuhdeauto. Lasten päivähoitopaikassakaan en ole huomannut mitään erityisempää kilpavarustelua esim. vaatteissa, kaikki näyttävät musta aika taviksilta.
vai onko hän sitä oikeasti.
Jos ihmisillä on rahaa ostaa ja he ostavat esim. kalliita (ja laadukkaita) autoja ja lastenvaatteita, ei se tarkoita, että he olisivat materialisteja. Yhtä hyvin vuokralla asuva ihminen voi palvoa tavaraa ja kadehtia äärettömästi juuri materian vuoksi toisia. Toisaalta pientaloalueella ihmisten ainakin osa omaisuudesta näkyy usein kaikille, toisin kuin vaikka kerrostalossa asuvalla.
En huomannut kerroitko, että ne merkit ja materian esittely oikeasti ovat tärkeitä noille ihmisille. Tarkoitan, että tuntuuko sinusta vain siltä, vai onko heillä oikeasti tapana kovasti esitellä niitä ja keskustella vain rahasta tai rahalla saatavista asioista.
anteeksi vaan. Heti ekana on pakko mainita hyvät tulot, uudet autot ym. Kertoo todella paljon arvomaailmasta, vaikka mitä muuta yrittäisi väittää.
Pihalla on pari uutta autoa ja okt-talo varsin mukavalla sijainnilla. Emme kulje merkkivaatteissa, mutta matkustelemme paljon. Mitä se materialismi kenellekin on; en kaipaa krääsää mutta ostan mielelläni sitten hyvälaatuista käyttötavaraa. Autot, polkupyörät, mopot, kodin elektroniikka on laadukasta, jotta niitä ei tarvitse heti olla uusimassa/korjaamassa. Meillä ei sitten hinguta merkkivaatteiden, Marimekkojen ym perässä, ostelen vaatteita ihan H&M:ltä, lapsilla on jopa marketista ostettuja vaatteita.
Nuo kirjoittajan mainitsemat asiat elämästään nyt vähän niin kuin kuulivat mainita vastauksessa.
Ihmiset tosiaan ostavat tiettyjä tavaroita eri syistä. Jos jostakusta vaikuttaa uusi Mersu pihassa merkiltä materialismista, jollekin toiselle se on vain kaikkein paras ratkaisu autoksi. Jos on rahaa, niin miksei voisi ostaa sitä itselle kaikkein miellyttävintä ja parasta vaihtoehtoa? Ettei naapuri tulisi kateelliseksi?