Ärsyttää työkaveri joka aina kehuskelee "ihmeellisillä" lapsillaan

... heidän lapsosensa oli kuulemma eskarissakin sellainen ihmetapaus, että hoitotädeillä oli suruaika, kun piltti lähti koulutielle.



Tästä riittää aina jorinaa, mutta kun meidän lapsemme sattumisin oppi lukemaan tätä ihmelasta aiemmin, superlapsen äiti totesi että "jaa..." ja vaihtoi nopeasti puheenaihetta... :-)

mutta ei se sitä estäisi kehuskelemalla omenapuilla, jos joku jolla on omenapuita olisi sen puheen omenista aloittanut. Sitä on oikeastaan aika kiehtovaa katsoa, miten joku pystyykin kääntämään aivan kaiken omakehuksi, eikä edes niin että kääntäisi itseään koskemattomat aiheet toisiksi, vaan todella niin että päihittää kaikki paikallaolijat aina juuri siinä nimenomaisessa lajissa.

Jos joku työkaveri kertoisi omenasadostaan niin tämä vastaisi siihen esim. että hänen lapsuutensa mökillä oli sellaiset mahtiomenat että kaikki muut olivat niiden rinnalla ihan ruppanoita. Tai jos sillä ei edes lapsuudessaan ole ollut omenapuita niin sitten hänen lähikaupassaan Helsingin keskustassa on häkellyttävimmät, täydellisimmät omenat joita on kuunaan nähty.

Mä aloin kerran kertoa yhtä hassua juttua omasta kaveristani, ja eiköhän se väittänyt että tuntee itsekin tämän saman henkilön (eikä siis tunne, kysyin kaverilta), ja jatkanut sitten samanlaisella mutta astetta hurjemmalla jutulla jostain toisesta kaveristaan, joten hänellä oli nyt sitten sekä minun kaverini että omansa plakkarissa, ja siten ilmeisesti "voitto".

Joten tällä lapsen kehumisella ei taida olla tämän kyseisen mutsin kohdalla paljonkaan tekemistä juuri äitiyden kanssa.

Ja juttua suoltuu kuin korvassa olisi kampi, josta väännetään. Muut eivät ehdi saada puheenvuoroa ikikehulta, joka koskee kaikkea, mihin tämä äiti jotenkin liittyy. Pihan omenapuutkin tuottavat mahdottoman isoja omenoita aivan hirveitä määriä.

... siis jos oppii varhain lukemaan, pyöräilemään, uimaan tms., mutta lapsen heikkoudet johtuvat aina ymmärtämättömistä opettajista, väärästä kaveripiiristä, vaikeasta iästä tms.

Kiinnittäkääpä huomiota, näin se menee aina! ;-)

minä ainakin kehun koko ajan. Hedelmällisin yleisö ovat mummit ja ukit, jotka myöskin haluavat kehua lapsia! Loistava yhtälö.



Muut ihmiset ovat ymmärrettävästi vähemmän fanaattisia lasteni ylistäjiä.



Mautonta sen sijaan mielestäni on, jos vertailee ja latistaa muiden lapsia. Kehun esim. mielelläni lasteni harrastus- ja koulumenestystä. Törkeää olisi, jos joku toinen äiti kertoisi omasta lapsestaan ja lyttäisin sen sanomalla, että oma lapseni on osannut sen jo ajat sitten.



Tuollaisille tapauksille sanon, ettei se valitettavasti kerro mitään myöhemmästä kehityksestä.

Mieluusti kerron onnistumisista.

Epäonnistumisista vaikenen.

Olen oikeasti ylpeä kun poika pelaa lätkää kaksivuotta vanhempien joukkueessa. Eikä edes missään rupusakissa vaan kaupungin parhassa ton ikäluokan joukkueessa.

Poika on siis 6v.

Pojan kiukku puuskilla en sitten repostelekkaan.

Ne on meidän asiamme.

kukaan muu ei kehu niin itse joutuu kehumaan

ja toisella 5 v Suomen paras urheilija---hoh hoijaa



t. työkaveri myös/ ei ap/ eikä edes kateellinen

Minä meinaan ylistän lastani avoimesti. Olen ihan mahdottoman ylpeä pienestä tytöstäni ja silmissäni hän on suorastaan täydellinen lapsi. En silti vertaile häntä muihin ja kun olen muiden lasten kanssa tekemisessä, ihailen heitä samalla tavalla. Lapset ovat ihaninta ja heitä ei voi tarpeeksi kehua. Kaupassakin pääni käntyy puolelta toiselle ja huikkaan "oi, kuinka kauniit hiukset", "jo on kohtelias lapsi, "oooh, suloinen vauva, onneksi olkoon!"

ja muutenkin esittaa aina asiat niin etta juuri hanen tavallaan on ainoa oikea tapa tehda ja olla. jotenkin hyvin rasittavaa kun ollaan hyvin erilaisia ja tehdan asiat periaatteessa aina eri tyylilla ja hanen tyylinsa on sitten se oikea, mukamas. oltiin tosi hyvia ystavia ennen, mutta olen tietoisesti vahentanyt hanen nakemistaan..

Ja joo-o, tämä kehuja-äiti tosiaan osaa kääntää kaiken itseensä. Ja jopa lasten sairaudet olivat niitä "kaikkein pahimpia" flunssia, mutta "joista meidän lapset kyllä paranivat paljon nopeammin kuin yleensä - lääkärikin ihmetteli - mutta meidän suvussa on niin mahdottoman hyvät geenit vastustuskyvynkin puolesta".



Työssään hän on paras, kaikki ovat pulassa ilman hänen tietämystään (joopa joo) ja äippälomalta kaipailivat takaisin, ihan soittelivat. (hoh, ei ole totta!)



Tai kuinka hän villissä nuoruudessaan joi pelkkää samppanjaa ja kuinka miehet olivat sulaa vahaa, joista vain sai valita, kenet tänään kelpuuttaisi. (Nykyinen sitten onkin oikea pommi; lipevä p*ka, joka kehuu kaikki, joissa on reikä ja käyttää sitten, mitä saa..)



Koska kukaan ei jaksa kuunnella, kiertää äityliini tyypiltä toisen luo kertomassa loputonta kehuaan. Ja koska muut eivät jaksa kuunnella, tämä mamma on perustanut blogin, jossa käskee käymään lukemassa hänen laatimiaan juttuja täydellisistä tekemisistään. Arvatkaapa vain, onko kukaan jaksanut vieraila siellä ;)

esim. työpaikalla. Selitetään kaikki mitä se ihana jälkikasvu on taas tehnyt ja oppinut ja vielä lapsettomille ihmisille, joita ei vaarmaan pätkääkään kiinnosta. Itse en koskaan puhu lapsistani töissä, tietysti aina välillä puhun, jos joku jotain kysyy ja tuntuu olevan kiinnostunut aiheesta.

edelleen jauhaa lähes päivittäin miten erinoimaisia hänen omat lapsensa ovat. Ja kuinka koko maailma aina kadehtii ja seuraa henkeään pidätellen, miten pojat pärjää maailmalla. Todellisuudessa anopilla ei ole tietoakaan lastensa elämän todellisesta tolasta, eikä hän varmasti haluaisikaan tietää. Tuntuu todella kiusalliselta kuulla hyvin idealisoituja käsityksiä läheisistä ihmisistä kun kuitenkin on pikkusen enemmän perillä näiden "täydellisten" kavereiden elämästä..

aika monet vanhemmat palvoo lapsiaan ja oikeasti pitää heitä ihmeellisinä, ihanina, rakastettavina ja elämänsä tärkeimpänä asiana. Miksi sinua häirtsee että työkaverisi kertoilee lapsensa ihanuudesta? Kuuntele puolella korvalla ja anna hänen olla onnellinen omastaan. Ei se ole sinulta pois.