Lue keskustelun säännöt.
Paniikkihäiriöiset tai ahdistuneet: voiko paniikkikohtaus olla lievä, vai onko se aina raju?
03.12.2009 |
Minulla on viime aikoina ollut paljon stressiä ja huolia. Silloin tällöin huomaan, että meinaan vajota sellaiseen epätodelliseen, ahdistavaan tilaan, jossa heikottaa, en saa happea ja päälle puskee kuolemanpelko. Kerran tähän liittyi myös voimakas epätodellisuuden tunne: katsoin elämääni ulkopuolelta ja luulin sekoavani.
Kuitenkin kun olen paniikkikohtauksista lukenut, niin ne kuulostavat paljon rajummilta kuin tämä. Onko minulla paniikkikohtauksia vai jotain muuta? Olen myös oppinut tunnistamaan oman "kohtaukseni" ja pystyn jossain määrin hallitsemaan sitä rationaalisesta suhtautumalla siihen mahdollisimman rennosti.
Kuulostaako tämä yhtään tutulta? Miten te hallitsette näitä lieviä "kohtauksia" ja omaa ahdistuneisuuttanne? Minusta tuntuu välillä, etten jaksa enää näitä huolia ja siksi psyyke tekee välillä tällaisia tepposia. Voimat eivät enää riitä.
Onneksi elämäntilanteeseeni on tiedossa muutos, jonka toivon helpottavan sekä huolia että tätä oiretta.
Kommentit (3)
mulla on ollut vain painava ja kuristava olo, hapenpuutteen olo, sormien puutumista, tuskainen olo siitä ettei pysty tekemään valintoja, päätöksiä (esim. ruokakauppaan meno).
Mäkin olen opetellut hallitsemaan kohtauksia just yrittämällä kohdata sen rationaalisesti. Jo se auttaa, että tiedän fyysisten oireiden aiheutuvan hyperventiloinnista. Jos ahdistaa kovasti, luovun isoista haasteista ja päästän itseni vähemmällä. Esim. ei ole pakko tehdä lasten kanssa jotain rankkaa ostosreissua vaan voin mennä kirjastoon ja pullakahville.
Eniten on auttanut kuitenkin Cipralex-lääkitys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
paniikki voi myös jäädä pitkittyneeksi tilaksi (tietysti sitä voi sitten jo kutsua pelkäksi ahdistukseksi). Itselläni on ollut monenlaista. Lyhyitä, rajuja 15 min kohtauksia, mutta myös pari episodia, jossa olen ollut pari viikkoa sängynpohjalla ahdistuksen ja siihen liittyvien fyysisten oireiden vuoksi! Oireet tuolloin olivat esim. lihasheikotus, pyörrytys, sydämentykytys, vahva kuoleman- ja sairauden pelko, tukehtumisen tunne... ja lukemattomia muita :(
Ainakin itselläni on ollut. Ei nuo sinunkaan kohtauksesi ihan lieviltä kuulosta. En itsekään ole koskaan pyörtynyt tms. vaan kohtaukset ovat hirveän samantyylisiä, kuin mitä itse kuvailit.
Kuoleman- tai sekoamisen pelko on se kaikista pahin. Kun päälle vyöryy sellainen olo, että nyt tapahtuu jotain kauheaa ja on pakko päästä sairaalaan tai kuolee siihen paikkaan. Itselläni oli 10 vuotta sitten paniikkihäiriökohtauksia, mutta opiskelustressin vähenemisen myötä ne loppuivat. Mutta nyt olen kärsinyt niistä taas kohta vuoden :( Lääkkeitä en halua syödä enkä ole niitä syönytkään.
Kohtaukset eivät vyöry päälle enää niin voimakkaina ja usein. En tiedä johtuuko siitä, että pystyn jonkin verran rauhoittamaan itseäni, kun tunnen että kohtaus on tulossa. Kun tietää ettei siihen kamalaan oloon kuole.
Tsemppiä, paniikkikohtaukset on kamalia!