Kumpi helpompaa aikaa: vauva 0-1v vai taapero 1-3v? (ov)

ja alle puolivuotias rintalapsi on pelkkä ilo, ei mitään vaivaa, kunhan vaan muistaa ottaa itse tarpeeksi rennosti. Voi että joskus kaipaan sitä aikaa, kun oli vain yksi pikkuvauva talossa ja sai nauttia sen kanssa lepäilystä ja leppoisasta elämästä. Nyt on talo täynnä melskettä ja kirkumista ja särkyvien esineiden sirapleita.

"Toki tilanteet vaihtelevat perheittäin ja eri perheet kokevat asiat eri tavoin."



Riippuu niin monesta asiasta:

Lapsen luonne ja temperamentti?

Onko koliikkia, allergioita?

Sairauksia, vammaisuutta?

Auttaako lähipiiri?

Perheen taloudellinen tilanne?

Sen sijaan uhmisten kanssa olen suoriutunut ihan hyvin.



Vasta nyt tämän kolmosen vauva-aikana olen alkanut vähän nauttia tästä vauvan hoidosta.



Lapset paranee vanhetessaan, kuten hyvä viini :)

Taaperon kanssa on sata kertaa helpompaa kuin vauvan. Siihen on kaksi tärkeintä syytä. Meidän lapset on alkaneet nukkumaan yli tunnin pätkiä vuoden ikäisenä, ja se on helpottanut mielettömän paljon, kun on itsekin saanut nukkua parikin tuntia putkeen.



Toinen helpottava on se, että kun lapsi oppii kävelemään, niin sitä ei tarvi enää nostella ja kanniskella läheskään niin paljon kuin vauvavuonna, ja siksi lapsen hoito ei ole enää fyysisesti niin raskasta. Ja kun samaan aikaan yöunetkin paranee, niin enää ei ole yökanniskelujakaan tuomassa fyysistä rasitusta.

olisi kiva kuulla niitä ihan omia kokemuksia ja mielipiteitä asioista.



ap

mun mielestäni vauva-aika on helpompaa kuin taaperon kanssa. Eikä mua se uhma haittaa pätkääkään, raskaaksi koen tämän pienen "Höynä-Hiiren" kanssa elelyn, kun koko ajan lapsi tekee kaikkea umpityhmää, tällä hetkellä raahaa kaikkia mahdollisia tuoleja sellaisiin paikkoihin, mistä pääsee rämppäilemään valokatkaisijoita, räpläämään talon hälytysjärjestelmiä, nappaamaan kirjahyllystä kaukosäätimiä jne. jne.



ELi aika n 10kk( silloin lähti juoksemaan)- 2v on mun mielestäni raskainta. Sitten kun alkaa tolkkua löytyä, ei se kiukuttelu mua haittaa, kun meno ei ole koko ajan ihan päätöntä.



T: kolmen äiti, pienin nyt 1-v7kk

Vauva on ehdottomasti helpompi. Eka vuosi on sitä perushoitoa, mutta sen jälkeen alkaa se kasvattaminen... Voi krääh välillä sitä menoa :)

itselleni vaikeaa on vauvan kanssa symbioosissa olo. Tiedän, että varmasti joskus myöhemmin kaipaan niitä aikoja. Kadun jo nyt kun en osaa olla vaan nauttia hetkestä jne. Mut se olisi minä itse jos tekisin niin. Toki tämän toisen kanssa osaan ja uskallan jo vähän paremmin heittäytyä.



Mielestäni lapsi on niiiin ihana ikävuosina 1-3 kun oppii kaikkea, hänen kanssa voi jo tehdä enemmän juttuja. Jne

Mulle ei ole koskaan selvinnyt, mikä sen ikäisen hoitamisessa on vaikeampaa kuin vauvan hoidossa.

Tissi vaan suuhun ja unia jatkamaan. Koskaan en ole vauvojani yöllä kanniskellut. Eikä ne vauvat edes paljoa paina. Taaperon kävelemäänoppiminen on alkuun ihan hasardihommaa. Koko ajan saa olla vahtimassa, että mikä särkyy tai kuka kaatuu. Puhumattakaan siitä kun aletaan kiipeillä pöydille. Sitten vielä kun taapero uhmissaan kieltäytyy kävelemästä niin siinäpä kannat jo kohtalaisen painavaa jötikkää, joka potkii ja huutaa pää punaisena. :D



Vauvat ehdottomasti helpompia.

perusasiat kun on kunnossa niin vauva on tyytyväinen. Uhmailijalle kun ei mikään ole koskaan hyvin niin koko aika sitten kitistään tyhjänpäiväisiä. Se on minusta rankkaa.

Mulle ei ole koskaan selvinnyt, mikä sen ikäisen hoitamisessa on vaikeampaa kuin vauvan hoidossa.

pienelle vauvalle riittää äidin läheisyys ja rinta. Sitä voi kantaa vaikka kantoliinassa samalla kun menee omissa menoissaan minne haluaa ja loppupäivän voi makailla sen kanssa sohvalla ja syödä vaikka suklaata ja juoda kahvia ja lukea ja katsoa telkkaria. Sopii kaltaiselleni laiskalle äidille. Uhmaileva taapero ei todellakaan lähde yhtä helposti mukaan kaupungille, saatikka että sellaisen kanssa voisi makailla lueskellen tuntikaupalla. Ja herkkuja voi syödä vasta kun se nukkuu.

riippuu ihan lapsesta.



Muistan hyvin kun kolmas lapseni oli n. 3-vuotias ja sanoin siskolleni että kyllähän ne pari ekaa vuotta lapsen kanssa menee leppoisasti kunnes se 2-vuotiaana pääsee vauhtiin. Samalla muistin että olin pari vuotta aiemmin puhunut että ottaisin mielelläni lapset vasta 2-vuotiaina, sen verran rankka oli toisen lapseni pari ekaa vuotta.

helppo, jos perusasiat ovat kunnossa. Mutta jos sattuu saamaan koliikki-moniallerginen-tulehduskierteisen vauvan joka nukkuu tunnin parin pätkissä ekan vuoden sekä nousee aikaisin pystyyn ja on koko ajan menossa ilman mitään järkeä., ei ehkä olekaan niin rentoa.



Tai no, saa nähdä minkälainen taaperoaika tulee, mutten oikein usko, että tulee rankempaa, jos ei allergioita kummempaa enää tule.

Meillä vauvat (3kpl) on olleet ihan perushoidettavia. Herätelleet on ja itkeneet kun itkettää, mutta vauva nyt on kumminkin vauva...



Esikoinen oli VILKAS lapsi, lähti aikaisin liikkeelle, ehti joka paikkaan, järki ei tullut perässä ollenkaan = hyvin onnettomuusaltis ainakin 3-vuotiaaksi saakka, karkaili ja tietty uhmaili... Silmiä ei voinut irrottaa sekunniksikaan tytöstä tai tapahtui vähintään kauheita.



Keskimmäinen taas oli muuten rauhallisempi, mutta voi herrahyvästi pojan OMAA TAHTOA! Ikää 3,5v ja väännetään ihan joka asiasta ihan joka ikinen päivä. Kaks härkäpäätä on pistetty vastakkain, eikä kumpikaan anna periks tuumaakaan niin sotahan siitä tulee... Noh, nyt on jo helpottanut, kun poika keskittyy pääasiassa kuitenkin siskonsa kanssa tappelemiseen, mutta esim. viime talvena tuntui ettei mistään tuu mitään alkaen ihan päälle pukemisesta (käytännössä istuin päälle ja kiskoin vaatteet niskaan...) ja ihan mikä tahansa lause joka vaan sisälsi sanan "ei" sai pahimpina aikoina aikaan itkupotkuraivarin (vaikka lausahdus ei olis edes pojalle osoitettu...) Ja poitsulla ei meinaan oo mikään hiljanen ääni...



Kuopuksen (nyt 7kk) vauva-ajasta on nauttinut jo ihan eri tavalla :D Voi kun vois aina pitää sen tuommoisena... :p

helppoja, että tissi vaan suuhun ja jatkaa unia. Kun unet ei vaan jatku, vaikka kuinka imettäisi ja huolehtisi, että kaikki on hyvin. Kun kaikki muu on yritetty, niin ei auta kuin kanniskella vaikka keskellä yötä.



Taaperolta taas saa omaa aikaa ihan milloin vaan. Teletapit vaan telkkariin, ja saa syödä rauhassa suklaat ja lukea lehteä, kun nassikka on sen 50 min. nenä telkussa. Tällaselle laiskalle äidille tuo taaperon hoito sopii hyvin.

Meillä molemmat lapset on ollu ihan järkyttäviä vierastamaan vauva-ajan ja toisella lisäksi pahat allergiat päälle ja toinen nukkui muuten vaan huonosti...huh huh! En päässyt minnekään ilman vauvaa, kun mummokaan ei kelvannut hoitajaksi vaan pieni jaksoi karjua vaikka kaksi tuntia...



Nyt taaperoina molemmat paljon helpompia, vaikka pientä uhmaa onkin.

Taaperon kävelemäänoppiminen on alkuun ihan hasardihommaa. Koko ajan saa olla vahtimassa, että mikä särkyy tai kuka kaatuu. Puhumattakaan siitä kun aletaan kiipeillä pöydille. Sitten vielä kun taapero uhmissaan kieltäytyy kävelemästä niin siinäpä kannat jo kohtalaisen painavaa jötikkää, joka potkii ja huutaa pää punaisena. :D

Ja lisäksi tuohon yllä kuvattuun vielä se jonkun mainitsema, että joka asiasta saa vääntää.

Silti mulle taaperoaika on ollut helpompaa. Sama kokemus on siis toiselle helpompaa ja toiselle vaikeampaa riippuen siitä, mitä siinä vauvavuoden aikana on kokenut.

Meillä se vauvavuosi oli selvästi taaperoaikaa kaameampaa, kun sinniteltiin vuoden kestäneen koliikin kanssa. Vauva kun ei osannut kertoa, että huutaako se nälkää, vaippaa, vaatetusta. Vai oliko vikana valo, äänet, kosketus, ilmanpaine... Sitten kun kasvoi taaperoksi ja oppi puhumaan, niin osasi kertoa, että häikäisee, osasi peittää kädet korvillaan, osasi vetäytyä kosketuksesta, jne. Siitä alkoi oppimaan paljon paremmin, mitkä asiat lasta häiritsevät.

Vauva-aikana nuo olivat ihan arpapeliä. Sen tiesi, että autossa aina huutaa, mutta sitä ei pystynyt tietämään, että johtuiko se auton äänistä, vilkkuvista maisemista ja valosta, tärinästä, ohjaamon aavistuksen ylipaineesta, pakokaasun tuoksuista vai mistä.

Nyt alan vihdoin tietämään, että lapsella on ääniherkkyyttä ja kosketusherkkyyttä, lievempää valoherkkyyttä. Ainakin näitä. Lisää etsitään.

Meillä eka ja toka oli tosi helppoja vauvoja. Säivät, nukkuivat ja hymyilivät. Sitten, kun oppivat rivakasti liikkumaan, alkoi hikiset ajat.



Nyt kolmas (7kk) on ollut isompien tavoin tosi helppo tapaus. Olenkin jo naureskellut, että pitäisi varmaan mennä vuodeksi 1-2v. töihin, ja sitten voisin taas olla kotona. Sen verran voimakkaana on se taaperovaiheen vauhti mielessä.



Vilkkaita ovat isommat edelleen mutta nyt jo hiven järkeäkin mukana touhuissa.

mutta sellaisiahan lapset yleensä ovatkin.