Onko täällä adoptoituja? Millon teille on kerrottu, että

adoptiosta on kerrottu minulle joskus tosi nuorena, koska minulla on mielikuva, että olen tiennyt sen aina. Minulla on ihanat vanhemmat, siis adoptiovanhempani. Biologisista vanhemmistani tiedän jotain faktoja. Mutten ole ainakaan vielä halunnut ottaa yhteyttä, voi jo kohta käydä liian myöhäiseksi, kun biologinen äitini lähentelee jo 80 vuoden ikää.

ja tämä oli 60 luvulla

hänelle kerrottiin ja samalla sanottiin että tämä pitää pitää salassa

ja sukulaisten kautta se kuulemma ei ole viisasta sanoa niin

hän yritti kerran loytää äitinsä, mutta hän oli jo kuollut.

Minkä ikäisiä lapsesi ap ovat? Oot itse kuitenkin vasta 23v, onko teillä montakin lasta jo?

Yritä vielä keskustella vanhempiesi kanssa, heillä voi olla syy miksi ovat pimittäneet sinulta tuon tiedon

Heitä saattaa kesksutelu ahdistaa juuri siksi, että tietävät tehneensä ns. väärin sinua kohtaan.

Ehkä he pelkäävät reaktiotasi tai menttävänsä sinut?



Luulen, ettei kertomattomuuteen ole mitän erityistä selitystä kuin juuri tuo, ettei ole löytynyt sopivaa hetkeä.



Kannattaa varmaan ensiksi tehdä heille selväksi, ettei tunteesi heitä kohtaan ole tidon jälkeen muuttuneet ja haluat pitää välit samanlaisina.

myös minua vuotta vanhempi sisko, joka sai asua äitini kanssa. Minä olin ollut ns. vahinko enkä sopinut heidän elämäntilanteeseensa ja siksi antoivat minut adoptoitavaksi.

Keneltä sait tietää, että sinulla olisi kaksossisko? Siis tarkoitan, kertoiko tämän joku jonka tietoihin voi luottaa.

Tiedän miltä sinusta tuntuu. Keskustelusta (adoptio)vanhempiesi kanssa tulee varmasti vaikea, mutta asiat kannattaa selvittää.

Olen tiennyt olevani adoptoitu muutaman kuukauden. Olen yrittänyt puhua adoptiovanhempieni kanssa sen jälkeen kun minulle selvisi (adoptiovanhemmat eivät tätä kertoneet), että olen adoptoitu, mutta he eivät ole siitä halukkaita puhumaan. Olen sitten muuta kautta koittanut asiaa selvitellä ja viimeisin tieto, jonka olen saanut selville on se, että minulla on luultavasti kaksossisko jossain.

vaan adoptioäiti. Ihan koko ajan on kerrottu.



Itse kasvoin perheessä, jossa veljeni oli adoptoitu. Olin 8, kun kuulin naapurin lapselta, että veli ei ole bioveli...



En tajua mikähän juju siinäkin oli. Loukkasi ja syvältä.

Monesti vielä 1960-ja 1970-luvuilla adoptiovanhemmille sanottiin, ettei lasta pidä sekoittaa vaan hänen pitää saada uskoa, olevansa "vanhempiensa oikea lapsi". Se perustui jotenkin kuvitelmaan, ettei lapsi ymmärrä monimutkaista bio-ja adoptiojuttua vaan menee sekaisin eikä ehkä muodosta minkäänlaisia juuria, jos hänelle kerrotaan adoptiosta.



Käsitykset alkoivat muuttua kohti nykyistä vasta kansainvälisten adoptioiden yleistyessä, kun alkoi käydä selväksi, ettei tuo todellakaan toimi.



Mutta tavallaan on siis turha syyttää adoptiovanhempia siitä, että he ovat "pettäneet" sinut, kun todennäköisesti he ovat yrittäneet parhaansa sen tiedon valossa, mitä silloin oli.

oliko tuolloinkin vielä adoptiovanhemmille tuollainen ohjeistus

-ap

Monesti vielä 1960-ja 1970-luvuilla adoptiovanhemmille sanottiin, ettei lasta pidä sekoittaa vaan hänen pitää saada uskoa, olevansa "vanhempiensa oikea lapsi". Se perustui jotenkin kuvitelmaan, ettei lapsi ymmärrä monimutkaista bio-ja adoptiojuttua vaan menee sekaisin eikä ehkä muodosta minkäänlaisia juuria, jos hänelle kerrotaan adoptiosta.

Käsitykset alkoivat muuttua kohti nykyistä vasta kansainvälisten adoptioiden yleistyessä, kun alkoi käydä selväksi, ettei tuo todellakaan toimi.

Mutta tavallaan on siis turha syyttää adoptiovanhempia siitä, että he ovat "pettäneet" sinut, kun todennäköisesti he ovat yrittäneet parhaansa sen tiedon valossa, mitä silloin oli.

mutta ei välttämättä ole teidän vanhempien kohdalla vielä muuttunut. Ihan yksiselitteisiä näistä ohjeista on tullut vasta 2000-luvulla. Vielä 1990-luvullakin on joskus suhtauduttu varsin toisin "niihin adoptiolapsiin, joiden ulkonäkö kertoo adoptiosta" ja niihin "jotka voivat etniseltä alkuperältään sulautua adoptioperheeseensä". Ensimmäisten kohdalta asia oli tietysti täysin yksiselitteinen, jälkimmäisten kohdalla ajateltiin vielä, että lasta voi säästää se, ettei hänen tarvitse miettiä adoptioasiaansa.

1985 ja olen adoptiolapsi. Minulle on kerrottu ihan pienestä pitäen että olen adoptiolapsi. Tiedän biologisen äitini nimen ja tiedän että minulla on hänen kauttaan pikkusisaruksia. Biologisesta isästäni en tiedä mitään, koska hänestä ei ole ollut mitäään tietoja adoptiopapereissani.

Mutta silti adoptioäitini on aina ollut minulle ÄITI. Hän on minut hoitanut, pukenut, ruokkinut ja kasvattanut. Joten en tunne että biologinen äitini olisi minulle mitenkään läheinen tai että tuntisin häneen mitään tunnesitetä.

Onhan tuo harmillista että olet saanut asiasta tietäää nyt vasta, mutta etkö siltikin tunne adoptiovanhemmat omiksi vanhemmiksesi. Vai katosiko kaikki rakkaus vanhempiasi kohtaan kun sait tietää olevasi adoptoitu??

Olethan saanut heiltä hyvä elämän.

Paljon voimia ja tsemppiä sinulle ap. Olosi on varmasti todella hämmentynyt. Mutta siihen että sinulle ei asiaa ole kerrottu, saattaa olla hyväkin syy. Älä vihaa adoptiovanhempiasi siksi, että he ovat vaan yrittäneet ajatella sinun parastasi.

Minutkin on adoptoitu 80-luvulla. Olin tosin jo 3- vuotias kun minut adoptoitiin, eli tajusin itsekin että elinympäristö muuttui lastenkodista uuteen kotiin.

Itse työstin lapsena asiaa sitten niin että aina uudessa tilanteessa, vaikka kouluun mennessäni, kumautin että;" moi, mä olen XXXXX ja mut on adoptoitu". Eipä jäänyt keneltäkään sitten tietämättä..



Uskon että vanhempasi ovat tosiaan tehneet niin kuin ovat luulleet olleen kaikista paras tapa sinun kannaltasi. Ymmärrän että asia nostaa sinussa kiukkua ja pettymyksen tunteita. Voisit puhua venhempiesi kanssa ja sanoa ihan suoraan että tunnet kiukkua ja sinusta oli vääriin että sait tietää vasta nyt. Ei tuohon mitään taikatemppuja ole, vaikea keskustelu siitä tulee teille kaikille. Toivon kuitenkin että lopulta löydät asiassa rauhan ja pystyt antamaan anteeksi vanhemmillesi.



Itselläni on tätä nykyä yhteys bio-vanhempiini ja minulla taas on ajoittain vaikeuksia pysyä tyynenä kontakteissani heidän kanssaan (puheluja ja meilejä). Koen heitä kohtaan niin sekavia tunteita että välillä tekisi mieli lopettaa yhteydenpito kokonaan. Toisaalta on mukavaa tietää mitä heille tätä nykyä kuuluu ja saada pikkuhiljaa kokonaiskäsitystä siitä että mitä silloin aikoinaan oikeastaan tapahtui ja miksi.. Asiat kun eivät koskaan ole niin suoraviivaisia kuin sitä toivoisi ja siksi kaikkea on niin vaikea ymmärtää.



Voidaan jutella enemmänkin, jos haluat. Laita vaikka joku s-posti, niin voin ottaa yhteyttä.

ja oon syntynyt ja adoptoitu 80-luvun alussa. Voin kuvitella, että olet pettynyt ja kiukkuinen, mutta keskustele vanhempiesi kanssa, heillä saattaa olla hyvä syy miksi eivät ole kertoneet

kerrottiin asiasta muistaakseni 6-vuotiaana eli ennen kouluunmenoa. Aika järkytys se oli silloinkin joten voin kuvitella shokkisi kun vasta aikuisena sait tietää. Kysyisin sinuna suoraan heiltä, miksi asian salasivat näin pitkään. Meillä koko adoptioasia on aina ollut tietyllä tavalla tabu ja siitä on kyllä jäänyt melkoiset vauriot loppuelämän ajaksi.

Voisit kysyä miksi ei ole kerrottu.

Mutta epäilen että he pelkäsivät kertoa sinulle sinusta sii totuuden. He menettäisivät sinut. Asia ei varmaankaan ole ollut heille helppo päätös ja luultavasti katuvat etteivät kertonee asiaa.

Keskustele heidän kanssaan ja kuuntele heitä.

Tiedän että sinullakin on asiat mullinmallin mielessä mutta heilläkin ollut vaikeaa.Anna ajan kulua.

Jos heissä ei ole mitään vikaa miksi katkaista välit?!

Ei rakkauteni kadonnut adoptiovanhempiani kohtaan kun sain tietää olevani adoptoitu, en sitä niin tarkoittanut, yhä pidän adoptiovanhempiani oikeina vanhempinani, he ovat minut kasvattaneet ja heidän ansiostaan olen tällainen kun olen. Ovat olleet aivan ihanat vanhemmat, mutta olisin halunnut saada kuulla olevani adoptoitu hieman aiemmin kun vasta 23v ikäisenä.



Olen tiennyt olevani adoptoitu muutaman kuukauden. Olen yrittänyt puhua adoptiovanhempieni kanssa sen jälkeen kun minulle selvisi (adoptiovanhemmat eivät tätä kertoneet), että olen adoptoitu, mutta he eivät ole siitä halukkaita puhumaan. Olen sitten muuta kautta koittanut asiaa selvitellä ja viimeisin tieto, jonka olen saanut selville on se, että minulla on luultavasti kaksossisko jossain.



Aion kyllä vielä yrittää puhua adoptiovanhempieni kanssa ja kertoa tunteistani ja siitä, että haluaisin ymmärtää, että miksi pitivät adoption näin pitkään minulta salassa (muutamat heidän hyvistä ystävistä tiesivät adoptiosta ym).



ap

mutta mulle tuli mieleen, että vanhemmillasi voi olla lapsettomuutta taustalla (vaikka heillä olisikin myös bio-lapsia) ja sen myötä kokevat häpeää. Varsinkin jos lapsettomuus johtuu sairaudesta tms.



Joskus kuulee aina sellaisen lauseen, että odotetaan sopivaa hetkeä kertoa. Jotenkin arkijärjellä sitä ajattelee, että milloin on sellainen sopiva hetki tai oikea aika, ei milloinkaan. Paras olisi tosiaan jos asia olisi tiedossa aina eikä olisi tabu perheessä.



Meidän nuorimmainen lapsi kuoli juuri ennen synnytystä, silloin esikoinen oli vajaa 2-vuotias. Me olemme hänelle aina puhuneet kuolleesta pikkusisaruksesta juuri tuon takia. Siis, että ei koskaan ole sellaista oikeaa hetkeä. Parempi, että asia on aina tiedossa. Esikoisemme oli niin pieni, että vauvan kuoleman olisi voinut halutessaan pitää salassa.





Tuntuu varmaan tosi rankalle.

Minkä ikäisiä lapsesi ap ovat? Oot itse kuitenkin vasta 23v, onko teillä montakin lasta jo?



Yritä vielä keskustella vanhempiesi kanssa, heillä voi olla syy miksi ovat pimittäneet sinulta tuon tiedon

Mä oon syntyny vast 00 :D ja mut on adoptoitu iha pienen ja oon aina tienny sen. Mut teilt on ehkä pidetty salassa se koska se häpee minkä kokee koulus kun kiusataa. Ja ne kaikki kysymykset. Ja koulussa jos puhutaa adoptio vanhemmist kutstutaan nimeä "ei oikeat vanhemmat." Tai "sun uudet vanhemmat" tai "ne joilla sä nyt asut." Mun mielest ne on kyl iha yhtä oikeet ku biologisetkin. Tai ehkä jopa enemmän.. Ja kukaan ei ehk ennen tienny mitä adoptio tarkottaa sillo ku te olitte nuoria. Mä en tiedä mitää mun biovanhemmist. Enkä kyl haluu tietääkkää. Mut mun kaverit tietää niitte vanhempien nimet ja esim et kuinka monta sisarusta niil ois. Mut neki ne on kuullu pienenä.

Minut adoptoitiin 3kk:n iässä. Siitä lähtien kun jotain ymmärsin(n.2v?) ovat vanhempani kertoneet minun olevan adoptoitu. Olin pienenä helpottunut, ettei äitini ollut synnyttänyt minua, koska vähänkö ällöä! xD

Näistä asioista pitäisi heti kertoa. Vanhemmat ovat jokatapauksessa ne, jotka kasvattavat, eivät ne jotka ovat sattuneet lapsen maailmaan tuomaan.