Onko teillä lapsilla toppapuvut päiväkodissa tällä kelillä?
Kommentit (32)
on meillä. tai siis sellainen haalari, josta saa irroitetua vuoren. on tosin ollut vuoren kanssa jo pitkän aikaa. on kurahousukangasta lahkeissa, eli toimii hyvin kurakelillä. ei tarvitse välttämättä kurahousuja.
Välikausihaalari tai takki+housut, ihan hyvin pärjäävät. Kurahousut ajoittain siinä lisänä, pk:n piha hiekkaa suurelta osin eli siis kuralöllöä näillä keleillä ;)
Onko isokin?
on meillä. tai siis sellainen haalari, josta saa irroitetua vuoren. on tosin ollut vuoren kanssa jo pitkän aikaa. on kurahousukangasta lahkeissa, eli toimii hyvin kurakelillä. ei tarvitse välttämättä kurahousuja.
vaan fleece vuorillinen sade asu
oli vuoden paras hankinta
on 7-8 astetta ja en todellakaan ole kenellekään nähnyt toppapukua.
Ja tolle yhdelle ääliölle tiedoksi, että se on vuori-vuorin.
Helsingissä asutaan. On minulla itsellänikin talvitakki, vaikka en edes oleile paljoa ulkona. Ihan kauhea ajatus, että olisin monta tuntia ulkona kesätakissa, kun on muutama aste lämmintä. Ja sitä en taas ymmärrä ollenkaan, miksi lapsen pitäisi käyttää paljon aikaa pukeakseen kaikenmaailman villahousut ja fleeceasut ja siihen sitten kesätakki ja -housut päälle, kun voi päästä helpolla ja vetää sen toppahaalarin nopeasti päälle.
on se -25, mitä jouluksi on kuulemma luvattu (okei, en tosiaan tiedä, mihin ihmeeseen toi ennustus perustuu, kun ei musta ilmatieteenlaitos tunnu kykenevän ennustamaan edes seuraavan päivän säätä luotettavasti), mutta anyways, jos nyt sitten vaikka 10 asteen pakkaseen ja tuuleen, jos näillä leudoilla keleillä pidetään toppista.
Eikä musta ole kovin hankalaa laittaa villapaita väliin ja välikausihaalari päälle. Ja en todellakaan itse käytä mitään toppatakkia vaan ihan villatakkia ja sitten ohutta takkia päällä.
haalarin alle enemmän vaatetta kuin nyt, eli pitkähihaisen t-paidan sijaan esim. t-paidan ja paksumman paidan päälle. Toppahaalarin alle laitetaan silloin myös villahaalari, jalkaan villasukat, käteen talvihanskat ja päähän paksumpi talvipipo.
monena yönä on pakkasta vaikka päivällä plussaa, ja lapsi viihtyy pk:ssa mieluiten istumassa hiekkalaatikolla. Hoitajat suosittelivat lapsille toppapukuja juuri tuon kylmän maan vuoksi. Pakkasella lisätään kerroksia, tottakai.
ihan järjetöntä pukea monia vaatetuksia, toppahaalari helppo pukea eikä ole lapset hiestä märkinä olleet.
Ja joku ihmetteli mitä sitten laitetaan kun -25, enpä usko että hoidossa ulkoilevat tollasella pakaasella kovin kauaa ja sitten kun tulee oikein pakkaskelit niin meillä lisätään toppahaalarin alle poolovillapaidat. Jos oikein kylmä niin villahousut tai vastaavat.
on Lassien Suprafill haalarit päällä ja ne on just kätevät tällaisilla nollakeleillä. Haalareissa on fleece-vuori ja alaosa on kumia, joten kurahaalareita ei tarvita!
Välikausihaalari. Villahaalarin olen laittanut varulta mukaan, mutta eivät sitä päiväkodissa ole käyttäneet. Välikausihaalarin alle kerrasto + collegeasu, sillä tarkenee.
välikausiasu, alla fleecepuku. kumpparit jalassa. toisinaan myös kurikset lisänä.
alla vain pitkähihainen trikoopaita ja pitkät kalsarit. Helppo ja nopea pukea kun ei tarvitse laittaa montaa kerrosta, eikä päällekään mitään kurapukuja kun haalari pitää vettä. En tosiaan ymmärrä, miksi fleecepuku + välikausipuku olisi järkevämpää?
Tytöllä fleecevuorinen sadeasu, tosi hyvä hankinta! Toppavaatteet sitten pakkaskeleillä.
Tänään laitoin 2-v lapselle toppahaalarin tarhaan, kun oli 4 astetta. Eipä tarvi pukea alle paljoa vaatetta ja tarhan täditkin pääsee helpommalla. Pukevat yleensä vielä kurahaalarit toppapuvun päälle näillä keleillä, mikä on ok.
Kun on -25, niin laitan toppahaalarin alle trikoopaidan, sukkahousut, fleecekerrasto tai haalari ja villahaalari - kyllä tarkenee. Käsineet tietysti sään mukaan ja päähän kypärämyssy + lämmin karvalakki.
Mä oon ihmetellyt, että miltei kaikilla muilla pk:ssa näyttää olevan toppapuvut, silloin tuli ku oli ne pakkaset, ja edelleenkinon, vaikka on +5.
Ihan järjenköyhää.
Mua vähän ihmetyttää sekin, että pk pukee pojalleni ihan liikaa päälle, (no en kuitenkaan siitä valita, parempi näin päin) yksikin päivä kun tultiin kotiin, pojalla oli 2 gollegehousut vettäpitävien välikausihousujen alla!
Ja villasukat lämpöisissä välikausikengissä...Voi herranjee. Ne ei ole edes aamupäivällä ulkona kun sen max. 1,5h ja tuossa ajassa ei ainakaan minun pojalle tuu kylmä, kun liikkuu koko ajan. myöhemmin ovat pidempään, mutta poitsu haetaan jo ennen myöhäisempää ulkoilua....
ja kuravaatteet on sit vielä noiden tamineitten päällä!
meilläpäin on maa ollut jäässä jo pitkään ja vaikka olisi lämpöasteita niin esim. tiet on liukkaat jään takia.
Lisäksi kaupungissani tuulee aina.
Toppapukujen alla lapsilla on tavalliset sisävaatteet. Jos pitäisivät välikausiasuja niin pukeminen olisi paljon työläämpää kun pitäisi villaa tai fleeceä päälle pukea.
Eivät ole lapset valittaneet että olisi kuuma. Valittavat kyllä kovasti jos heille tulee kuuma joten luotan siihen että vaatetus on sopiva.
no ei ole kun on lämpöasteita ja ei ole maa jäässä tai lunta maassa.
Melkein kaikilla päiväkodissa vk-haalarit.
Toki villahaalari ym alla ja vielä kuravehkeet päällä.