Millaisia täytekakkuja teette jouluksi?
Kommentit (14)
Tosin ajattelin kokeilla jossakin vaiheessa sellaista glögi-juustokakkua. Sekin olisi todella hyvä vaihtoehto.
Täytekakkua en ole koskaan tehnyt jouluksi.
on vain piparkakut, joulutortut, joulupullat ja kuivakakku. Eikö se kaipaa kruunua?
Mutta esim. erilaisia jäädykkeitä tehdään. Vaikkapa puolukka, karpalo yms. Täytekakut ei meilläpäin kuulu jouluun.
jälkiruuaksi esim jäädykettä, kahvin kanssa vaikka mehevää taatelikakkua.
että joulupöydässä on täytekakku. En tiedä on lappilainen tapa vai meidän suvun tapa. Meiläl esikoinen on lisäksi syntynyt aattona, joten joulupöydän kakku löytyy meiltäkin.
Tänä vuonna teen joko Maku-lehden vinkin mukaan lakka-valkosuklaakakun tai kinuskikakun. muutamana edellisvuotena pöydässä on ollut valkosuklaa-juustokakku.
on tavallaan juhlava kääretorttu eikö?
Kyllä siinä muutakin kaipaa kun jouluaterian tähteitä 3 päivää.
Tänä vuonna meitä on enemmän niin aion tehdä myös piparijuustokakun. Eli kaksi kakkua, plus piparit, tortut, marmeladit, toffeet. Teen kaikki itse. Jouluna pitää olla paljon herkkuja!
Jouluna on muutenkin niiiiin paljon kaikkee herkkua, että ei kyllä ole koskaan edes mieli tehnyt. Tosin meillä on kyllä koko perheen synttäritkin (ja monen sukulaisten) juuri ennen joulua, että täytekakkukiintiö tulee tasan täyteen! =)
Meillä jätetään tortut ja piparit tajoamatta, koska niitä joka ikinen on saanut ennen joulua ihan riittämiin pikkujouluissa ja työpaikalla.
Olen tehnyt jouluhalkoja eri täytteillä (paras oli itse tehdyllä omena-luumutäytteellä), juustokakkuja ja hedelmätäytekakun. Tänä vuonna kokeillaan tehdä jouluista kinuskikakkua.
Nyt ajattelin kokeilla pähkinä-kinuskikakkua, jonka ohje oli vähän aikaa sitten Kodin Kuvalehdessä.
ja muiden olisi ja pitäisi olla aina samalla kaavalla? Oikeastikko joku ihmettelee jos jollain on jouluna täytekakku pöydässä jos itsellä ei ole ollut, ei ole eikä ikinä tule olemaan? Ymmärtäisin jos aloittaja tarjoaisi mämmiä jouluna, mutta täytekakku...
vieras ajatus mullekin!