esikoilulaisen paniikki omassa huoneessa nukkumisesta

Kannatte sitten omaan sänkyyn kun nukkuu.Siitä ei kellekkään liikaa ja vaivaa ja lapsikin nukkuu hyvin. Ei sitä kantamista loputtomiin kestä, oppii pikkuhiljaa, et oma huone myös turvallinen. Onhan omassa huoneessa pikkuvalo minkä saa päälle jos pimeys pelottaa?



Minä en lähtisi sotimaan nukkumisesta lapsen kanssa. Niitä sotia ehtii järjestää tärkeimmistäkin asioista.



Nukkuminen pitää olla lapsellekkin mukava asia johon ryhtyy mielellään ja jos se onnistuu teidän sänkyyn nukahtamalla niin hyvä juttu.



Eskarin aloitus on lapselle suuri askel ja muutoksia arkeen tullut muutenkin jo paljon. Antakaa vaan hissukukseen sopeutua omaa tahtiaan.



olen aivan varma, et kun koulu alkaa lapsi itse haluaa jo omaan sänkyyn niinkuin kaveritkin.



Pikkuisen voisit huiputtaa lasta silleen, et kerrot et ootte aikuiset päättäneet, et lapsi saa nukahtaa teidän sänkyynne jotta turvallinen olo. Eli pieni muistutus, että te päätitte asian, ei lapsi.



Lasten kanssa toimiessa ehdoton määräysvalta ja asioista sotiminen ei ole paras vaihtoehto. Suosittelen näissä pienimmissä vastoinkäymisissä tekemään lapsen kanssa kompromisseja. Minusta tärkeää, että lapsi oppii tuntemaan, että häntäkin kuunnellaan ja otetaan huomioon.



Vielä vinkkinä et jos ekana kannatte omaan sänkyyn, vähän myöhemmin voisitte alkaa taluttaa sinne unisena jne. Pikkuhiljaa totutellen.

ei kannata tehdä niitä kotonakin eli omaan huoneeseen siirtyminen ajoittui nyt väärin.



Meillä ekaluokkalainenkin pyrkii nyt välillä viereen, kun päivät on niin jänniä.



Samaten kun kuopus tuli, esikoinen hiipi pois omasta huoneesta.



Kuopus tulee viereen, kun on kipeä jne.

(tällä hetkellä): poika aloittaa nukkumisen omassa huoneessaan pikkusiskon kanssa. Kun aikuiset alkaa lopulta nukkumaan, kannetaan poika meidän huoneeseen (nukkuu jo). Tämä on ainoa keino saada lapsi rauhoittumaan iltaisin ja alkamaan nukkumaan ajallaan. En tajua mitä hyötyä tuosta on mutta tällä mennään jonkin aikaa.

Heippa,



Samaa mieltä, eli ehkä syynä nukahtamisrumbaan on osaltaan eskaripäivän puuhat ja muutokset. Meillä ekaluokkalainen aloitti yökukkumiset kesälomalla ennen koulun alkua: nukahti kyllä omaan sänkyynsä, mutta heräsi tunnin, parin nukkumisen jälkeen ja hipsi vanhempien sänkyyn. Tilanne rauhoitti syksymmällä, kun koulu alkoi sujua ja arki rullata. Nykyään ekaluokkalainen nukkuu taas sikeästi koko yön omassa huoneessaan :) Kärsivällisyyttä ja tsemppiä sinulle!

ajattelumaailma on hyvin erilainen kuin aikuisen ja osa säilyy lapsena pitkään. Itse muistan, että viidennellä luokalla koulussa meille luettiin kummitusjuttuja koulussa "Uskomatonta, mutta totta kirjasta". Pelästyin tästä niin paljon (ja olin tosiaan jo 10-vuotias), että en uskaltanut nukkua yksin, vaan tosiaan siirryin kolmeksi yöksi äidin ja isän väliin nukkumaan. Sen jälkeen nukuin vielä jonkun aikaa siskon kanssa ja vasta sitten uskalsin nukkua yksin huoneessani. (Olin ollut omassa huoneessa jo pitkään) Pelkoni oli täysin irrationaali, mutta todellinen ja muistan sen elävästi. Pienintäkään valtapyrkimystä tässä ei ollut, vaan niin isoa tyttöä uskoakseni jo hävetti mennä vanhempien sänkyyn nukkumaan. Onneksi se meni pian ohikin. Vanhempana (nyt poikani on vasta vauva) toivon itse näkeväni omasta lapsestani, mistä kulloinkin on kyse. Uskoisen, että temputtelun ja pelon eron näkisi suhteellisen selvästi.

joka nukkuu vieressä tai nukahtaa omaan sänkyyn ja kömpii yöllä viereen. Tällainen sylipoika. Muutenkin on sylissä tosi paljon.

Päivällä häneen ei saa koskea, jos joku näkee. Läpsäisee aivan varmasti, jos kosken jonkun nähden.

Eroahdistus aika. Kasvataan koululaiseksi ja ollaan kuitenkin, niin pieniä.

Miten te opetatte lapsille muita elämään kuuluvia velvollisuuksia, asioita joiden vuoksi tulee joskus lapsellekkin "paha mieli" vai annatteko lapsillenne kaiken?

en vaan käsitä.

Me opetamme elämään kuuluvia velvollisuuksia siinä kohtaa kun niitä tulee eteen. Lasten pitää oppia tekemään epämieluisampiakin asioita, ikäänsä ja omaan kehitystasoonsa sopivasti.

Yksinäisyydessä nukkuminen ei meidän mielestämme ole mikään ihmiselämään kuuluva velvollisuus, vaan pikemminkin länsimaisen elintason noustessa kulttuuriimme juurtunut kummallisuus.

Me aikuisetkin nukumme mieluiten toistemme kanssa, emme yksin. (siis tarkoitan nyt ihan sitä nukkumista :).

Eli sovit vaikka että eskarisi saa nyt tulla viikon ajan teidän sänkyyn nukahtamaan, mutta sitten palataan taas normaaliin järjestykseen.



Mä uskoisin että toi tilanne saattaa olla vähän kärjistynyt nyt eskarin sekä teidän perheen vauvan takia, ehkä eskarisi kaipaa vaan pienen läheisyysbonuksen? Kunhan sen saa tankattua niin varmaan kaikki taas palaa ennalleen. Kannattaa ainakin kokeilla, vai?

Minä olen lapsi ja minun on nukuttava yksin?

Ei siinä auta kuin rauhallinen puhe ja selvitys lapsen tasoisesti.





Meillä on sovittu, että saa tulla viereen nukkumaan, jos on hätä ja pelottaa. Tai jos herää aamulla ensin voi tulla viereen köllimään.



On päivän selvää, että jos lapsi on nukkunut perhepedissä ja vieroitus aloitetaan vaiheessa, jossa lapsella ei ole kykyä hallita tunteita tulee ongelmia.

Tässä kyseessä 4v lapsi, mutta jotain viitettä kumminkin: <a href="http://www.perhe.fi/artikkeli/jari_sinkkonen_vastaa/722/lapsi_ei_nuku_h…" alt="http://www.perhe.fi/artikkeli/jari_sinkkonen_vastaa/722/lapsi_ei_nuku_h…">http://www.perhe.fi/artikkeli/jari_sinkkonen_vastaa/722/lapsi_ei_nuku_h…; Itse tuppaan olemaan samaa mieltä. Lapset voivat oksentaa ja pyörtyä ja vaikka ties mitä kokeillessaan vanhempiensa venyvyyttä. Monesti mennään vikaan siinä, että korjataan asiaa, jossa ei ole mitään vikaa. Toisin sanoen, muistellaan juuri niitä oman lapsuuden turvattomuuksia ja kuvitellaan, että oma lapsi on samalla tavoin turvaton, vaikka olosuhteen yms ovat aivan toiset. Hyysätään ja hyvitellään lapselle oman lapsuuden "traumoja" ja sillä sallitaan vallanotto perheessä.

Kyseinen herra, vaikka halveksimanne asiantuntija onkin, on aivan oikeassa. Nykyään lapset hallitsevat täysin vanhempiaan ja sen näkee siinä, että näitä pikkutyranneita on aivan valtavasti. Kun mennään vähintään se 20 vuotta taaksepäin, tehtiin niinkuin vanhemmat sanoi ja kunnioitettiin vanhempia. Näiden teidän nauramien "rajojen ja johdonmukaisuuden" kautta lapselle syntyy turvallisuuden tunne. Hän tietää, että hänestä välitetään ja huolehditaan vaikka omat vanhemmat eivät aivan vieressä olekaan. Tämä vahvistaa myös itsetuntoa, joka on lapsen kehityksen kannalta erittäin olennaista.

lasta nukkumaan enää teidän huoneeseen. Kokeilkaa sitä, että joku jää aluksi nukkumaan lapsen kanssa hänen huoneeseen. Ja kertokaa, että omassa huoneessa on aivan turvallista nukkua eikä haittaa vaikka välillä herää; sitten saa nukahtaa uudestaan. Varmasti joutuu toistamaan satoja kertoja, mutta eiköhän aika tee tehtävänsä. Lapsilla on kaikenlaisia kausia, välillä asiat sujuu ja välillä tarvitaan aikuisen läsnäoloa lähes joka asiassa. Ymmärrän hyvin, että asia koettelee teidän jaksamista. Yrittäkää silti kärsivällisesti ja johdonmukaisesti laittaa nukkumaan omaan huoneeseen. Toivottavasti pian alkaa nukkuminen sujua!

jotka pelottavat. Meille aikuisille mitäänsanomattomia, mutta lapsi ei elä aikuisen maailmassa aikuien kokemuksella ratkaisten ongelmia aikuisten tavoin.



Koulu asettaa jo suuria muutoksia jotka lapsi pienessä päässään yrittää ratkaista ja selvittää. Ongelmia tulee, jos lapsi ei pysty/kykene käsittelemään esim. pelkojaan, niistä usein on kysymys. Lapsi haluaa jottain tuttua ja turvallista pieneen elämäänsä tai kaipaa sitä mikä on ollut hyvää ja turvallista.



Kauhu ja pelko ovat epämielyttäviä tunteita. Lapsi tarvitsee tukea ymmärtääkseen ettei kukaan hylkää vaan on läsnä näissä hetkissä.



Anna lapselle ja itsellesi aikaa. Älä hermostu vaikka se onkin vaikeaa.

Sanoisinko että itselläni on 8v,6vja 4v lapset ja jokainen viedään joka ilta omaan sänkyyn nukkumaan ja JOUDUTAAN NUKUTTAMAAN!! mutta joka ikinen yö tulevat kaikki nukkumaan samaan sänkyyn en jaksa viedä takaisin koska tulevat uudestaan en jaksaisi nousta muuten aamulla töihin joten nukumme kaikki samassa sängyssä varmaan siihen asti kunnes kaikki täyttää 18v näin luulisin kai ne jossain vaiheessa rupeavat itsenäistymään Äiti:79

Olkaa johdonmukaisia. Joka ilta samat säännöt, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Te, ette ole laiminlyömässä häntä, te ette ole syöttämässä häntä susille, te ette ole hylkäämässä häntä. Hänen on aika oppia nukkumaan YHDESSÄ pikkuveljen kanssa. Te olette kotona kun hän menee nukkumaan. Te olette kotona jos hän herää kesken unien.



Joka ilta selitätte hänelle, että nyt menet nukkumaan pikkuveikan kanssa. Jos tulee hätä, me autamme. Jos tulee hätä, saa tulla.



Nyt teitä vedätetään. Hänellä on varmasti jokin herkkyyskausi, siitä ei ole mitään epäselvää. Mutta kaikki häilyväisyys, neuvottelumahdollisuudet ja uudet kokeilut vesittävät sitä, että hän nukkuisi omassa sängyssään.



Säännöt ovat siis selvät. Tyttö nukkuu veikan kanssa, jos tulee oikea hätä - autetaan. Olet kai katsonut super-nannya, nuoremmatkin tottuvat nukkumaan "yksin" omassa huoneessaan. 6-vuotias eskariuhmainenkin osaa ja pystyy, jos säännöt ovat selvät! (eskariuhma on rasittava, mutta menee ohi)

Jos vaan kestät (vauvan heräilyn takia tms), anna nukkua teidän kanssa.

Kerran ne vaan on lapsia ja nukkumisella ei kiusata.



t. vanhempien sängyssä nukkuvien 5- ja 7-vuotiaiden äiti

sillä, että siirtymävaiheessa isä meni nukkumaan lapsen kanssa lapsen huoneeseen.



Muutto omaan huoneeseen oli siis eräänlainen retki isän kanssa. Isä nukkui patjalla lattialla. Sitä jatkettiin jonkun aikaa.



Lopulta lapsi alkoi viihtyä huoneessaan niin hyvin että ilmoitti että isä voi siirtyä takaisin omaan sänkyyn.



Meille järjestely toimi, minä valvoin vauvan kanssa makuuhuoneessa ja isä sai nukkua yöt. Sitten isä haki vauvan aamulla ja minä sain rauhassa nukkua vielä jonkin aikaa.

Meillä on hyvin säännöllinen elämä ja läheisyyttä saa hyvin paljon. keskusteltu asiasta on lukuisia kertoja ja rationaalisesti. Mutta mielestäni asiaa ei voi enää kauaa lähestyä tällä tavalla. En voi laittaa panikoivaa lasta takaisin kerta toisensa jälkeen, välillä hän on oksentanut itkunsa seasta. Uhmaa en usko tämän olevan koska tämnä ei ylety millekkään muulle osa-alueelle elämässämme. Kuinka pitkään illalla voin viedä häntä takaisin sänkyyn? Eilen teimme sitä yli kello kahdentoista. Ja aamuisin olen herättänyt hänet samaan aikaan kuin normaalistikkin. Emme millään pysty valvomaan koko yötä, vaikka neiti ilmeisesti pystyykin. Ja kuinka monta päivää peräkkäin sitä olisi tehtävä...



Kiitos kommentistasi! ap

mutta ottaisin myös vakavasti lapsen pelon ja keskustelisin asiasta hänen kanssaan lempeästi ja tarpeeksi tyhjentävästi. Tavallaan ymmärrän jopa lapsesi pelkoa, vaikka olenkin yli kolmekymppinen :) Jotenkin muistuu mieleen oma lapsuus ja se, kuinka tuntui ettei vanhemmalla ole aikaa tai kärsivällisyyttä olla läsnä siirtymisessä uneen, vaan juurikin minut laitettiin hieman kärsimättömästi nukkumaan ja sitten oletettiin, että minä nukun ja vanhemmat voivat rauhassa rellestää. No, minulla nyt on tätä alkoholistiperhetaustaa eli siinä mielessä koen tämän varmaan normaalia voimakkaammin.



Auttaisikohan, että keskustelun lisäksi sopisitte "säännöt" siitä, että vanhemmat tarkistavat lapsen nukkuvan / olevan hereillä? Jos kävisitte lastenhuoneen ovella ihan hiljaa vaikka 5 minuutin välein, niin ettei nukkuva sisarus herää, mutta tämä tyttö näkee, että olette läsnä? En nyt ole suosittelemassa mitään nukutussirkusta, mutta voisiko tämä tuoda helpotusta jo lyhyessä ajassa?



Jos tosiaan ajattelisin itseäni lapsena, niin kaipaisin sitä läsnäoloa siinä siirtymässä. Sen ei tarvitse mielestäni olla kummempaa kuin että lapsi näkee aikuisen käyvän ovella, sanomatta mitään. Uskoisin, että kun luottamus kasvaa, niin tuota tarkistelua ei tarvitse kauaa tehdä.



Tsemppiä!

nukkua kanssamme niin pitkään kuin itse halusi. Luulin jo, että siellä se nakottaisi kouluikään saakka meidän vieressä, mutta ei - neiti ilmoitti 5-vuotiaana haluavansa omaan huoneeseen nukkumaan - ja myöhemmin myös halunsa yökyläilyyn kavereiden luona.



Meillä lapsi oli tosi takertuvainen neljä ensimmäistä vuotta, mutta nyt lapsi on todella paljon reipastunut. Ehkä tuo että sai olla lähellä niin paljon ja niin kauan kuin sitä tunsi tarvitsevansa, antoi eväitä itsenäistymiseen ja rohkeuteen (tässä asiassa) ?



Jos hän haluaisi takaisin meidän huoneeseen ja nukkumaan meno olisi hankalaa, niin ottaisimme kyllä takaisin. En jaksa uskoa, että lapsi joka ei saa moneen tuntiin unta ja kärsii siis univaikeuksista, vedättää vanhempiaan, vaan hänellä oikeasti olisi emotionaalinen tarve olla vanhempiensa lähellä.



Ainakin muistan itse vieläkin selvästi lapsuudestani sen pelon ja yksinäisyyden tunteen mitä koin iltaisin nukkumaan mennessäni, olkootkin että pikkusisko nukkui samassa huoneessa. Olisin kovasti kaivannut vanhempiani ja sen tuomaa turvallisuuden tunnetta.



Ehkä projisoin tätä omaa kokemustani lapseni ja hänen nukkuma-asioihin, en tiedä. Ainakin hän vaikuttaa nyt omaavan hyvän perusturvallisuuden ja se on pääasia.

ottaa opiksi, että ei kannata opettaa lasta noin pitkään nukkumaan vanhempiensa kanssa, jos ei tahdo jatkaa sitä ikuisuuksia.



Pitkää pinnaa kysyjälle.