Miten te jotka eroatte selviätte huonosta omastatunnosta?

hajoamatta/katkeroitumatta itse. Olen sitä mieltä, että jos vanhemmat onnellisia, lapsetkin aistiin/vaistoaa sen ja voivat myös hyvin. Vaikka olenkin sitä mieltä että nykyään erotaan liian helposti niin syynsä kullakin. Huonoa omaatuntoa lievittää myös se, että näen jokapäiväisessä arjessa että lapset voivat hyvin, erosta huolimatta.

Rakastaminen on hyvin pitkälle tahdon asia. Vaatii ponnisteluita. Itse olimme samankaltaisessa tilanteessa, mutta päätettiin käydä pariterapiassa ja nyt ollaan oltu 7v naimisissa terapian jälkeen. Kaikki rakkaus ol kadonnut arjen rutiineihin ja suhde todella väljähtänyt kun kumpikaan ei enää osannut saati halunnut yrittää mitään kivoja juttuja.

Tosin suurimmat syyt olivat miehen alkoholiongelma ja väkivaltaisuus/mustasukkaisuus.



En myöskään enää rakastanut miestäni enkä pystynyt kunnioittamaan ihmistä, joka ei kunnioittanut minua ja lasta pätkääkään.



Erosta on 10 vuotta ja silti toisinaan tunnen huonoa omaatuntoa. Enemmän siksi, että lapsi selkeästi kaipasi molempia vanhempia saman katon alle. Toisaalta se varmaan kuuluu asiaan, että asiasta on huono omatunto. Mutta se oli ainakin meidän tapauksessa selvää, ettei sellainen elämä, mikä meillä oli miehen kanssa olisi ollut minulle ja lapselle hyvä.

Eli meillä ollut ongelmia paljon, lähinnä minuun liittyviä, ja itse olen käynyt nyt juttelemassa psykoterapeutilla, mutta en tiedä miten se auttaa. Minulla huono itsetunto, tunnen häpeää ja se liittyy myös jotenkin mieheeni.En halua elää näin lapset kärsivät tästä, kun olen ilkeä miehelleni. Hän ansaitsee parempaa, vaikkei hänkään kyllä mikään enkeli ole ollut. Minä tapasin mieheni hyvin nuorena 20v ikäisenä ja sitä ennen olin ollut koulukiusattu ja eristäytynyt eikä kavereita, tosin ei nytkään yhtä enempää. Minulla ei ollut sitä bailuvaihetta, olimme todella tiiviisti yhdessä kun näimme. Emme liikkuneet missään yhdessä juuri kuin kaupassa ja asioilla. Olen sen huomannut, että tarvitsen koko ajan hyväksyntää miehiltä...tulen onnettomaksi ja eristäytyneeksi taas jos en saa huomiota. Ja mieheni ei enään siihen sovi, tämä kuulostaa todella oudolta. En vain tiedä miten saan tämän itsetuntoni parannettua. Ja ratkaistua tämän eroni, jaksanko enään olla yhdessä vai haluanko olla yksin. Kaipaan vain koko ajan rakkautta.

ap

V ä l i t ä t miehestäsi.

Miksi sitte eroaisit?



Rakkaus ei ole jotain suuuuuurta tunnetta, perhosia vatsassa vaan se on T A H D O N asia. Se on suurilta osin tahtomista! Ja toisen kunnioittamista.

Eli meillä ollut ongelmia paljon, lähinnä minuun liittyviä, ja itse olen käynyt nyt juttelemassa psykoterapeutilla, mutta en tiedä miten se auttaa. Minulla huono itsetunto, tunnen häpeää ja se liittyy myös jotenkin mieheeni.En halua elää näin lapset kärsivät tästä, kun olen ilkeä miehelleni. Hän ansaitsee parempaa, vaikkei hänkään kyllä mikään enkeli ole ollut. Minä tapasin mieheni hyvin nuorena 20v ikäisenä ja sitä ennen olin ollut koulukiusattu ja eristäytynyt eikä kavereita, tosin ei nytkään yhtä enempää. Minulla ei ollut sitä bailuvaihetta, olimme todella tiiviisti yhdessä kun näimme. Emme liikkuneet missään yhdessä juuri kuin kaupassa ja asioilla. Olen sen huomannut, että tarvitsen koko ajan hyväksyntää miehiltä...tulen onnettomaksi ja eristäytyneeksi taas jos en saa huomiota. Ja mieheni ei enään siihen sovi, tämä kuulostaa todella oudolta. En vain tiedä miten saan tämän itsetuntoni parannettua. Ja ratkaistua tämän eroni, jaksanko enään olla yhdessä vai haluanko olla yksin. Kaipaan vain koko ajan rakkautta. ap