pilaisitko yhden parisuhteen jotta lapsesi "saisi" isän? oon raskaana eräälle avionrikkojalle ja

aikanaan kun lapsi kasvaa ja kyselee isästään on osoittaa kuka hän on.



Lisäksi lapsella on perintöoikeus isäänsä joten siksikin isyys pitää selvittää.



Vaikka isä ei olisi arjessa voi olla jonkin verran lapsen elämässä niin ainakin toivon.

syntyisi parisuhteessa joko avioliitossa tai avoliitossa voi vanhempien suhde purkaantua ja lapset jää isättömiksi.



Näin on käynyt meidän perheessä. Lapset näkee isäänsä ehkä kerran vuodessa joskus harvemmin. Joten vaikka lapsi syntyy suhteessa ei voi taata että isä pysyy.

Mulla kesti hetken kelata tuota, että kenelle oikein olet raskaana. Avionrikkojaksi kun perinteisesti nimitetään sellaista ulkopuolista henkilöä, joka tulee rikkomaan toisten avioliiton.



Ok, tietysti vastuuta suhteestanne on myös miehellä. Mutta jo on naurettavaa alkaa vaatia hänestä jotain muutakin, kuin panoseuraa, jota olet ilmeisesti hakenut. Toisaalta, tältäkin palstalta näitä vastaavia juttuja lukiessa käy kyllä sangen hyvin selväksi "avionrikkojien" mielenkiemurat. Huono itsetunto, jota pönkittää parhaiten toisen oma mies. Kun mies ei jätäkään kumppaniaan, kylmästi pettäjäksi lähtenyt nainen onkin vääntämässä itkua ja kostamassa. Empatiaa riittää kyllä itselleen, eli itsesääliä, vaan viattomia osapuolia ei säälitä. Eli itsekeskeisyyttä ja empatiakyvyttömyyttä pahimmasta päästä.



Olet kyllä pahimmanlainen ilkiö, ja virhe, jota mies katuu lopun ikäänsä, jos alat vaatia häntä isäksi lapsellesi.

Joskus tuntuu niin väärältä tämä naisten loputon oikeus lapsentekoasiassa. On oikeus jatkaa raskautta, tehdä abortti, hankkiutua salaa raskaaksi ja sitoa mies itseensä loppuiäksi. Mikä vain sattuu itseä kiinnostamaan eniten. Mies senkun nielee lopputuloksen. Mahtavaa.

ja tuotahan olisi kannattanut miettiä hieman aikaisemmin. älä hyvä ihminen mene rikkomaan kenenkään perhettä nuilla tiedoilla. ja jos kerta olet lapsen yksin halunnut sinun on elettävä sen asian kanssa. ja muista että on kuule hemmetin pitkä aika valehdella loppu elämä omalle lapsellesi siitä ettei ole isää ollenkaan. huh miten vastuutonta touhua!!!!!!!!!!!!!!!

että ajatteleeko sitä naisena ollenkaan, minkä mallin antaa itsestään lapselleen. "Äiti on tällainen lumppu joka meni paneskelemaan varatun miehen kanssa -näin sinä sait alkusi..."

vastata, koska oma tilanteeni on aikanaan ollut lähes samanlainen. Tosin lapsi sai alkunsa pitkän suhteen loppumetreillä, ero ehti tulla ennen kuin edes tein positiivisen testin. Ja miehelle en heti uskaltanut asiasta kertoa, kun tilanne oli eron jälkeen niin tulenarka. No, mies ei kauaa yksinään viihtynyt, joten siinä vaiheessa kun sain kerrottua raskaudesta oli hän jo uudessa suhteessa. Tavallaan tietysti ikävä tilanne, mutta kuitenkin vain elämää.



Mies veti aluksi hirveät herneet nenään, olin kuulemma juonitellut tilanteen (vaikka enhän minä tosiaan olisi voinut hänen uudesta suhteestaan tietää, kun lapsen saadessa alkunsa me olimme edelleen yhdessä...) ja yritin vain pilata hänen elämänsä. Jätin miehen omaan rauhaansa lähes koko odotusajaksi, vähän niinkuin sulattelemaan asiaa. Vähän ennen synnytystä pyysin miehen kahville, ja sopimaan asioista. Mies olikin jo aavistuksen positiivisemmalla mielellä. Seuraava tapaaminen olikin sitten vauvan synnyttyä.



Tilanne oli siis se, että minulla ja miehellä on ihan ok välit, uusi naisystävä ei voi sulattaa tilannetta ollenkaan, mies asuu kolmensadan km päässä minusta+lapsesta jne. Hankalaa. Mies pyysi, ettei joutuisi tunnustamaan lasta, hänen tuloillaan elarit olisivat kuitenkin kolauttaneet taloutta ihan tuntuvasti, ja kun hän ei käytännön syistä kuitenkaan voi osallistua lapsen elämään kovinkaan aktiivisesti niin tuntuu hänestä kuin maksaisi "turhasta". Siis minä tulkitsin tämän niin, että koska ei pääse olosuhteiden takia luomaan lapseen normaalia isä-lapsi-suhdetta, niin hänestä tuntuu kuin maksaisi vieraan lapsen yläpidon. Ja ymmärrän, tavallaan.



Toki miehestä löytyi sen verran idioottimaisuutta, että veti esiin myös sen kortin, että jos "pakotan" tunnustamaan isyyden, niin hän ei sitten tule koskaan olemaan missään tekemisissä lapsen kanssa... No, lopulta päädyimme sellaiseen sopimukseen, jossa ainakin näin aluksi mies käy lasta tapaamassa vähintään kerran kuussa, käytännössä siis sen verran, että lapsi tuntee isänsä ja tietää tämän olevan "isä" vaikkei käytännön isyydellä olekaan tämän asian kanssa mitään tekemistä. Olen kertonut miehelle, että aion lapsen kasvaessa olla kuitenkin rehellinen, ja kertoa lapselle isästään sen minkä tiedän ja mitä lapsi keksii kysyä. Ja ajallaan annan myös lapsen päättää, onko nimi paperissa sittenkin tärkeämpi, kuin satunnaiset tapaamiset.



Näin varmistin siis sen, että lapsi saa edes mahdollisuuden tutustua isäänsä edes jollain tasolla, ja hän saa varmasti sitten ajallaan itse päättää haluaako jatkaa näitä satunnaisia tapaamisia. Ja siis jos hän aikanaan haluaa, niin saa myös sen isän nimen papereihin. Ja tämän tietää myös lapsen isä.



Tietenkään tilanne ei ole paras mahdollinen, mutta ajattelen asiaa myös miehen kannalta; olimme jo eronneet kun kerroin raskaudesta ja samaan syssyyn kertoi mies aloittaneensa uuden suhteen (ovat muuten nyt, miltei neljä vuotta myöhemmin, kihloissa ja asuvat yhdessä, nainen on ihan mukava, muttei kyllä edelleenkään sulata tilannetta ja tekee miehelle vaikeaksi lapsen tapaamiset..), eli alusta asti oli selvää että idyllinen tavallinen perhe-elämä ei tulisi kyseeseen. Välimatkan ja muiden syiden takia myöskään lapsen tapaaminen kovin usein ei tule kysymykseen, eikä hänellä ole mitään päätösvaltaa lapsen suhteen mihinkään. Ymmärrän (tavallaan?) siis miestäkin, ja uskon, että saimme ikävän tilanteen käännettyä ainakin kohtalaisesti parempaan suuntaan. Aika näyttää, miten katkera lapsesta nyt sitten tulee. Mutta silloin on vastuu minun, itse olen tehnyt päätöksen alkaa yksinhuoltajaksi. Selittelen siis vasta, kun selitystä vaaditaan...



Ap:lle nyt toivoisin lähinnä avointa mieltä; koita ottaa huomioon kaikki osapuolet. Kuitenkin tilanteessa on vain yksi osapuoli, joka ei voi tuoda mielipidettään julki ja jonka puolesta olet velvollinen tekemään ratkaisuja hänen parhaansa mielessäsi... Eli, vaikeaa on, mutta eiköhän ne ajan kanssa selviä. Tsemppiä.

kun tiedät, että saat romautettua vaimon elämän ja aiheutettua tälle monen vuoden ahdistuksen ja masennuksen. Mikä ihana vahingonilo jos vaimo vaikka joutuu jopa masennuslääkkeitä syömään.

Ja sepä vasta hieno tunne on kun miehen lapsilla elämä menee perseelleen. Oi kun tuntuu ihanalta kun lapset sitten oireilevat ja heilläkin ilmenee masennusta ja koulu alkaa mennä huonosti.

Kyllä aina kannattaa kytätä varattuja miehiä ja hommata lapsia niiden kanssa ja ehdottomasti vielä kailottaa kaikelle maailmalle, kuka isä on. Mielellään vielä valehdella miehelle, että käyttää ehkäisyä.

Se ilo, että saa kokea voittavansa jonkun naisen kun saa napattua sen miehen, korvaa kyllä kaiken.

Tällaista tapausta seuraan juuri sivusta ja tuen tätä vaimoa ja heidän lapsiaan. Vaimo on täysin rikki ja laihtunut 15 kiloa ja syö unilääkkeitä. Lapset oireilevat.

Tämä uusi onni eli uusi nainen vahingoniloisena nauttii voitostaan kun sai rikottua lopullisesti miehen perheen. Mieshän toki kusipää oli kun petti vaimoaan. Mutta kun ei suostunut jättämään, uusi onni jätti ehkäisyn salaa pois ja hommasi itsensä paksuksi.

Mies kyllä tiesi etten käytä ehkäisyä ja ollaan tuttuja melkein 10v ajalta. en tiedä millainen isä ois käytännössä mut ei se mitenkään järkyttyny tästä raskaudesta ollu. en tiiä aikooko kertoa vaimolleen (jota pitää ihan pilkkanaan muutenkin) jos isyyttä ei virallisteta. mulle sinänsä sama tietääkö vaimo vai ei, ja miehenmalleja lapsella tulee olemaan muuten lähellä paljon.

pilaa toisen elämän, joten miksei, omatunto lienee tuntematon käsite sinulle.

Ei sitten ole tullut mieleen pohtia tätä asiaa tuon miehen kanssa, vai onko tämä kosto siitä, ettet olekaan niin ihana, että mies jättäisi vaimonsa?

Minä tekisin näin: kertoisin isälle, että on saamassa lapsen. Tekisin selväksi, että aion pitää lapsen ja olen valmis kasvattamaan lapsen myös yksin. Vaadin kuitenkin isän nimeä paperiin. Kerron, että olen valmis dna-testiin, jos tuleva isä on epävarma isyydestään.

Kerron myös, että hänen perheen ei tarvitse tietää. Hän voi itse kertoa, jos näkee sen tarpeelliseksi, mutta, että itse en asiaa mene hänen vaimolleen kertomaan.



Eli kertoisin isälle lapsesta ja pakottaisin tunnustamaan isyyden lapsen edun mukaisesti, mutta antaisin mahdollisuuden kertoa perheelleen itse tai olla kertomatta.

Ehdottomasti näin. Sinun tehtäväsi ei ole tiedottaa tästä vauvasta miehen nykyiselle perheelle. Mies hoitaa jos haluaa siitä kertoa.



Se on vähän niin, että miten kohtelee nykyistä vaimoaan niin niin kohtelee naisia ylipätään. Jos pitää pilkkanaan niin tuskin sinä tulet sen parempaa kohtelua saamaan. Lapsi on tietenkin hieno asia ja riittää, että lapselle on ainakin nyt aluksi yksi turvallinen aikuinen eli sinä. Kaikki mitä sitten tulee päälle on plussaa, mutta lähde siitä, että kasvatat yksin. Silloin et pety.

Halusit lapsen yksin, et siis halunnut lapselle kokonaista perhettä ja isää.

Pakko viilata pilkkua, tuskinpa noissa tilanteissa on kyse siitä että ei _haluaisi_ lapselle kokonaista perhettä ja isää, vaan siitä ettei sopivaa ihmistä löydy.

Joka tapauksessa nuo asiat pitäs musta miettiä riittävän tarkkaan etukäteen. Jos kerran olet sen valinnan tehnyt että hankit lapsen tuollaisen miehen kanssa niin seiso sitten valintasi takana, aivan helvetin epäreilua sitä miestä kohtaan lähteä vetämään jotain toista linjaa.

Entäs sisaruspuolille? Kuuluisiko heidän tietää ja jos, niin minkä ikäisinä? Vasta täysi-ikäisinä?



Tästä näkee, ettei juttu ole tuosta vain poislakaistu, jos jättää ensiksi kertomatta...

Mies on petinsä pedannut, nyt maatkoon siinä. Sitä paitsi teet vaimollekin palveluksen jos saa tietää. Ei KUKAAN tahdo elää tietämättään petturin ja lehtolapsen isän aviopuolisona. En minä ainakaan!

Entäs sisaruspuolille? Kuuluisiko heidän tietää ja jos, niin minkä ikäisinä? Vasta täysi-ikäisinä?

Tästä näkee, ettei juttu ole tuosta vain poislakaistu, jos jättää ensiksi kertomatta...

se, että sisaruspuolet ei välttämättä edes halua tietää... Meillä kokemusta tästä miehen perheestä (siis miehellä tällainen lehtolapsi siskopuoli), ja vaikka mies ja sisaruksensa ovat suhtautuneet häneen ihan kiltisti (koska eihän se hänen vikansa ole että äitinsä halusi väen vängällä yhdenillanjutusta lapsen ja miehen isä on typerys) niin kyllä he mieluummin olisivat olleet ihan tietämättä tästä isänsä töppöilystä... Ja perintöasiakin tietysti harmittaa, koska tällä lapsella on yhtälainen oikeus isänperintöön, vaikkei käytännössä ole juurikaan ollut perheen kanssa tekemisissä.

lapsi, joka on tehty naimisissa olevalle miehelle.

Mies on tunnustanut ja ei silti eronnut. Sisarpuolet eivät ole koskaan pitäneet yhteyttä, kuten ei biologinen isäkään.

Miestä asia ei ole suuremmin vaivannut. Hänellä on ollut hyvä isäpuoli, eikä paljon biologista isäänsä ole miettinyt.

Perinnön toki saa sitten aikoinaan. On ihan kiva lisä meidän talouteen.

Entäs sisaruspuolille? Kuuluisiko heidän tietää ja jos, niin minkä ikäisinä? Vasta täysi-ikäisinä?

Tästä näkee, ettei juttu ole tuosta vain poislakaistu, jos jättää ensiksi kertomatta...