Mitä ajattelisit, jos ystäväsi tulisi uskoon?
Kääntäisitkö selkäsi, että nyt se sekosi? Vai voisitko jopa iloita hänen puolestaan? Voisitko ajatella keskustelevasi uskon asioista hänen kanssaan, vai toivoisitko aihetta vältettävän?
Kommentit (6)
vähenisi ja mistään uskonasioista en todellakaan alkaisi keskustelemaan.
Jos hurahtaisi niin ettei osaisi muusta puhua tai yrittäisi syöttää minulle uskonasioita (en kuulu edes kirkkoon) niin varmasti yhteydenpito hiipuisi hyvin nopeaan..
Ja kyllä, tavallaan toivoisin aihetta vältettävän, mutta olisihan se sitten osa ystäväni elämää, kai siitä voisi keskustella siinä missä muustakin elämästä (esim. omastani).
mutta sitten kun hän rupesi jatkuvasti arvostelemaan minua, syyttelemään minua kaikin puolin huonosta elämästä ja julistamaan kuinka katuu kaikkea sitä mitä olemme yhdessä tehneetkään (ihan normaalia nuoruutta, ei mitään huligaanimeininkiä), rupesi vituttamaan. Kovin monta vuotta emme enää jaksaneet teeskennellä ystävyyttä.
Jos ei yritä tuputtaa ja meno on muuten rauhallista, ihan ok. Voisin kuunnella asiallista puhetta jonka tarkoitus ei ole käännyttää (onko mahdollista?). Mutta jos kääntyy uskoon ahdistuksesta päästäkseen niin silloin usein se on addiktion kaltainen tila ja rasittavaa ympäristölle. Epäilen etten jaksaisi sellaista ja muutenkin häntä eivät sitten varmasti enää kiinnostaisi valoa näkemättömät ystävät, jolleivät nämä ole potentiaalisia käännytettäviä.
no voi helvetti, taas yks höynähtänyt.
mihinkä uskoon?