Avoin kirje Pandemrix GSK rokotteen vaaroista.
"Pyytäisin kannanottoa seuraaviin kysymyksiin.
Kuten yhteydenotostani saattaa päätellä olen huolissani PANDEMRIX GSK rokotteen mahdollisista sivuvaikutuksista perehdyttyäni perusteellisesti sekä suomenkieliseen että englanninkieliseen tuote ja tutkimustietoihin. (Pandemrix_PI_23oct09.pdf,emea-combined-h832fi )
Itse epäröin ja monet tuttavaperheet epäröivät.
Olen mukana monessa nuorisotoiminnassa ja siksi koen ahdistusta mahdollisista vakavista sivuvaikutuksista.
1 prosenttikin on liikaa.
1.) Yleisesti ei mielestäni ole tullut esille GSK oman esitteen tieto että kyseessä on WHO 11.6.2009 PANDEMIA julistukseen perustuva osittain tutkimaton "Poikkeuslupalääke".
"B. Myyntilupaan liittyvät ehdot: Pandemrixia voidaan markkinoida ainostaan silloin kun WHO/EU on virallisesti julistanut influenssapandemian ja sillä ehdolla että, Pandemrixin myyntiluvan haltia ottaa virallisen pandemisen viruskannan huomioon." (emea-combined-h832fi, s.17)
2.) "Tietoa rokotteen käytöstä on 3-9v lapsilla tutkimuksia on tehty hyvin rajoitetusti. Tiedot puuttuvat alle 3v lasten ja 10-17v nuorten osalta kokonaan."(emea-combined-h832fi, s.4)
3.) Ne tutkimukset joita on tehty on minun perehtymiseni perusteella tehty 0.5ml annoksilla jossa toinen annos 0.5ml on annettu 3viikon päästä.
Mitä annostusta THL suosittelee käyttää eri ikäisille lapsille?
4.) Voidaan siis pitää PANDEMRIX rokotetta tutkimuslääkkeenä joka on ilmoitettava rokotuslupaa harkitseville vanhemmille. Koska ei ole kyseessä rutiinitoimenpide on kummankin vanhemman allekirjoitus vaadittava. Eikö niin?
5.)Suomi on aina ollut turvallisten rokotusten maa. Toivon että ihmisten luottamus ei horju juuri perustetun THL johdon mahdollisen epäpätevyyden johdosta..
Rokote sisältää elohopeayhdiste tiomersaalia toisin kuin Suomessa tavallisesti käytettävät influenssarokotteet, ja rokote sisältää skvaleenia sisältävää adjuvanttia toisin kuin tavalliset kausi-influenssarokotteet.
2000-luvulla Suomi on lopettanut omien rokotteiden valmistuksen. PANDEMRIX rokotustiedotus on ollut puutteellista ja THL on antanut Hysteriaa aiheuttavia, jopa valheellisia lausuntoja iltapäivälehtiin.
Esimerkiksi: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/75523-k ... i%E2%80%9D
Monien huolestuneiden
lapsiperheiden puolesta
T: Eric de Wit "
Kommentit (26)
Hei, jätä rokotus ottamatta niin ei tarvii viettää aika copy-pasteamalla jotain skeidaa jostain netistä. Menkää vaikka hiekkikselle!
asiallista tekstiä. Kauhistuttaa tuo että rokotetta ei siis ole testattu lainkaan alle 3-vuotiailla. Muistissa on vielä hyvin takavuosien talidomidikatastrofi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Talidomidi
päävaltamediolle!! (=HeSa ja YLE ja ehkä Maikkari jossain määrin).
Ei linkkejä vauva.fi-saiteille vaan MEDIALLE!!!
alkanut huolestuttamaan ja jopa itkin asiaa tänään neuvolassa. on kuulemma ollut puhetta ettei olla tutkittu tarpeeksi mutta EI OLLUT puhetta.
otin siis lapsilleni 3v ja 7kk rokotuksen viikko sitten :(
neuvolassakin oli sitä mieltä että vasta parin vuoden päästä näkee mitä haittavaikutuksia oli...siis vasta KAHDEN vuoden ;( minä olen vaan itkenyt monta päivää.
kerro mitä vastasi...
Filippiinien tapaukseen viittaavia sivuja.
http://thinktwice.com/birthcon.htm
http://www.tetrahedron.org/articles/new_world_order/HcG_Vaccine_for_Pop…
http://www.lifesitenews.com/ldn/2003/jan/03013003.ht
Ainakin nämä lähteet ovat sitä mieltä että rokotukset 90-luvulla Filippiineillä ja joissakin muissakin kohteissa ovat aiheuttaneet lapsettomuutta
Ja ainakin nämä jutut todistavat, että rokotteella voidaan hyvin helposti muuttaa elimistön erittäin herkkä immuunijärjestelmää ja hormoonituotantoa. Seurauksena voi olla lapsettomuus ja/tai monia muitakin haittoja. Täällä kun porukoilla tuntuu olevan käsitys, että aivan sama mitä kehoon laitetaan, niin kyllä elimistö toipuu. ...Mulle on aivan sama yli 18 v. mitä itselleen tekevät, mutta lapsille tehdään nyt isosti vääryyttä kun heidän tulevaisuus laitetaan tuurin varaan
Meillä loppuu alle 3 vuotiaiden rokotus vajaan kahden tunnin päästä. En ole lähtenyt rokotusta lapselleni ottamaan, mutta koville päätös otti ja ottaa edelleen. Vaatii kauheasti rohkeutta jättää rokotus ottamatta kun vastassa on niin suuri auktoriteetti kuin THL ja koko Suomen valtio.
ahneilla on paskainen loppu tässä sikarokoteasiassa.
niin makaa kuin petaa.
meille ei sitä piikkiä tule kellekkään.
Sinun lapsellasi viestistäsi päätellen ei, mutta oletat siis, että jossain pitäisi olla joukko pikkulapsia, joiden vanhempien olisi pitänyt antaa rokote lapselleen ensin jotta sinä voisit sitten antaa sen omallesi turvallisin mielin?
Hyvin harvoja lääkkeitä ylipäätään koskaan testataan lapsilla BTW.
Ihan aiheellinen huoli. Onneksi meillä ei menty massan mukana ja otettu rokotetta. Nyt on kaikki sairastaneet taudin erittäin lievänä, eli meidän osalta asia on loppuunkäsitelty. Nämä rokotetut taas saavat pelätä ainakin sen kaksi vuotta että tuleeko mitään haittavaikutuksia.
Kaikkeen ei vaan ole "takuita", pandemia on levinnyt nopeasti ja rokotukset tulivat viime tipassa jo nyt; jokaisen täytyy tykönään punnita (ja myös miettiä mihin lähteisiin uskoo enemmän kuin toisiin), pitääkö rokotuksen riskejä sikainfluenssan riskejä isompina vai pienempinä.
(Itse otin lapsilleni (iät välillä 7 kk ja 6 v) rokotuksen, tiedän että on olemassa riski rokotusreaktioon myÖs ajan kanssa, mutta yhtälailla tiedän että sikainfluenssaan on jo kuollut ihmisiä, myös perusterveitä lapsia.)
yleensä hysteerikko asioissa ja siksi meninkin neuvolaan kyselemään vahvistusta että tein oikein mutta en tainnut tehdä...
nro6
sikainfluenssan sairastamisesta voi pitkällä tähtäimellä olla.
Siitä ei ole vielä kokemuksia.
Monet virukset voi altistaa jollekin vielä vuosien päästä.
Ihan aiheellinen huoli. Onneksi meillä ei menty massan mukana ja otettu rokotetta. Nyt on kaikki sairastaneet taudin erittäin lievänä, eli meidän osalta asia on loppuunkäsitelty. Nämä rokotetut taas saavat pelätä ainakin sen kaksi vuotta että tuleeko mitään haittavaikutuksia.
olla jotain haittavaikutuksia vai ei ota rokotusta ja ottaa riskin että vaarantaa lapsensa hengen???hymm.kumpi vai kampi???
rökotukseen ei ole kukaan vielä kuollut mutta tautiin on.
ainahan näitä rokotusten vastustajia on,mutta itse en lukeudu niihin.ja onneksi ovat hyvin pieni vähemmistö.
miten joku voi sanoa ettei tiennyt mahdollisista haittavaikutusista. Ettekö te käy netissä ollenkaan. Itse en ole koskaan ollut rokotustenvastainen. Olen antanut laittaa kaikki rokotteet lapselleni ihan kiltisti.
En nyt muista mistä "silmäni avautuivat" tämän rokotteen kanssa. Kai se oli jonkun huoli täällä rokotteen myrkyistä. Siitä lähtien aloin lukemaan tarkemmin rokotteesta ja sen haittavaikutuksista.
Tämä av on ollut jo kauan aikaa täynnä kirjotuksia rokotteesta. Miten ihmeessä siis täällä kirjoitteleva voi sanoa ettei tiennyt.
Kuutoselle jaksamisia!
silloin viime viikolla hysteerinen kun lapsiakin oli kuollut tähän tautiin...siksi en ottanut selvääkään vaan luotin sokeasti kun rokote paikkakunnalleni tuli.
nro6
Koita ajatella muita asioita. Tosi harvoillehan niistä varmaan mitään pahoja tulee. Ajattele lapsiasi, ja yritä unohtaa koko asia. Nekin vaistoo, jos hermoilet koko ajan. Nyt vaan sitä "laatuaikaa" lasten kanssa :)
todella harvaa käytössä olevaa lääkettä on testattu lapsilla. Muistaisin kuulleeni, että n 90% lääkkeistä, joita käytetään lasten sairauksien hoitamiseen on sellaisia, joiden vaikutuksia lapsiin ei tunneta.
Antaisi hiukan vakuuttavamman kuvan, jos olisi edes tarkistuttanut tekstinsä oikeinkirjoituksen, rakenteen ja tyylin jollain, joka osaa suomea.
moni joka on kuollut sikainfluenssaan, oli myös jo rokotettu.
Entä jos, en siis missään nimessä sano, että näin on, mutta entä jos, rokote yhdessä jo elimistössä olevan viruksen kanssa tekeekin taudista rajumman?
Kukaan ei voi sitä varmaksi sanoa, etteikö näin voisi olla.
Hei, jätä rokotus ottamatta niin ei tarvii viettää aika copy-pasteamalla jotain skeidaa jostain netistä. Menkää vaikka hiekkikselle!