Saavatko teidän 8-vuotiaat katsoa Salkkareita?
Meidän 8-v. sanoo, että monet hänen luokkalaisensa saavat ja kärttää itsekin lupaa katsoa. Itse en ole koko sarjaa juuri koskaan katsonut, mutta siitäkin vähästä minulla on sellainen käsitys, ettei se kuitenkaan olisi 8-v:lle soveltuva.
Kommentit (31)
Viitsiikö sitä oikeasti katsoa edes kukaan AIKUINEN?
salkkarit ovat todella ala-arvoinen sarja
Digi uudistuksen jälkeen pantiin tv pois, ja ei sitä ole kukaan kaivannut, netissä kyllä ollaan sitten liikaa, mutta lapset oppineet nopeasti englantia, kiitos you.tuben, ja kaikkien pelien.
Käsittämätöntä miten nuorien annetaan katsoa selvästi aikuisten ohjelmaa. Ja sitten ihmetellään kun lapset puuhailee välitunneilla näitä aikuisten juttuja.
Tosin kukaan muu ei haluaisikaan kuin 7-vuotias ja juuri siksi kun niin monet kaverit saa katsoa. Meillä menee töllö kiinni viimeistään klo 19, isommat saa katsella yhdeksään omassa huoneessaan. Meillä katsotaan telkkua tosi vähän muutenkin, joskus menee parikin päivää ettei avata ollenkaan. Elokuvia katsotaan kyllä usein.
ovat kertoneet aika ikäviä kokemuksia siitä, millaista oli näytellä salkkareissa.
Mutta kuulemma 2. luokkalaisista moni katsoo sen säännöllisesti.
Enemmän kuitenkin pöyristyin siitä, että 2. luokkalaiseni luokkakaveri saa PIKKUveljensä kanssa katsoa arkena elokuvia, jotka alkaa klo 21. Tässä nyt tietysti on kyse siitä, mitä tuo kaveri itse on sanonut, mutta kaipa siinä joku todenperä on..
katsoa. Ei meillä katso kukaan. On todella _edesvastuutonta_ ja huonoa vanhemmuutta antaa alle 12-vuotiaan katsoa.
kevään päätösjakson jälkeen EI ENÄÄN IKINÄ katso! Vaikka kuinka juteltiin lasten kanssa että ne vaan näyttelee ja muuta vastaavaa niin silti vanhin kysyy että miten sitten kun kuolee niin silti hengittää siellä arkussa? Ja ei keksitä muuta selitytstä tuommoselle kysymykselle kuin ko. ohjelman tapahtumat!