Kehukaa mulle pieniä poikia! ov

Tämän verran osaan kehua!

Minä inhosin aina pieniä poikia, kunnes sain kaksi omaa. Ja heidän syntymän jälkeen tytöt ovat alkaneet tuntua ärsyttäviltä suorastaan ;)



Pienet pojat ovat jotenkin niin viattomia ja suoria. Tytöt usein supattavat ja juonittelevat, ovat "pikkupimuja".



Pienet pojat ovat avoimia, innokkaita oppimaan uutta, äidin pikku murmeleita.



Kyllä sä sen huomaat jos oman pienen pojan saat!

mutta jo pojan syntymästä saakka on tuntunut niin rakkaalta.



Ikää söpöläisellä on nyt 2,5-vuotta ja on toki innostunut autoista, mutta myös eläimistä, vauvoista, legoista, palapeleistä, musiikista. Maailman ihanin lapsi enkä voisi kuvitella, että olisi tyttö, jolle pitäisi ostaa vain vaaleanpunaista. Yhtään spidermania tms ei ole toistaiseksi hankittu leluiksi tai vaatekuoseissa, eli vaatteissa löytyy oikeesti kivoja myös pojille.



Ot, en juurikaan kestä ihan tyttölasten äitejä jotka usein korostavat, että tyttö on niin paljon helpompi / ihanampi / kiltimpi/ kivempi pukea tms ilman mitään kokemusta pienistä pojista!

Pienissä pojissa on niin paljon energiaa, että se tarttuu myös äiteihin! Pienet pojat rakastaa intohimoisesti ja pyyteettömästi äitejään (jos äidit sen ansaitsee ja vaikka ei edes ansaitsisi) ja pienet pojat on niin suoria ja rehellisiä! Pieni poika kun painaa poskensa sun poskea vasten ja kuiskaa, että "äiti mä tykkään susta" niin kylmät väreet menee...



Itse en ole etukäteen toivonut jompaa kumpaa sukupuolta, kumpikin on ollut yhtä tervetullut. Kaksi poikaa on tähän mennessä syntynyt, ja suurempaa lahjaa en olisi voinut odottaa! Kolmas lapsi syntyy näinä päivinä, kumpi vaan on taas tervetullut ja poika ei missään nimessä olisi pettymys, vaikka kolmannen jälkeen lapsilukumme onkin jo täynnä. Pieni poika = rakkaus ;)

Just tuollaista vakuuttelua tarvitsenkin, että vaikka ennakko-oletus pojista olisi kuinka negatiivinen tahansa, niin se oma poika on silti maailman ihanin.



Enkä tosiaan tiedä edes, odotanko poikaa vai tyttöä.



Mutta tuosta tyttöjen helppoudesta mun pitää kyllä kommentoida, että oma tytön naperoni on kaikkea muuta kuin hiljainen hissukka. Hänellä on tahtoa ja rohkeutta vaikka kuinka ja välillä olen hänen kanssaan vallan helisemässä. Mutta se ei muuta sitä seikkaa, että poikien leikit ova yleensä riehakkaampia (sitä iänikuista karjumista koko leikin ajan...) ja vaatteissa pienempi valinnanvara. Tytölleni olen ostanut jonkun verran vaaleanpunaistakin, mutta paljon on niitä poikamaisia ruskeita ja vihreitäkin vaatteita. Mutta pojalle en kehtaa vaaleanpunaista sydän/kukka-teemaa hankkia... AP

Meillä äiti on prinsessa, jota ritarit suojelevat :)

joka on nyt ihana 7v. itse tykkaan poikien leikeista enempi kuin tyttojen ni siksi toivoin poikaa. juu, on villi, mutta niin kiinnostunut kaikesta mukaansatempaavalla tavalla. avoin, puhelias, itsevarma... aivan upea tyyppi

Mutta se ei muuta sitä seikkaa, että poikien leikit ova yleensä riehakkaampia (sitä iänikuista karjumista koko leikin ajan...)

Meillä poika ja kavereita käy usein kylässä, eikä koskaan ole mitään karjuntaa kuulunut. Tykkäävät usein legoista yms. eikä niillä leikkimiseen karjunta kuulu.

Mulla menee kyllä inhon kylmät väreet, kun joku hehkuttaa, miten kylmät väreet menee kun poika sanoo rakastavansa äitiä jne. Anteeksi vaan, mutta en voi sille mitään. Jospa suhtautuisitte sekä tyttöihin että poikiin tasapuolisesti ja asiallisesti, niin ei tarvitsisi ehkä miettiä, miksi tytöt on niin ja pojat näin...

maailman ihanin ja suloisin pieni 4-vuotias sydämmen valloittava poika sekä veljensä osaa hurmata naiset ikää hurmurilla on 8-vuotta.



Pojat ovat suorempia ja rehellisempiä kuin tytöt!Tytöt usein kieroiltevat poikia enemmän.

ja en voinut mitään sille tunteelle että pojasta tulisi pettymys. Kun poika sitten syntyi ja tuijotti maailmaa vastasyntyneen viattomilla tummilla silmillä ja pieni suu mutrussa, niin purskahdin itkuun koska tunsin niin suurta katumusta siitä että kuvittelin etukäteen etten pystyisi rakastamaan häntä, liikuttavaa, täydellisen suloista pientä, ikiomaa lastani. Tunne oli syyllisyydessään todella kouraiseva. Rakastan molempia lapsiani, tyttöä ja poikaa, ihan valtavasti.

Ja niin vain kävi, että sain ylivilkkaan riekkuvan pojan, jolla lopulta diagnosoitiin adhd. Rakastan häntä silti.



Siperia opettaa.

6 v pojan kanssa puuhaillaan vaikka mitä kivoja juttuja yhdessä: olemme kumpikin kiinnostuneita tieteestä ja katsomme yhdessä dokumenttiohjelmia, käymme leffassa, Heurekassa, lintsillä menemme kahdestaan kaikkiin vuoristoratoihin, jne... Meillä on aina valtavan hauskaa yhdessä!



Sukupuoli on meidän äiti-lapsi -suhteessa ihan sivuseikka, sillä luonteemme ja kiinnostuksemme kohteet ovat todella samankaltaiset.



Kaksi muuta vielä niin pieniä, etten vielä tiedä, mitkä asiat meitä sitten tulevat yhdistämään, kun alkavat kiinnostua ulkomaailmasta. Odotan jo innolla!

se tekninen suuntautuminen jaksaa minua naurattaa. Aina mietitään, MITEN joku asia toimii ja kaikki pitää purkaa, jotta nähdään, miten se toimii :-). Se vaan on jotain niin käsittämätöntä...:-)

Ap, mä luulin odottavani tyttöä, ja olin siitä aika helpottunut, koska en tuntenut yhtään tosi ihanaa poikaa. Mut ehkä juuri sen vuoksi sainkin pojan, joka on niin ihana, vilpitön, hauska ja eloisa pikkumies et mun sydän pakahtuu jo siitä että ajattelen häntä.



Jos saat pojan, pääset kurkistamaan ihan eri maailmaan, poikien maailmaan. Se on hauska matka, ja auttaa sua ymmärtämään tätä maailmaa ja puolta maapallon väestöstä vähän paremmin...bonuksena siis, että miehenkin ajatusmaailma aukeaa vähän eri tavoin, kun hän saa käydä lapsen kanssa läpi omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan.



Jokaisen äidin pitäisi saada oma pieni poika, se avaa silmät ja sydämen!

niin myös pojat, omalla hurmaavalla tavallaan. Pienet pojat ovat elämänjanoisia, tiedonhaluisia pieniä seikkailijoita ja tutkimusretkeilijöitä, jotka haluavat valloittaa maailman. Aina välillä he sieltä retkiltään palaavat äidin halittavaksi ja ruokittavaksi, tankkaamaan hellyyttä ja sitten taas mennään... :-) Pienistä pojista kasvaa parhaimmassa tapauksessa kohteliaita nuoria miehiä, jotka aikanaan rupeavat isäksi pienelle pojalle tai tytölle ja opettavat seuraaville sukupolville miten ollaan poikia ja miehiä - sen opetuksen mukaan, mikä ovat kotonaan saaneet. Se, miten äiti kohtelee pientä poikaansa, antaa mallin sille, miten nainen kohtelee miestä ja toisinpäin. Äideillä (ja tietty isillä) on suuri merkitys ja vastuu tässä asiassa.

ikää nyt 7 kk. Aivan mahtava tyyppi, iloinen ja nauravainen vauhtiveikko.



Todella rakastettava räpsyripsihurmuri, mieletön persoona.



Ihana, ihana, ihana!

rutistaa ja suukottaa, se on todella ihanaa.

kun pieni riiviöpoika laittaa hetkeksi pyssyt ja miekat sivuun, tulee halaamaan äitiä ja sanoo: sä olet äiti mun lakkain ja kaikista palas äiti kulta!

Meillä on kotona kolme pojanviikaria, 9v, 5v ja 3v ja olen äärimmäisen ylpeä kolmesta jässikästäni. Kaikki ovat persoonaltaan kauhean erilaisia mutta elämä poikakolmikon kanssa on helppoa, suorasukaista, mutkatonta, huumoripitoista, yllätysrikasta, vauhdikasta ja täynnä rakkautta. Pojat ovat suoria teoissaan ja sanoissaan, hyvässä ja pahassa. Äläkä värivalinnoista huoli, 9v kiekkopojan ja hänen kavereidensa ehdoton suosikkiväri on ollut jo kauan pinkki.:) Ei poikien vaatteissa ole enää mitään värikoodeja muutenkaan, kun vaan etsii löytää ihania kirkkaita värejä.

Olipa IHANA lukea tällaista pinoa jossa niin monen sydämet on vienyt pieni poika!