kysymys raskausmahasta
Olen nyt rv 27+3 ja muutamia kertoja mahani mennyt ns. "kovaksi".
Tunnen kun lapsi jotenkin tulee tuohon mahan pintaan ja mahani silleen muuttaa muotoaan ettei ole pyöreä ja tulee sellainen paineen tunne.
Tämä kestää ihan muutamia kymmeniä sekunteja ja lakkaa sitten ja massu palaa normaaliin muotoonsa.
Ei satu mitenkään, mutta olisin kysellyt onko tällainen oire ennakoiva supistus vai mikä??
Kommentit (3)
harjotussupistuksen ja ennakoivan ero on YLEENSÄ se, että harjotukset ei satu. Mahan "kovaksi" meneminen on nimenomaan supistusharjoitus ja mahan muodon liikkeet on vauvan liikkeitä. Maha on eri muotoinen sen mukaan, missä vauvan peppu ja pää ovat. Mulla ainakin näkyi ihan selkesti mahasta, milloin esimerkiksi jalkoja oiottiin, kun pikkuiset möykyt ilmeistyi hetkeksi mahaan.
Harjotussupparit on ihan normaaleja ja kuuluu synnytykseen valmistautumiseen.
juurikin näin mennyt miten kolmonen sanoi :)
AP
Vaaraton, jos ei ole kipeä eikä avaa kohdunsuuta. Mulla on ollut jo raskausviikosta 15, tosin edellisessä raskaudessakin oli ja silloin muuttuivat kivuliaiksi ja vaikuttivat kohdunsuuhun. Neuvolassa voi tarvittaessa tarkistuttaa tilanteen, mikäli noita tulee usein. Satunnaiset supistelut ei yleensä haittaa mitään.