Itse pienenä päiväkodissa olleet eivät jaksa olla kotiäitinä

MÄ olen ollut 9kk kun menin pph:lle. 3v:sta eteenpäin päiväkodissa.



Mun lapset oli 2v ja 3,5v kun menivät päiväkotiin, sitä ennen olin heidän kanssa kotona.

Alle 2v:tä en olisi ikinä pistäny päiväkotiin!

[ Mulla äiti oli kotona ihan koko lapsuuteni, siis ihan KOKO lapsuuteni, aina lukion loppuun asti. Olin ainoa lapsi. Ihan pienenä, alle kouluikäisenä, mulla ei ollut kavereita, kaikki oli tarhassa hoidossa tai pph:lla. Minä päätin jo lapsena, että kun saan omia lapsia, ne menevät hoitoon - juuri sen takia, että TIEDÄN mitä se arki on, kun on äidin kanssa kotona ilman kavereita. En ikinä haluaisi sellaista lapsuutta omille lapsilleni!

sitä että ollaan sitten vaan pelkästään äidin kanssa ilman mitään muita kontakteja.

Meillä päin ainakin kotiäidit treffailevat paljon, kyläilevät puolin ja toisin. Lapset ystävystyvät keskenään. Meillä 12-vuotias on edelleen ystävä ihan pienenä tapaammiensa 2 kaverin kanssa, vaikka nuo kaverit ovat muuttaneet jo muualle.

Eiköhän tuo ole aivan äärimmäinen poikkeus, jos kotihoidossa ollessa ei ole ketään kaveria eikä näe muita kuin äidin.

Minun äitini on ollut aina kotona, tehnyt kyllä töitä siinä samalla, mutta siis ei koskaan töissä kodin ulkopuolella. Omat lapseni aloittivat päivähoidon 1,5- ja 2-vuotiaina; esikoinen tosin palasi kotihoitoon kahdeksi vuodeksi kuopuksen synnyttyä. Ja tämä siksi, että minäkään en olisi voinut kuvitella olevani kotona paria vuotta pidempään: haluan tehdä töitä ja koen myös, että lapsen on hyvä altistua muidenkin kuin omien vanhempiensa näkemyksille. Kotiäidit, jolla tarkoitan vuosikausia, väh. 5 vuotta kotona olleita, ovat usein hitusen kapeakatseisia jolloin lapsistakin helposti kasvaa sellaisia - minä haluan omistani avarakatseisia ja sosiaalisia.

me korkeasti koulutettujen äitien lapset olemme olleet keskimäärin enemmän päivähoidossa kuin vähemmän koulutettujen lapset ja vielä nykyäänkin korkeasti koulutetut äidit ovat huomattavasti useammin työelämässä. On se nyt sitten hyvä tai huono.



Itse olen pienenä hoitoon mennyt (jo 3 kk iässä!, 70-luvun alussa äitiysloma oli niin lyhyt), mutta omat lapseni ovat olleet kotona 2-3 vuoden ikään asti.

että ihan tutkitusti äidin korkea koulutus ennustaa myös hyvin (korreloi) lapsen koulutustason kanssa. Aika loogista siis että akateeminen äiti käy useammin töissä ja myös hänen lapsestaan tulee todennäköisemmin töissä käyvä akateeminen. Näin siis ihan puhtaasti todennäköisyyksien mukaan, yksilöiden kohdalla toki on eroja.

Muistan miten koin sen hylkäämisenä joskus lähempänä vuoden ikää. Äiti meni, vaikka kuinka itkin perään. Muistan vieläkin minkä väriset ikkunaverhot ym tuossa huoneessa oli. Muistan kuinka en katsonut edes päin, kun äiti tuli hakemaan minua hoidosta. No tätä jatkui isompanakin. Äitini oli ja on edelleen työkeskeinen ihminen. Iltani kotona olivat yksinäisiä, koska hän opiskeli ym ja ei ollut henkisesti minulle läsnä. Sain kaikki toivomani lelut vain.

Vaimoni hoitaa meidän lapsia kotona. Olen todella tyytyväinen, että omat lapseni saavat kotilapsuuden. En ole kuitenkaan painostanut vaimoa jäämään kotiin. Meillä taistellaan siitä, että kumpi saa jäädä kotiin. Vuoroni tulee vuoden kuluttua.

Kahden lapsen isä

päiväkodissa tai hoidossa en ole lapsena muutenkaan ollut. Omani laitoin kuitenkin päivähoitoon, koska halusin palata mielenkiitoisen työnikin pariin. Olin kuitenkin pari vuotta / lapsi kotiäitinäkin. Ja päiväkotiin laittamisella ei ole mitään tekoa sen kanssa, ettei viihtyisi lastensa kanssa. Lasten kanssa vietetty aika on ihaninta, mitä elämässäni on, mutta pidän myös työstäni. Myös taloudelliset realiteetit puhuvat työn teon puolesta. Onneksi voin pitää lyhyet hoitopäivät!

sinulle mukavuus käy työmotivaation yli mennen tullen ja pyyhkii vielä jalkansakin siihen.

Itse olen ollut hoidossa 3kk lähtien. EIhän työmotivaatiolla ja töihin lähtemisellä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Jos lähtisin nyt töihin tapahtuisi seuraavaa: Mieheni on yrittäjä ja osallistuu arkeen tod satunnaisesti. Eli saisin joka aamu raahata lapset itse hoitoon 3kpl ja huolehtia myös iltapäivällä takaisin. Lisäksi saisin tehdä palkkatyöni päälle kaikki kotityöt illalla, kun tulen kotiin. Käydäkaupassa ym. muut hommat. Siis on helpompaa olla kotona ja hoitaa lapset täällä, kuin lähteä töihin vaikka kivaahan se olisi. Miettikää vähän noita teidän keskustelunaloituksianne, ennen kuin päästätte itsenne irti. Niin voihan se olla että täällä on tähän aikaan vain pelkkiä kotiäitejä netissä. Ja kannattaa ennemmin mennä sinne töihin ,kuin menettää hermonsa kotona lasten kanssa. lapset voi yleensä silloin hyvin, kun äitikin voi hyvin. AAmuja kaikille!

Itse olen ollut hoidossa vauvasta asti, ensin omalla tädilläni joka oli pph ja sitten päiväkodissa.



Oma äitini menestyi työelämässä hyvin ja työn tekeminen on aina ollut perheessämme itsestäänselvä lähtökohta ja meiltä lapsilta on myös edellytetty esim. kesätöihin hakeutumista heti kun se on iän puolesta ollut mahdollista. Mulla on hyvin voimakkaasti kotikasvatuksessa juurrutettu vanhan sananlaskun mukainen ideologia "joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä". Ehkä tästä syystä olen aina pitänyt normaalia töissä käymistä ihan itsestäänselvyytenä ja lapsemme ovat menneet päiväkotiin n. 2-vuotiaina. Mulla ei siis todellakaan ole mitään uraa - ihan normaali, koulutustani vastaava työ, jossa en hingu mitään hullua uraputkea.



Itseasiassa viihtyisin kotona ja olen tykännyt äitiyslomalla olemisesta, mutta olen kokenut sen kyllä ihan silkaksi lomaksi! Isompien lasten kanssa mun mielestä kotona oleminen on lomaa - ihan samalla tavalla kun nyt työssä käyvänä miellän kesäloman lomaksi vaikka olenkin lasten kanssa 24/7. Kotiäitys on _minun mielessäni_ lomailua, enkä sitä muuksi osaa ajatella, vaikka täällä jatkuvasti hoetaan kuinka kovaa työtä se on. Oman kodin ja lasten hoitaminen :) Mun omatunto ei soisi olla olla kotona varsinkaan enää nyt, kun lapset ovat jo isompia (nuorin 4-vuotias) ja tuntuisi kauhealta perustella kaikille kotona olemista (omasta tuttavapiiristäni kukaan ei ole ollut kotona yli 2½-vuotiaan lapsen kanssa ellei ole sitten jo odottanut seuraavaa ja ollut äitiyslomalla). "No mä vaan olen ja mies käy töissä".



Itselleni lapsena päiväkoti oli ihan kiva paikka ja osa arkea ja näin uskon ja tunnen omien lastemme myös ajattelevan. Ihan normaali osa arkea ja elämää.



Että ehkä ap:n teoria pitää paikkansa siinä mielessä, että minkä roolimallin kotoa saa, sen mukaan järjestää myös oman elämänsä.

Niin en ihmettele miksi jotkut ahdistuu omassa KODISSAAN ja äitiyteen kun yrittää johonkin sairaaseen muottiin!!



Itse olen neljän äiti, olen sekä ollut joko pidempään kotona lapsien kanssa, mennyt pian lapsen saamisen jälkeen taas töihin ja jälleen jäämässä kotiin pidemmäksi aikaa.



Oma äiti on käynyt töissä, en ole ollut ihan vauvasta tarhassa kuten veljeni. Molemmilla on työpaikat ja halua olla kotona ja töissä.



Minusta työssäkäyminen on luonnollinen asia ihmisen (myös naisen) elämässä.

Itse en osaa kuvitella että ahdistuisin kotonani lapsien kanssa, se on minusta suuri rikkaus etta voi valita kotiin jäämisen ja sitä rahallisesti tuetaan. Saisi olla suurempi tulo kylläkin kuin työttömällä, mutta minkäs teet?



Itse pystyn käymään töissä, minusta oma kellokorttityö on raskaampaa kuin lapsien kanssa 247 kotona oleminen. Mutta hei: toi on semmosen mielipide, joka luultavasti ei ole kokeillut perheellisenä työntekoa ja morkkaa niin tekeviä. Säälittävää pätemistä!



Kotiin jäävä uudelleen synnyttäjä, jolla työpaikka odottaa palaamista.

Uskon kyllä siihen, että ihminen saa kotoaan mallin siihen millaista elämän "tulisi olla"... Minä siis tulen hyvin perhekeskeisestä kodista. Meillä oli äiti kotona siihen saakka, että minä ja pikkuveljeni lähdimme kouluun. Sen jälkeen hän lähti töihin, me menimme koulun jälkeen naapurin lapsuudesta saakka tutulle pph:lle välipalalle ja läksyjen tekoon, ja kohta äiti tulikin jo meitä hakemaan kotiin.



Itse koen lapsuuteni valtavan turvalliseksi ja lämpimäksi ajaksi. Minun äitini oli juuri sellainen kiltti ja pullantuoksuinen äiti :) Meillä oli aina hyvää ruokaa, puhdasta ja ainakin perjantaisin pullaa :)

Me lapset saatiin mennä kavereiden kanssa päivät, leikkiä pihalla ja käydä kerhossa. Ja äiti oli aina kotona meitä varten.

Meillä on edelleen tosi läheiset välit, veljeäni näen viikottain (käy kylässä), samoin vanhempiani. Äitini kanssa soittelen lähes päivittäin.



Tavoitteenani on antaa lapselleni (toivottavasti heitä joskus on usempikin) samanlainen lapsuus. Haluaisin olla kotona mahd. pitkään. Esikoisen kohdalla ainakin sinne kouluun saakka, mahdollisten pikkusisarustenkin kanssa ainakin siihen kunnes ovat 3v. Päiväkotiin en ikinä lapsiani halua laittaa (olen ollut siellä töissä, joten tiedän millaista siellä on), vaan sitten kun töihin paluun aika koittaa, meille tulee joko hoitaja kotiin tai lapset menevät pph:lle :)



Ihan yhtä täydellinen äiti en kyllä tosiaan ole kuin omani, meillä ei ole tuoretta pullaa lähes koskaan, kotikin on vähän niin ja näin... Mutta meillä kyllä rakastetaan kovasti ja päivät menee leikkiessä ja touhutessa :) Eli uskon lapseni saavan näin hyvät eväät elämään :)



ps. yksi asia minkä muistan myös lapsuudenkodistani ihanana oli se, että äiti koristeli ja laittoi aina aivan mahtavasti joulun, pääsiäisen, vapun jne... Muistan kaikki lapsuuden juhlat tosi tunnelmallisina ja kauniina.

mukavaa verrattuna nykyiseen. Ei kiirettä, omat aikataulut, leppoisa meininki kahden lapsen kanssa.



Ihanko tosissaan joku voi kuvitella että työssä käydään vain koska kotona oleminen on niin "henkisesti rassaavaa"?? Miksi kaikki sitten haluavat eläkkeelle, lomalle, vuorotteluvapaalle, on työuupumusta jne. Noin voi väittää vain henkklö joka ei ole päivääkään tehnyt töitä leipänsä eteen.

[/quote]

Useimmat työäiditkin varmaan allekirjoittavat, että kotonaolo on rassaavaa henkisesti - juuri siksihän he sieltä lähtevät töihin. Ei vaan jaksa. Toisin sanoen pitkään kotona oleminen kyllä vaatii hermoja ja kykyä siirtää omia tarpeitaan ja mielihalujaan eteenpäin. Tosin jotkut osaavat siitä myös nauttia, ja pitävät sitä niin arvokkaana ja kivana asiana kaikkien rasittavien puoltenkin ohessa, että ovat kotona pidempään. "ahdistuneen pirttihirmuäidin hoidossa" Hakeudu sinä itse hoitoon, hirmu!

[/quote]

Mutta kotiäiti minusta tuli silti.

voisiko myös olla esim.niin, että joskus äiti vaikka ajattelee, että itsekin viihtyi päiväkodissa tai työmotivaatio "periytyy" eli työtä vieroksumattomien äitien lapsetkin jatkavat työelämässä nopeammin tms.

Oma äitini oli kotiäitinä ja sen jälkeen pph:na vuosia, minä en kestänyt vuottakaan.

Olin kotona esikouluun asti. Omat lapseni hoidossa 1 ja 2,5-vuotiaasta asti. Työmotivaationi on erittäin suuri.

kunnes lapsi on 2-v, mutta taloudelliset syyt pakottivat töihin.

Oma äitini oli kotiäitinä ja sen jälkeen pph:na vuosia, minä en kestänyt vuottakaan.

Siis, että olen saanut olla kotona kouluikään asti, äiti tosin oli pph, eli töitä teki, mutta ne työt tuli kotiin. Minusta oli ihanaa olla kotona.

Minä olen ollut kotona esikoisen syntymästä asti, nyt siis ekalainen. Hänen lisäkseen meillä on kaksi nuorempaa, ja kotona olen edelleen.

Eikös se kotiäitiys ollutkaan maailman ihanin ja luonnollisin ja autuaaksi tekevin asia maailmankaikkeudessa, ja työssäkäyviä vain säälitään?



Ehkä itse päiväkodissa olleet ovat tajunneet, että ihan hyviä ihmisiä heistäkin tuli, vaikka eivät olleet ahdistuneen pirttihirmuäidin hoidossa ensimmäistä kuutta vuotta elämässään.

iti oli kotona ja oli pph. Mä vihasin sitä. Itse en kotiäidiksi ryhtyisi.