Kotiäidit: miten säilytätte minuutenne?

Osaatteko te muut kotiäidit olla muutakin kun vain äitejä? Miten te sen teette?

Ja se on yksi syy, miksi olen palaamassa lähiaikoina työelämään. Kadotin itseni ja haluan minuuteni takaisin. Toivoin ja luulin osaavani paremmin tämän koko äitiysasian, mutta nyt on vaan yritettävä rakentaa pakettia uudestaan hakemalla elämään muuta sisältöä.

Ei voi olla elämä noin hankalaa!



Ei ole yhtä muottia olla äiti: sinä olet juuri tuommonen äiti kuin olet ollut tänään. Jos on ollut huono päivä niin aina on huominen ja mahdollisuus toimia toisin.

Huonon päivän ihana puoli on huomata oma haavoittuvuus ja negatiiviset asiat ja kasvaa, ei ihminen ole koskaan valmis!

Minusta ihanaa on kun kasvaa itse aikuiseksi ja saa lapsen ja alkaa puhumaan oman vanhemman kanssa asioista ja näkee ehkä heissä erilaisia puolia.. ;)



Lähipiirissä on yksi äiti joka menettänyt lapsensa huoltajuuden, toinen läheltä on juuri prosessissa menettää. Se on surullista seurattavaa.

Mutta on toikin ettei omaa itseään arjessa tunnista surullista. Hanki joku harrastus, tapaa ystäviä, hoida suhdetta miehesi kanssa, tapaa sukua.. Jätä ne kersat välillä hoitoon ja järjestä arkea.



Oma äiti on eronnut aikanaan ja nimenomaan koitti olla johonkin kaavaan sopiva.

Ei siitä seuraa kuin liikaa siivoomista (siivositko ennen lapsia niinkuin nyt?) ja ruuan valmistusta jne.

Niinkun tarttee olla jotain mitä ei ole. Kuvitellaan että kaikki muutkin on tälläsiä ja polttaa kynttilää kun ei jaksa/pysty samaan päivittäin ja morkkaa itseään.



Minusta on IHANAA kun saa olla kotona, seurata lapsien leikkiä ja leipoa jos tekee mieli. Mutta on se ihan yhtä kiva ostaa pullaa kaupasta ja katsella lapsien leikkiä.

En osaa sanoa miten usein kotiäidit siivoaa/leipoo. En osaa sanoa miten usein pitää työssäkäymisen ohessa leipoa ja se tärkeämpi: MIKSI PITÄISI?



Minulla ei ole ompelukonetta, en kudo tai neulo, en silitä.

Kotityöt ei lopu tekemällä.

Mutta itselleen saa pahan mielen jos alkaa kuvittelemaan jotain muottia johon pitää mahtua: Kuvittele että olet piparitaikina; yhdeltä reunalta pursuat liikaa (tein tänään ruokaa isälleni ja annoin mukaan leipää) ja yksi kulma oli vajaa muotista (keittiö oli räjähtanyt).

Mutta yksi on varma: Meillä oli kiva ilta. Tein ruokaa, mutten niin välittänyt ympäristöstä. Siivoan illalla ja huomiseksi on siisti koti ja ruokaa jäi. Voi vaan maata ja raapia pyllyä!



Äiti olen. Ja sisko, työkaveri, serkku, ystävä erilaisille ihmisille (osalla on lapsia, osalla ei), olen nainen miehelleni.. Ei äitiys ole minusta koko määritelmä.

Tee semmosta mistä nautit ja jousta vähän pipaa!!

:)



Kotiäiti täälläkin ja huono päivä takana..

kotiäitinä minulla oli aikaa harrastaa, olla lasten kanssa, tehdä kaikkea sitä, mistä pidän, tehdä sitä, mistä muut perheessä pitävät, lukea lehtiä ja kirjallisuutta, tavata ystäviä, viettää aikaa miehen kanssa eli olla äiti, vaimo ja nainenkin. Nyt olen vain töissä, tai kotona äiti, mitään aikaa itselle ei ole koskaan minuuttiakaan.

Olen neljän lapsen äiti ja olen ollut kotona monta vuotta mutta pätkissä. Aina ollut vakipaikka odottamassa. Ja myös mies ollut koti-isänä.

Minulla on aina ollut harrastuksia, säännöllinen liikunta ( autta pitämään pään kunnossa) sekä olen toiminut erilaisissa yhdistyksissä.

Myös se että silloin kun jompi kumpi kotona niin silloin kun toinen töissä niin kotona olija hoitaa lapset ja kun töistä olija palautuu niin ilta on puoliksi.

Minä pidän ruuanlaitosta, leipomisesta ja puutarhatöistä. Osallistuin aktiivisesti perhekahvilaan. Tämä oli minun kotiäitiyttä. Mutta kotiäiti aikanakin kävin säännöllisesti 6 viikon välein kampaajalla, pihasta kauemmaksi en lähtenyt ilman meikkiä. Ne on osa minuutta, haluan huolehtia ulkonäöstäni vaikka olen kotiäiti.

Myös lukeminen on osa minua, olen kotona tai töissä.

Ja ei saa unohtaa että olen myös vaimo. Lapset viedään välillä hoitoon ja mennään kaksin miehen kanssa.

Ja kotiäitikin saa lomaa niinkuin töistäkin. Mies ja lapset jää kotiin kun äiti lähtee viikonloppureissulle yksin tai kavereiden kanssa.

Ja myös se ajatus että kotiäitiyttä ei kestä loputtomasti. Kun nuorin täytti kolme tiesin että vauva-aika meidän perheessä on loppu.

kun ei ole tyorooli riippana. kayn toissa 2 paivaa viikossa 5h/paiva ja tykkaan kylla, mutta kotona olin 6v ennen tata. tulee kaytya vaikka missa pojan kanssa paivan reissuilla, luen tosi paljon (intohimoni!). ei tarvitse vetta tyoroolipukuapaalle vaan voi pukeutua niin kuin mina.

Paras mahdollinen lapsilleni. Mun TYÖ on lasten- ja kodinhoito. Annan lapsilleni rakkautta ja rajoja. Mieheni käy töissä ja tienaa myös minun palkkani (saan siis vapaasti käyttää mieheni palkkarahoja, koska ne ovat myös minun palkkarahoja).



Huolehdin itsestäni. Käyn kampaajalla 6vkon välein ja varaan aina jo seuraavan ajan valmiiksi. Meikkaan aina aamuisin ja pidän aina kivoja siistejä silitettyjä vaatteita.



Arvostan itse itseäni. Nautin elämästäni.



Väsyneenä muistan, että huomenna on uusi päivä. Ja kotitöiden esim. imuroinnin dead line on joustava (imuroin aina 1-2 kert/vko). En koskaan päästä kotia niin pahaan kaaokseen että häpeäisin yllätysvieraiden tullessa.



Veroilmoituksessani lukee ammatin kohdalla "kotiäiti" (asun ulkomailla).

Mä ratkaisin asian niin, että aloin tehdä pienimuotoisesti töitä kotoa käsin. Ei siitä paljon rahaa saa, mutta henkinen pääoma kasvaa. Mulla oli onneksi siihen mahdollisuus, koska muuten en tiedä mitä olisin tehnyt!



Mä nautin äitiydestä ja kotona olosta, mutta sitä jaksaa loppujen lopuksi vain rajallisen määrän. :) Ja huom! Mä haluan panostaa näihin pikkulapsivuosiin, koska vaikka ne tuntuukin aika raskailta välillä, ne on kovin pian ohi, eikä niitä saa enää sitten takaisin... Huokaus...



Osa saamistasi vastauksista on tosi ylimielisiä. On helppo jaella ohjeita, jos ei ole ikinä oikeasti tuntenut noin kuin ap! Ja syyllistäminen toisen tunteista, se nyt vaan on aika paskamaista.

siten säilytän minuuteni kun saan tehdä jotain ihan omaa juttuani.



Olen ollut 1.5v poissa työelämästä, olo ei enää tunnu riittämättömältä kotona, mutta työnhaussa koen olevani silti "aivot telakalla", ehkäpä jopa aliarvioin osaamisiani. Itseluottamusta olen saanut harrastuksestani ja sitä kautta myös olen olemassa minuna itsenäni, naisena, enkä vain äitinä.

musta tuntuu, et tämä tulee ulkopuolelta, yhteiskunnan taholta, paine olla jotain luokiteltua. Itse olen tässä samassa mukana, en arvostele, mut olen monesti miettinyt kuinka ulkokohtainen meidän käsitys itsestä (ja myös toisista on). kysytään ensimmäisenä mitä teet työksesi ja se määrittele "minuuden"! Eikö minuus pitäis olla jotakin muuta.Liittyyhän se toki myös siihen mitä tekee, eli mitä tekee myös työkseen mutta (voiko) ei kai minuus pitäisi mihinkään kadota sen takia, ettei ole kodin ulkopuolella TÖISSÄ?

luisumassa tuohon itseni kadottamiseen. No syykin on kyllä tiedossa.

Minä otan omaa aikaa, harrastan iltaisin. Koska koti on työpaikkani, minä sanelen siellä tehtävät hommat. Vien joskus kotona olevat lapset mummolaan ja vietän päivän ihan yksin. Tapailen ystäviäni, vietän humputteluaikaa.

mitä tahansa muuta. Minä olen minä olinpa missä hyvänsä, töissä, kotona, kaupungilla, kavereiden kanssa, harrastuksissa, missä vaan. Ei mun itsetunto tai minuus ole mistään työstä tai työpaikasta kiinni, ne voi aina menettää tahtomattaankin. Kotia ja äitiyttä ei.

ap. Vaikka mun tekee tiukkaa myöntää se. Enkä niinkään sano että en nauti kotona olosta tai paremminkin siitä että saan olla lasteni kanssa. Joka päivä on ihaniakin hetkiä ja huomaan kuinka arvokasta tämä kotona lasten kanssa vietetty aika on . Itse olen ollut myös 6vuotta kotona. Tuntuu että vasta olen ymmärtänyt kuinka aika hujahtaa ohi ja kohta lapset lentää pesästä. Silti joskus tuntuu että mitä ihmettä mä osaan tai oon? Mitä mä teen 10v päästä? Onko musta enää mihinkään? Tiettyjen ihmisten puheista lukee rivien välistä että arvostus ei välttämättä mun tekemisiin ole huipussaan. Tajuan että tämä ongelma on silti omien korvieni välissä ja olenkin päättänyt että minä sille vain voin tehdä jotain. Arvostetaan itseämme kotiäidit! Voi kuinka se joskus on vaikeaa mutta vähempää me emme ansaitse. Ap löydät kyllä itsesi kun alat jälleen arvostaa työtäsi. Minulla se myös on työn alla. Tiedän että teen työtä joka varmasti maksaa itsensä ajan kanssa takaisin ja olenkin päättänyt tehdä sen hyvin. Kieltäydyn aliarvostamasta itseäni. Tee sinäkin niin:)

Niin myös minut. Hän tuntee joka soluni. Äitiys on todella tärkeä tehtävä. Ei tarvitse edes tavoitella mitään muuta.

ja hyvä äiti. Pientä kriisiä neljän seinän sisällä pukkaa.



Mä oon kanssa tehnyt useampaa ammattia aikaisemmin, nyt olen ollut vuoden kotona.



Tykkään olla kotona, mutta välillä ahdistaa ja lujaa. Minä haluan olla muutakin kuin äiti. Vaikka toki arvostan kotiäitien työtä.



Kotona päätehtävä on pitää poika hengissä, hoitaa sen hellyyskiintiö täyteen, vaihtaa puhtaat vaipat tarvittaessa, pestä poikaa, antaa ruokaa. Iloinen pieni napero tuo on - ja minä varmasti sille paras äiti. (tai muita vaihtoehtoja ei hänellä ole)



Mä juttelen puhelimessa paljon ystävien ja siskojen kanssa (muitakin kuin vauvajuttuja), yritän lukea kirjoja, käyn lempibändieni keikoilla ja joskus baarissa kavereiden kanssa (mies hoitaa silloin lasta), käyn uimassa, kun pääsen ja sitten laajennan tutkintoa (avoimessa yliopistossa). Se teettää työtä, mutta tuo mulle just sitä kaivattua omaa juttua. Lisäksi oon iloinen, että "tajuan" vielä juttuja, vaikka arki pyörii siivouksen ja lastenhoidon ympärillä. haen myös ruokaa kotiin (esim. kiinalaista), kun en jaksa itse tehdä.



Luulen, että osaat tehdä paljonkin, nyt et vaan ole saanut käyttää sitä omaa osaamistasi työelämässä.



Älä siis huoli, ei se pyörälläajotaitokaan mihinkään katoa ja aina voi päivittää koulutusta.



Kun katsot lapsesi nauravio kasvoja ja hassuttelette yhdessä - tai kun lohdutat surevaa lasta ja se rauhoittuu, tuskin voit sanoa, ettet ole mitään. Lapselle olet sillä hetkellä kaikki.



Tsemppiä!

Sohaisenpa tähän muurahaispesään, vaikka ehkä kaivan verta nenästäni.



Minulle työ, siinä menestyminen, kilpailu ja ammatillisten tehtävien ratkominen on aina ollut tärkeitä. Olen ollut aina aika työorientoitunut ja se on myös lapsuuteni malli. On kannustettu työntekoon. Välillä ajattelen, että suhteeni työhön ja menestykseen on ehkä aika miehinen.



Minulle kotiäitiydessä juuri tuo puoli jää täysin unholaan. Mä nautin ihan harrastuksistani, tapaan ystäviä, olen perhekerhoaktiivi, vietämme puolisonkinkanssa kahden keskistä aikaa, luen ja kehitänkin itseäni, mutta ehkä se kilpailuvietti ei saa tyydytystä. Ja siis totta kai nautin lapsistani.



Päivien samanlaisuus ja rutiinien toistaminen on myös puuduttavaa.



Minä en saa kotona olemisesta itselleni niitä kaikkia virikkeitä, joita kaipaan. Aika aikaansa kutakin, ja vuoden alusta menen töihin.

Tuo oli huippu ja sai mielen iloiseksi! Naurutkin sai aikaan!!!

tekee ensinnäkin työtä mistä tykkää.