Mahdollisesti tulevana anoppina kauhistuttaa täälläkin liikkuvat miniät

Toivon todella, että ihana ja rauhallinen poikani löytää mukavan tytön! Ja että minäkin mahdun siihen elämään jotenkin. Siis siten, että olen luonteva osa sitä enkä vain joku pakollinen kiviriippa, mitä pitää kärsiä.

Koskaan ei ole ollut pienintäkään sanaharkkaa, kyräilyä tms. Tai sitten olen niin yksinkertainen, etten ole älynnyt. Heidän kasvatusperiaatteitaan ja ohjeitaan kunnioitan ja noudatan, kun lapset ovat meillä.

vähän samantapaisia mietteitä, joten valmistaudu avaamaan sateenvarjo :D

Itselläni on maailman ihanin anoppi ja mieheni tulee aivan loistavasti toimeen oman anoppinsa kanssa joten samaa suuntausta haluaisin minäkin kun näitä miniöitä alkaa joskus (hamassa tuevaisuudessa) kuvioissa pyörimään.



Kokemusta minulla on vaikemmastakin miniä-anoppi -suhteesta sillä ex-anoppiini välit eivät koskaan olleet samalla tavalla lämpimät kuin nykyiseen. En silti olisi voinut ikimaailmassa kuvitellakaan hänelle häijyileväni tai olevani epäkohtelias. Hän oli aina - ja on muuten edelleenkin - tervetullut kyläilemään luonani. Ja häneltäkin olen nyt jälkikäteen saanut kuulla, että turhaan hän minua aikanaan kritisoi tietyistä asioista.



Toisen ihmisen kunnioitus on vain niin alhaisessa huudossa tätä nykyä että ihme taitaa olla, jos hyvin kävisi kaikkien kolmen pojan kohdalla (pessimismi jyrää?).

miten helposti anopista tulee se pakollinen paha. Uskoisin että suurimmaksi osaksi syynä on, että anoppi (monesti tahtomattaankin) saa miniän tuntemaan itsensä epäkelvoksi hoitamaan hänen kultapoikaansa. Oma äitini kertoi, miten isäni äiti oli pitkin kyliä säälitellyt isääni, joka joutui osallistumaan lastensa hoitoon ja kodin siivoukseen:D Tämä siis 80-luvulla.



Kerran eksäni oli luonani ja laitoin meille ruokaa (emme ehtineet asumaaan samaan asuntoon koskaan). Hänen äitinsä soitti ja mies vastasi puhelimeen ja sanoi että x laittaa ruuaksi kasviskeittoa ja sämpylöitä. Anoppi pyysi mua puhelimeen ja alkoi mäkättää, että enkö tiedä ettei hänen poikansa selviä ilman lihaa:D



ELI: uskon että suurin osa miniöistä yrittää ihan vilpittömästi tulla toimeen anoppinsa kanssa. Mutta kovinkaan moni ei siedä sellaista, että omiin asioihin puututaan. Esimerkiksi kaverini anoppi kävi kerran vaihtamassa verhot, kun kaverini oli lomalla (meidän poika on tottunut että jouluna on jouluverhot).

Anopeissahan on hirviöitä perinteisesti, mutta nykyään tuntuu, että hirviöitä on miniöissä paljon enemmän. Hyvin tyypillistä tuntuisi olevan, että anopin ei anneta tehdä mitään ja jokainen hänen tekemisensä vahditaan, kun taas oman äitin annetaan käyttää tervettä järkeä. Tuntuu joskus, että kyse on lasta enemmän anopin alistamisesta ja kaapin paikan näyttämisestä lapsellisin keinoin. Esimerkkinä juuri näitä juttuja, joissa anoppi ei saa lapsia hoitaessaan viedä heitä ulos soittamatta ensin miniältä lupaa...



Olen seurannut veljeni tulevaa vaimoa ja jostain syystä nyt häiden lähestyessä on kerännyt itsetuntoa ja hiukan muuttunut. Eli ei ole enää niin ylitarkka reviiristään tai suorastaan vihamielinen äitiämme kohtaan. Tähän asti on oikein nauttinut hyppyyttää ja nöyryyttää äitiämme ja veli tyypillisenä miehenä ei tajua oikein mitään.

no meidän tytölle ainakin miehen äiti on se rakkaampi mummo. Ja koska hän on niin tärkeä tytölle ei mulla ole siihen mitään sanomista vaikka anoppi joskus aivoon ottaakin. Mutta niin ottaa omakin äitini.



Tiedän vain yhden kamalan anopin ja se oli oma mummoni. Se oli mummonakin niin kamala että varmasti oli äitinä ja anoppina vielä hirveämpi.

Ja ymmärrän kyllä että miniöitä saattaa ärsyttää anopin tavat ja kommentit. Mutta sama voi olla toisinpäinkin että miestä ärsyttää vaimon äidin kommentit ja tavat. Siitä ei vain miehet nosta samalaista äläkkää kuin mitä naiset anoppien tekemisistä. Vaimon äiti saa usein huseerata mitä lystää ja olla tiiviisti perheen elämässä mukana mutta miehen äidin pienikin väärä teko saa aikaan reaktion ja anopista tulee välttämätön paha jota on pakko sietää silloin tällöin.

omista anopeistaan eli niistä vaimojensa äideistä:D



Kyllä ruotivat ja nauravat niitä anoppeja ihan samalla tavalla. Ja pahempaa tekstiä tulee kyllä naisten äideistä anoppeina. Yleinen vitsihän on jo sekin, että miehen paras tapahtuma elämässä on kun anoppi jää auton alle. Näitä anoppivitsejä kyllä riittää kun puhutaan naisen äidistä.

En tahdo alkaa riitelemään joka pikkuasiasta kenenkään kanssa. Jos tulee kovin riitaisa ja vaikealuonteinen miniä, niin mieluummin vetäydyn sitten suosiolla takavasemmalle. Olenhan jo sitten kuitenkin oman osuuteni tehnyt poikani äitinä.

ensimmäisestä liitosta anoppi oli ihana ihminen, joka osaltaan hidasti eroamme, koska en halunnut luopua anopista :-(. Mies oli itsetuhoinen muusikko, käytti huumeitakin (en tiennyt sitä heti). Edelleen olemme ex-anopin kanssa hyvissä väleissä ja tapaamme ystävinä (ekasta liitosta ei ole lapsia). Hän on omien lastenikin rakas kiva täti, joka on odotettu vieras. Kun ex-mieheni kuoli, anoppi kutsui mut paikalle hautajaisiin omaksi tuekseen. Hänellä on myös tytär ja lapsenlapsia oli tyttäreltä jo meidän yhdessäolon aikana.



Tämä toinen anoppi taas on sellainen, joka on juurikin vaihtanut kerran verhot omin päin jne. Ja muutenkin, mieheni lapsuus oli sen verran kaamea, etten pysty häntä kunnioittamaan ihmisenä yhtään. Hän mm. valehteli, että miehen isä on raiskannut hänet, muuten koko poikaa ei olisi olemassa (ei pitänyt paikkansa) jne. En pidä hänestä. Mutta siedän, olen väleissä. Lapsia en anna hänelle hoitoon, koska on sellainen hälläväliä-tapaus mm. allergioiden suhteen (ei pidä niitä oikeina sairauksina).



Oma äitinikään ei ole mikään täydellinen ihminen, mutta luotan kuitenkin että pitää huolta ja katsoo syömiset.

että kuulostaa siltä kuin moni toivoisi pojalleen jotain nöyrää pikkupiikaa vaimoksi=) "Toivon, että poikani löytää sopuisan ja kivan tytön...."



Sopuisa = antaa anopin puuttua asioihin mutta ei pistä hanttiin? Esimerkiksi vaihtaa ne verhot?



Muuten ymmärrän ap:n ja muiden pointin. Mutta silti, mitä 50-luvun pikkurouvaa te lapsillenne toivotte???

että kuulostaa siltä kuin moni toivoisi pojalleen jotain nöyrää pikkupiikaa vaimoksi=) "Toivon, että poikani löytää sopuisan ja kivan tytön...."

Sopuisa = antaa anopin puuttua asioihin mutta ei pistä hanttiin? Esimerkiksi vaihtaa ne verhot?

Muuten ymmärrän ap:n ja muiden pointin. Mutta silti, mitä 50-luvun pikkurouvaa te lapsillenne toivotte???

No valaisen sitten vähän. Sellainen joka osaa tavallisimmat käytöstavat, ei haasta riitaa, ei ole nenä nyrpällään joka asiassa, ei odota minulta mahdottomia. Minä annan poikani perheen mielellään elää omassa rauhassaan ja järjestää kotinsa ja taloutensa niin kuin haluavat. Ei minua kiinnosta miniän sisustusmaku tai sen puute.

Ennen kaikkea toivon, että tämä ko. miniä on poikani mieleen ja hän viihtyy tämän tytön kanssa ja kokee elämänsä onnelliseksi.

Sopuisa pitää lapsen puolison olla. Oli kyse sitten vävystä vai miniästä. Jo pelkästään lapsen itsensä kannalta sopuisuus on puolisossakin erittäin positiivinen piirre ja bonuksena on helppo pitää yhteyttä suvun sisällä.



Ei kai kukaan odotakaan, että miniän pitää sietää verhojen kanssa huseeraamista. Kyse on enemmänkin siitä, että miksi anopin jokainen ilme ja sana voidaan tulkita maailmnalopuksi, kun samaan aikaan ei miehet vaadi perheen/lasten välejä heti katki naisen äitiin, jos naisen äiti sanoo tai katsoo vahingossa väärin.



Itselläni on ollut kaksi anoppia ja kummankin kanssa olen tullut hyvin toimeen. Kumpikaan ei ole sydänystävä-tyyppiä ja ajoittain olen heidät kokenut jopa rasittavana, mutta ikinä en ole estänyt kanssakäymistä, kylässä olen käynyt, auttanut ja käyttäytynyt ehdottoman ystävällisesti. Eikä tulisi mieleenikään käyttää lapsia pelinappulana. Mummuilla on myös oikeuksia ja minä hyväksyn heidän toimensa lasten kanssa 100%, koska tiedän heidän olevan niitä harvoja ihmisiä maailmassa, jotka vaikka kuolisivat lasteni puolesta.

Toivon, että poikani löytää sopuisan ja kivan tytön sitten aikanaan. En tahdo alkaa riitelemään joka pikkuasiasta kenenkään kanssa.

Kyllä musta paljon yleisempää on se että anoppi osoittaa mieltään miniälle kuin päinvastoin, yrittää määräillä sitä miten miniä saa kotinsa ja lapsensa hoitaa jne.

Hän soittelee minulle useasti ja voin jutella hänen kanssaan niinkuin "kaverin kanssa" asioista.

Samoin on äitini kanssa eli ei minulla vaan ole huonoja välejä kumpaankaan :)

"älä ole typerä":D

Sopuisa pitää lapsen puolison olla. Oli kyse sitten vävystä vai miniästä. Jo pelkästään lapsen itsensä kannalta sopuisuus on puolisossakin erittäin positiivinen piirre ja bonuksena on helppo pitää yhteyttä suvun sisällä.

Ei kai kukaan odotakaan, että miniän pitää sietää verhojen kanssa huseeraamista. Kyse on enemmänkin siitä, että miksi anopin jokainen ilme ja sana voidaan tulkita maailmnalopuksi, kun samaan aikaan ei miehet vaadi perheen/lasten välejä heti katki naisen äitiin, jos naisen äiti sanoo tai katsoo vahingossa väärin.

Itselläni on ollut kaksi anoppia ja kummankin kanssa olen tullut hyvin toimeen. Kumpikaan ei ole sydänystävä-tyyppiä ja ajoittain olen heidät kokenut jopa rasittavana, mutta ikinä en ole estänyt kanssakäymistä, kylässä olen käynyt, auttanut ja käyttäytynyt ehdottoman ystävällisesti. Eikä tulisi mieleenikään käyttää lapsia pelinappulana. Mummuilla on myös oikeuksia ja minä hyväksyn heidän toimensa lasten kanssa 100%, koska tiedän heidän olevan niitä harvoja ihmisiä maailmassa, jotka vaikka kuolisivat lasteni puolesta.

tilanteet menevät niin, että niistä mukavista anopeista ei niinkään puhuta, mutta sitten kun on kusipäinen anoppi niin suu aukaistaan. Luultavasti tästä johtuu palstan "anoppinegatiivisuus". Ja täällä on voimakkaasti edustettuna naissukupuoli, joten niistä miesten äideistä siten keskustelua pulppuaa. Kuten joku mainitsikin, niin miehet kyllä puhuvat samalla tavalla, mutta eivät niinkään täällä. Minun mieheni on sitä mieltä, että minun äitini (hänen anoppinsa) on seinähullu. Ite en ole samaa mieltä mutta ymmärrän kyllä hänen näkökulmansa. Mieheni ei kuitenkaan ole täällä sitä kertomassa.



Ihan yhtälailla miniät voivat olla "hirviöitä". Täällä palstalla suurin osa tuntuu kuitenkin olevan itse niitä miniöitä, ei niinkään anoppeja, joten jutut ovat sen mukaiset.



Ymmärrän apta, mutta toivottavasti ap myös ymmärtää sen, että jos henkilöllä nyt sattuu olemaan "hankala" anoppi, niin täällä tulee purkauduttua. Nimettömänä on helppo avautua ja purkaa stressinsä ja yrittää sen jälkeen käyttäytyä anoppinsa edessä. Tuskin nämä miniät lataavat samaa purkausta päin anopin naamaa.



Oma anoppini on hyvä ystäväni ja "loistotyyppi", joten en kuulu niihin ihmisiin jotka ovat purkautuneet palstalla, mutta pienen vauvan äitinä ymmärrän nämä tunteenpurkaukset. Jos on itse väsynyt ja anoppi "tulee sähläämään" eikä noudata kasvatukseen liittyviä asioita niin AVlla on helppo käydä tilittämässä. Kaikilla ei ole yhtä mukavaa anoppia kuin minulla. Ja vaikka oma anoppini on mukava, niin joskus jotkut pienet asiat hänessä ärsyttävät minua. Ja varmasti minussa on joitakin piirteitä mitkä äryttävät häntä.



Minullakin on pieni poika ja toki toivon että hän löytää "mukavan" tytön kun aikuistuu. Joudun kuitenkin toteamaan, että en voi tuolloin käyttäytyä kuin OMA äitini tekee; penkoo kaapit, siivoaa nurkat pyytämättä, järjestää tavaroita ja ostelee kaikkea pyytämättä. Jos toimin itse samalla tavalla kuin oma äitini, niin tuleva miniäni varmasti vihaisi minua. Minun tapauksessa oma äiti on pahempi kuin anoppi, näinkin voi käydä. On vaan itse otettava opiksi.

teidän pojat ei löydäkään mukavaa ja sopuisaa tyttöä vaan löytävätkin mukavan ja sopuisan pojan?



Mullakin on poika ja toivon vaan että hän löytää itselleen mukavan ja sopivan kumppanin. Ja samaa toivon tyttärelle. En kuitenkaan usko, että jos lasteni tulevat puolisot eivät siedä minua tai miestäni, he voisivat olla ylipäätään sopivia puolisoita lapsilleni. Yritän kuitenkin kasvattaa lapseni kunnioittamaan itseään ja muita ja opetan että epäkunnioittavaa käytöstä ei tarvitse sietää.

laitan lyhyesti oman kokemukseni:



aluksi anoppini oli melkein kuin ystäväni, juteltiin syvällisiä ja kerroin "salaisuuksia". Ensimmäisen lapsemme synnyttyä välit meni melkein kokonaan poikki. Puuttui lapsen kasvatukseen, jopa lapsen kuullen sanoi mun tekevän väärin!



Mieheni puhui moneen kertaan äitinsä kanssa, että ei saa tulla puuttumaan, eikä ainakaan lastemme kuullen tulla arvostelemaan kasvatustapojamme. Anoppi ei uskonut, eli näemme enää noin 2 krt/v.