Te joilla mies pohjois/keski-euroopasta
- tunnetteko elavanne monikulttuurisessa parisuhteessa?
Mun mieheni on hollamtilainen ja tavallaan vastaus on joo ja tavallaan ei. Meilla on yhta vahan tai paljon kulttuurisia eroja kuin itseni ja suomalaisen exani valilla. Han pohjoisesta maalta, mina kaupungista etelasta.
Monikulttuurisuus tulee esille lahinna toisten ihmisten suhtautumisessa, ujostelussa esim. englannin puhumiseen tai arastelussa siina, etta no miten tassa nyt pitaisi oikein olla. Mies tosin puhuu aika hyvaa suomeakin.
Kotona taas en oikein ajattelekaan, etta toisin voisi olla. Meilla on meidan perhe. Monikulttuurisuudessa pohdituttaa lahinna perinnon valittaminen lapsille. Erot ovat kuitenkin tietylla tavalla aika pienia.
Usein naissa moku-aiheissa lahdetaan liikkeelle heti siita, etta miehella ei koulutusta, eri uskonto, ei-lansimaiset tavat jne. eli paljon isommista asioista. Siksi olen usein miettinytkin sita, etta onko naissa "moku-piireissa" ja klubeissa mitaan annettavaa, jos kulttuuriset erot eivat olekaan tuollaisia suht. massiivisia? Puhumattakaan siita, etta kuka sen sanoo, etta se "ulkoa tullut" on heti jotenkin alamittainen sivistyksessa ja tama suomalainen taas ihan pro.
Kommentit (3)
ystäväpiiri ja tottakai se antaa samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin hyvä porukka. Mutta sitten mietin oikeastaan vielä enemmän näitä jotain vertaistuen pohjalta olevia "klubeja".
Mies on asunut jo yli 10v Suomessa ja hänellä on suomalainen(kin) koulutus ja työuraa takana. Monet asiat ovat siis selvinneet jo, samoin kuin meikäläisestä tutkinnosta on etua. Meillä kun on uusperhe, niin lasten kasvatuksen periaatteet ovat "jo näkyvissä". Tietysti se on eri asia saada ensimmäinen yhteinen.
Tuosta ulkonäöstä - mun mieheni ei ole oikeastaan suomalaisen näköinen lainkaan; liian tummat hiukset, liian kapeat kasvot, epäsuomalaiset kasvonpiirteet ja -muoto. Eikä se enää haittaa, vaikka häntä suomeksi puhuteltaisiinkin (kyllä mä lähtökohtaisesti aina suomea puhun ihmisille, oli ulkonäkö mikä hyvänsä, ei kaikki maahanmuuttaneet kuitenkaan enkkua osaa), koska kieli ja tavat on omaksuttu.
Säästä - mä taas olen se, joka enemmän valittaa. Mies taas aina kaipaa lunta ja mä kysyn siltä, että miks me valittiin asua Suomessa, muutetaan nyt edes Etelä-Saksaan ;) No ei se noin yksinkertaista tietenkään ole. Toki mies varmaan joskus kaipaa kotimaahansa, toisinaan hän sanoo reissussa pienistä asioista, kuten vaikka että on kiva, kun talot "kuulostavat oikealta", on tutut hajut ja tutunnäköinen jalkakäytävä. Käymme melkein maksimissaan kerran vuodessa Hollannissa, se ei ole usein.
Hei,
Olen uusi täällä, sillä tein juuri positiivisen raskaustuloksen...
Poikaystäväni on Tanskalainen, joten kulttuurierot eivät ole kovinkaan suuria. Ihan samoin, tunnen että hän on enemmän kaltaiseni kuin suomalaiset exäni olivat.
Toki osaan odottaa kulttuurieroja lasten kanssa, mutta hänellä on jo ennestään 2 lasta, joten olen nähnyt sitä elämää ja tiedän mistä asioista olemme samaa/eri mieltä kasvatusasioissa. Hän on joka tapauksessa kokeneempi vanhempi, minulla kun ei ennestään ole lapsia. Ja kulttuurierojahan sitä on suomalaistenkin välillä, perhekulttuurit kun voivat vaihdella suuresti. poikaystäväni lapsuus on ollut hyvin samanlainen kuin minulla, joten olemme siinäkin asiassa lähempänä toisiamme kuin olin exieni kanssa.
Nyt minua tietenkin kohtaa uuteen maahan muutto, joka tulee varmasti nostattamaan välillä koti-ikävää. Pidän kuitenkin Tanskasta ja olen oleillut siellä paljon; kielikin on suht. helppo oppia sillä meillä kaikilla on perusteet ruotsin kielestä.
Olisiko teillä antaa minulle jotain neuvoja, omia kokemuksianne siitä, kun lapsia syntyy monikulttuuriseen perheeseen?
Mielenkiintoinen aloitus. Oma mieheni on Afrikasta, mutta luonteeltaan hän on tosi samankaltainen kuin minä ja siksi meillä ei ollut parisuhteemme alkuaikoina nimeksikään"pelättyjä" kulttuurishokkeja. Suurimmat erot tuntuivat tulevan erilaisista perhekulttuureista tai siitä että hän on mies ja minä nainen.
Nyt ensimmäisen lapsen myötä kasvatusasioissa huomaan uusia kulttuurieroja, tähän asti kuitenkin samanmoisia olisi voinut tulla suomalaisenkin kanssa, oletan.
Meillä suurin monikulttuurisuusaspekti on kuitenkin ollut se, että asumme Suomessa (tai oikeastaan se, että missä tahansa asuisimme, ainakin yksi meistä ei asu "kotonaan"). Suomessa lisänä on tietysti kieli ja mieheni erottuminen paikallisväestöstä ulkonäkönsä puolesta. (Olen kuullut, että hankalampaa saattaa olla eurooppalaisella, jota luullaan suomalaiseksi, ja joka ei sitten ymmärräkään suomea.) Meille on ollut siunaukseksi se, että ystäväpiiriimme kuuluu moku-pariskuntia, joiden eurooppalaistaustaiset miehet kamppailevat samojen ongelmien parissa (työ ja kieli ja kulttuuri...) ja on välillä ihana jakaa naisten kesken sitä, miltä tuntuu olla se Kelan papereiden täyttäjä ja toisen rohkaisija pimeän ajan keskellä. Tämä siis ajatuksena kysymykseesi, onko moku-piireissä mitään annettavaa teille.