Tyttären surkea itsetunto
Lapsemme kokee, että on kakkonen pikkuveljensä jälkeen. Veljellä on aurinkoinen luonne ja hän tykkää esiintyä. Sisko taas kuittaa esim. upeasti sujuvan soittoharrastuksensa vähättelyllä "Oon ihan huono/surkee/en osaa mitään". Olemme olleet nyt pitkään lomalla ja mielestäni tilanne kotona on epäterve. Tytär suuttuu kaikesta ja kiukuttelee. Pelit loppuvat riitaan. Emme voi piirtää yhdessä, kun "äiti piirtää niin hienosti, mä oon ihan surkee" jne. Äidin ajasta taistellaan ja toisen saadessa huomiota, toinen sytyttää sodan, kun poika ottaa siskostaan mallia. Tytär motkottaa ja murjottaa kuin murrosikäinen (ekaluokkalainen kyseessä). Kiukkukohtauksia on päivittäin, väsyneenä tietty enemmän.
Olen niin väsynyt tähän kyttäilyyn, kuka saa minkäkinlaista palautetta ja onko syliä tullut tasapuolisesti. Tämän piti olla ihana, rentouttava yhdessäolon aika. Nyt tytär vain kulkee perässäni kysellen "äiti, mitä me tehtäis" (on aina leikkinyt huonosti yksin, poika viihtyy legojen ja autojen parissa) ja esim. kaupasta kotiin lähtiessä kyselee, äiti mitä me tehdään, kun päästään kotiin. Alan kammota jo ensi kesää :(
Mitäpä luulette? Alitajuisesti suosin poikaa?
eikö olekin kauheaa. Päivittäin lapselle sanotaan, että häntä rakastetaan. Saa syliä ja huomiota. Kannustetaan ja kehutaan harrastuksissa ja koulutyössä. Kavereita saa käydä.
Tämä on todella kuluttavaa. Kyseessä on oikeasti lahjakas tyttö, joka on äitinsä ruumiinrakenteen perinyt eli normaalivartaloinen, mutta paksut jalat, kova herkkujen perään. Housujen löytäminen jo nyt 130/134 koossa vaikeaa. Syömishäiriöt jo kangastelevat äidin pahimmissa kuvitelmissa...
En minäkään tiedä, mitä tehdä! ap