2.vuotiaan hammaslääkäri, olen satavarma ettei tule onnistumaan.

Meidän 2-vuotias pötkötteli pää mukavasti hammaslääkärin sylissä ja avasi suunsa niin nätisti. Kurkisteltiin ja tutkittiin. Hampaatkin sai hoitajatäti harjata. Äitiä ei kaivattu ja äiti saikin pureskella kynsiään ihan omassa rauhassa mukavassa odotushuoneessa, joka oli sijoitettu ihan hoitohuoneen viereen.



Lapset ovat riemuissaan hammaslääkärille menosta. Ei pelota, vaikka porattaisiin tai tehtäisiin mitä.



Tämä tosin yksityinen lastenhammashoitoon erikoistunut klinikka ulkomailla.

eikä haittaa vaikkei lapsi itse suuta avaisi, saa ne hampaat laskettua ja purenna katsottua huulten alla kurkistamalla.

Asumme mekin ulkomailla ja lasta on alusta asti (parin vuoden iästä) käytetty lasten hammaslääkärillä. Joka osaa myös siis käsitellä lapsia potilaina.



Juttelee lapselle eikä vanhemmalle (toki vanhemmat ovat huoneessa ja heidänkin kanssaan puhutaan, mutta ymmärtänette pointin). Ihan ensin lääkäri otti valokuva-albumin ja katsoivat lapsen kanssa kuvia hyvin ja huonosti hoidetuista hampaista. Katselivat seinällä olevia julisteita.



Myös odotushuoneessa on tietysti oma lastennurkkaus, jossa saa mm. piirtää. Kaikki nämä jutut ovat tehneet lapsellekin sellaisen olon, että hammaslääkäriin meno on kivaa! Ainakin vielä, kun mitään ei ole tarvinnut tehdä...



- se, jonka mielestä kaikki on niin kivaa, oi niin kivaa.

jos lähtökohta on se että mistä 2-vuotias tykkää niin voi tulla eteen aika monia asioita jotka ei onnistu =D.

Meidän 2-vuotias inhoaa monia asioita, mutta ne vain tehdään. Ja kun lapsi oppii että tässä ei ole vaihtoehtoja, nin tottuu touhuun kyllä.

Lapsellakin on turvallinen olo kun aikuinen on ohjaksissa ja määrää tahdin. Jos vastuu tapahtumista jää lapselle, hän luonnollisesti pelkää ja suhtautuu epäilevästi. Sama pätee koiran kasvatuksessa. Meillä on lapsia ja koiria.

Asumme mekin ulkomailla ja lasta on alusta asti (parin vuoden iästä) käytetty lasten hammaslääkärillä. Joka osaa myös siis käsitellä lapsia potilaina. Juttelee lapselle eikä vanhemmalle (toki vanhemmat ovat huoneessa ja heidänkin kanssaan puhutaan, mutta ymmärtänette pointin). Ihan ensin lääkäri otti valokuva-albumin ja katsoivat lapsen kanssa kuvia hyvin ja huonosti hoidetuista hampaista. Katselivat seinällä olevia julisteita. Myös odotushuoneessa on tietysti oma lastennurkkaus, jossa saa mm. piirtää. Kaikki nämä jutut ovat tehneet lapsellekin sellaisen olon, että hammaslääkäriin meno on kivaa! Ainakin vielä, kun mitään ei ole tarvinnut tehdä... - se, jonka mielestä kaikki on niin kivaa, oi niin kivaa.

Kun jätetään se hermoileva äiti/isä heti lapsen rinnalta pois, niin lapsikaan ei osaa hermoilla.

Meillä on tehty myös pieniä toimenpiteitä ja lapset ovat ottaneet ne ihan coolisti. Osa syy ehkä ilokaasussa, jota saa mm. paikkauksen yhteydessä.

Potilastietojen yhteydessä kysellään myös harrastukset, suosikki ohjelmat, mieluista puheenaiheet. Näistä he sitten lääkärin ja hoitohenkilökunnan kanssa juttelevat. Hoitotila on suuri ja huoneessa voi olla neljä viisikin lasta yhtä aikaa hampaiden tarkastuksessa.

Leluja, kirjoja, pelejä - kaikkea löytyy. Mutta suurin syy lienee kuitenkin lapsiasiakkaisiin vakavasti suhtautuva henkilökunta.

edes minun syliinikään ei tullut kun tiesi että "tutkitaan" (pään ympärysmittauta, sydämen kuuntelua).

Vaikka kuinka psyykkaan itseäni vastaavissa tilanteissa omien lasten suhteen (silloin, kun olivat uhmaikäisiä), niin jos lähtökohtaisesti ajatukseni oli ollut "ei tästä kuitenkaan mitään tule", oli tulos juuri sen alkuperäisen ennakko-odotukseni mukainen.



Sille ei vain voi mitään, ei se ole "vanhemman syy". Lapset vain vaistoavat sen pohjimmaisen tunteen sieltä alta ja toimivat sen mukaisesti.



Nää on just näitä, ettei voi mitään. Jonkun toisen aikuisen kanssa se homma voi sujua ihan toisella tavalla.



t. tavallinen äiti puutteineen ja huippuominaisuuksineen.

Lapsi pelkää hysteerisesti kaikkia valkotakkisia. Puolitoistavuotiaana suuhygienistillä käydessämme juteltiin hampaiden hoidosta, mutta suuhun ei katsottu. Kolmivuotiaana käytiin hammaslääkärillä ja silloin äidin sylissä uskalsi hiukan raottaa hampaitaan. Silloinkin meinasi itku tulla välillä. Hammaslääkäri pääsi hiukan koputtamaan jollain instrumentilla vain hampaita. Seuraava kerta on vasta viisivuotiaana, täällä Helsingissä kun säästetään hammashoidosta.

Lääkäri oli onneksi pieniin lapsiin erikoistunut, sai pojan rentoutumaan ja katsoi hampaat pikkuhiljaa, antoi siis pojan sulkea suunsa parin hampaan jälkeen (yökkäysrefleksi herkkä) jne.



Hirvittää kun yksi hampaista ei ole kasvanut vieläkään ja kitalaesta pitäisi leikata jotain, joka siihen kasvuun vaikuttaa :(. Noin pientä en tahtoisi antaa nukutettavaksi.

PITÄÄ PAKOTTAA VÄKISIN JA OTTAA KOVAN JA RAJUT OTTEET KÄYTTÖÖN!!!!!!!!!!

No ette ihan varmasti ole ainoa perhe, jossa 2-vuotiaan hammastarkastus ei onnistu. Meidän kunnassa tarkastus oli vasta 3 v, ja sujui meillä ihan hyvin. 2-vuotiaan kanssa voin vannoa, että siitä ei olisi tullut yhtään mitään. Jos näin käy teillä, niin hoitohenkilökunta ei ole siitä kyllä yhtään yllättynyt, ovat tottuneet. En lähtisi taistelemaan tai väkisin vääntämään suuta auki, siitä seuraa vain ongelmia jatkossa. Jos ei onnistu, niin sitten ei. Meidän kunnassa tosiaan ekan kerran suuhun kurkataan vasta 3-vuotiaana. 1 v hammastarkastus on etänä. (Eli vanhempi Teamsissa ja hoitaja saarnaa.)

Laittakaa nämä gen alpha kakarat nyt aisoihin! . Katsovat kuulemma kahdella laitteella samaan aikaan toisella tik tok ja toisella pelaavat. Nyt ne pelit ja ruudut pois ja annat sille sun lapselle vaikka nallen syliin ja kotona annat jotain luovaa tekemistä.

Lapsista tulee tuollaisia , kun eivät opettele tunteiden käsittelyä .

Just katsoin kymmenen videota aiheesta jossa monella puolella maailmaa lapset ei osaa enään lukea ja kirjoittaa ja ne lyö ja sylkee opettajia päälle ja huutaa 'gyatt skipidi' brain rot. Eikä ymmärrä sanaa EI