Satoja koululaisia sairastunut sikainfluenssaan
Satoja koululaisia sairastunut Tampereella ja Vaasassa
02.11.2009 16:30
Sikainfluenssan epäillään iskeneen Vaasan keskuskouluun. Koulun 380 oppilaasta oli maanantaina sairaana 151. Myös muutama opettaja oli kaatunut petiin.
Ensimmäiset oppilaat sairastuivat viime viikolla, kertoo keskuskoulun terveydenhoitaja Outi Peltokangas. Muutamalta oppilaalta otettiin tuolloin sikainfluenssatesti, ja testitulokset vahvistivat heidän sairastavan sikainfluenssaa.
0salla sairastuneita on ollut lieviä flunssaoireita, osalla on jopa 40 asteen kuume, selvittää Peltokangas. Keskuskoulussa on ala-asteen oppilaita.
Aamulehden mukaan myös Tampereen Teiskossa sijaitseva Kämmenniemen koulu kärsii poissaoloruuhkasta. Koulun 428:sta oppilaasta sairaina on peräti 134. Lisäksi opettajista sairauslomalla on yhdeksän. Syyksi epäillään sikainfluenssaa.
IS-STT
Kommentit (9)
Noista mukuloista osa on testattu ja löydetty kanssa
meillä helsinkiläiskoulussa myös tänään puolet oppilaista sairaana. Meidän perhe kipeenä, yksi kävi lääkärissä ja lääkärin mukaan EI ole sikainfluenssaa vaan tavallista virustautia.
Eli jos on flunssa niin mielummin pois töistä ja koulusta kuin että sitten tartuttaa sen sikainfluenssan muihin.

Kuka tässä sanoi muuta? Heitin vaan sen idean että ei KAIKKI lenssut ole sikalenssua automaattisesti. Eihän valtaosa mene mihinkään lääkäriin.
meillä helsinkiläiskoulussa myös tänään puolet oppilaista sairaana. Meidän perhe kipeenä, yksi kävi lääkärissä ja lääkärin mukaan EI ole sikainfluenssaa vaan tavallista virustautia.
Ottiko se testit vai millä totesi?
En ole lääkäri joten en minä noita labroja osaa tulkita kai sitä lääkäriä on uskottava.
sikainfluenssakin on virustauti, ja jos väitti, että on joku toinen virustauti niin näki labroista että on kuitenkin kyse viruksesta. Mutta ei niistä näe, ettei olisi sikainfluenssa!
kun kerta jo melkein puolet on kaatunu petiin...?
meillä helsinkiläiskoulussa myös tänään puolet oppilaista sairaana. Meidän perhe kipeenä, yksi kävi lääkärissä ja lääkärin mukaan EI ole sikainfluenssaa vaan tavallista virustautia.